maanantai 11. huhtikuuta 2016

Yleisöä kuunnellaan

Perusnäyttelyn uusiminen on käynnistynyt paitsi suunnittelutyöllä myös yleisön mielipiteitä kysymällä. Uusimista koskeva verkkokysely avattiin maaliskuussa. Sen jälkeen museosta on jalkauduttu yleisön pariin kuulemaan ajatuksia nykyisen näyttelyn hyvistä ja huonoista puolista sekä ennen kaikkea mitä uutta näyttelyssä halutaan nähdä ja kokea.



Museon nykyinen perusnäyttely on saanut vastauksissa kiittävää palautetta. Näyttelyn pidetyimmät kohteet ovat Porin kaupungin v. 1852 pienoismalli, Sigrid Juséliuksen huone, Laviasta kotoisin oleva Pekkalan kauppa ja sen innoittamana lasten leikkipaikaksi rakennettu Pikku-Pekkala.

Yleisö toivoo uuteen näyttelyyn englanninkielisiä tekstejä ja, että museossa voisi katselun lisäksi tehdä ja kuunnella enemmän. Muutama vastaaja toivoi poistettavaksi tukinuittoa esittävän sommitelman, joka viekin ison lattiatilan pohjakerroksessa. Muuten voisi sanoa, että toiveita on esitetty laajasti laidasta laitaan. Aikamoista taiteilua tämä näyttelysuunnittelu on.

Paraikaa museon henkilökunta työstää näyttelyn käsikirjoitusta, valitsee esineitä ja suunnittelee niiden esitystapoja. Kevään aikana voi vielä vaikuttaa vastaamalla kyselyyn vaikkapa 15.4. Isokarhun kauppakeskuksessa, jossa harjoittelijamme Tuulia kuuntelee mielipiteitänne ja toiveitanne. Verkkokyselyyn voi vastata toukokuun loppuun asti osoitteessa http://goo.gl/forms/2x9eYPa1hp.

Vastauksia olemme saaneet jo mukavat pari sataa, mutta uusia ajatuksia odotellaan vielä.


Riikka / projektisuunnittelija

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti