Museolla katseet kääntyvät jo syksyyn, jolloin kiihtyvien perusnäyttelykiireiden
ohessa hyvästelemme eläkkeelle museon pitkäaikaisen näyttelymestari Markku
Hannulan. Kävin Markun kanssa muistelukierroksella perusnäyttelyn kolmessa
kerroksessa. Kierroksella Markku pohti nykyisen näyttelyn ratkaisuja, uuteen
näyttelyyn säilytettäviä käyttökelpoisia osia ja myös muisteli 42 työvuottaan
tässä museossa.
Näyttelymestari Markku Hannula poseeraa raamisahan vieressä. |
Elettiin vuotta 1974, kun Markku nuorena miehenä astui
museon ovesta sisään. Museon uudisrakennus oli valmistunut 1973, ja esillä
olevat näyttelyt oli koottu pikaisesti kahteen ylimpään kerrokseen.
Ensitöikseen Markku sai tehdä käsikirjoituksen pohjalta näyttelyn tyhjään pohjakerrokseen.
Kun alakerta saatiin valmiiksi, siirryttiin rakentamaan
yläkerran näyttely ja sen jälkeen oli vuorossa keskikerros. Henkilökuntaa oli
vähän, joten uudistusta tehtiin aina kun muilta töiltä ehdittiin. Markku oli
ainoa rakenteiden suunnittelija, apuna olivat puukonservaattori ja
vahtimestari.
”Kun metsästysosasto tehtiin, niin vain se alue suljettiin
ja muu näyttely oli avoinna. Vaikka näyttely oli päällisin puolin tehty, niin
sitä uudistettiin aina osittain. Jatkuvasti oli joku osa suljettu, mutta
ihmiset pääsivät kuitenkin liikkumaan näyttelyssä. Arkeologisella osastolla oli koko
käytäväosuus, vitriinit, kuvat ja systeemit veivät varmaan puolisenkin vuotta.”
Näyttelytilassa on suuria rakenteita ja useampi interiööri,
jotka on suunniteltu paikoilleen arkkitehtonisesta syystä. ”Tila on lukuisten pylväiden (kantava rakenne) takia
hankala, mutta monia on saatu piilotettua rakenteiden sisälle. Kunhan näyttely
puretaan, niin näette pylväsrivistön, se ei ole mitenkään kaunis.”
Markku kuvaa koko työuraansa mielekkääksi. Monennäköistä
näyttelyä on tehty, kaikkea on joutunut keksimään, miten vaikkapa saadaan joku
näyttämään vanhalta.
”Työläiskoti oli kiva tehdä. Muurasin uunin itse. Kuoret on
tehty vanhoista tiilistä, rappaus laitettu päälle. Pinkopahvit on muljanneet ja
repeilleet, vesi vuotanut, pahvit on laitettu huonosti seinään ja hiukan
ryppyyn. Hieroin seinän likaiseksi. Tätä oli jännä tehdä.”, Markku nauraa.
Reprokamerakin rakennettiin itse
Näyttelyrakentamisessa saa olla luova ja toteuttaa itseään.
Markku paitsi suunnittelee ja rakentaa, myös piirtää, maalaa ja tekee graafista
suunnittelua. Onpa täällä myös rakennettu tarvittavia laitteita.
Kuvassa vaakareprokamera, sillä Markun rakentaman kaltaista pystyreprokamerakuvaa ei ollut saatavilla. Kuva lainattu http://www.kameramuseum.de/0-fotokameras/falz-und-werner/index.html.
|
”Tänä päivänä tekstin tuottaminen ja graafisten asioiden
tekeminen on paljon helpompaa. Silloin kirjoituskoneella kirjoitettiin ja
printterillä väännettiin tekstejä, ja nyt pystyy suurentamaan ja tekemään mitä
vaan. Rakensin reprokameran itse, kun semmoista ei saanut ostaa. Sillä sai
jotakin grafiikkaa sitten suurenneltua ja pienenneltyä. Se maksoi (liikkeessä) kymmeniä
tuhansia markkoja. Oppimateriaalikeskuksessa oli yksi (reprokamera), mutta se
oli kovin hankalaa kun se oli niin kaukana. En saanut rahoja ostaa, niin kysyin
Ristolta (museonjohtaja Risto Koskinen), saanko sen sitten rakentaa. Risto
tietysti naurahti, että ”Senkus rakennat”. Kalliiksi se ei tullut, teknisiä
osia sai ostettua ja Romu Korpelasta hain rattaita ynnä muita osia. Valokuvaaja
Jalo Porkkala oli täällä siihen aikaan ja hän osasi teknisesti taitella ne
palkeet. Se oli semmoisen 180 cm korkea, se oli pystyreprokamera. Sitä käytin
graafisissa töissä, ei sillä varsinaisia näyttelykuvia tehty.”
Aika haastava aloitus oli uudella näyttelymestarilla vuonna
1974. Haastavat ja mielenkiintoiset ajat ovat edessä myös näyttelymestarin
seuraajalla. Hän hyppää liikkuvaan junaan, jossa moni asia on jo valmiiksi
mietitty ja päätetty. Saamme nähdä paljonko teknisen toteutuksen liikkumavaraa
näyttelysuunnitelman arkkitehti antaa, mutta mielenkiintoinen ensimmäinen vuosi
on pian valittavalle uudelle näyttelymestarille luvassa. Tervetuloa vaan
joukkoomme, loppuvuodesta täällä jo varmasti innokkaina odotellaan uutta
mestaria tarttumaan työhön. Saappaat ovat isot, mutta täytettävissä ja
paikkansa jokainen löytää. Tunnelmat museolla ovat kaiketi aika samanlaiset
kuin Markun aloitusvuonna 1974. Ollaan jännän äärellä monin tavoin!
Riikka, projektisuunnittelija