Tyylihistoriaa keskiajasta modernismiin: Empire (n. 1810-1830)

Blogisarjassamme 'Tyylihistoriaa keskiajasta modernismiin' esittelemme Suomen tyylikaudet ja niihin ajoittuvia esineitä Satakunnan Museon kokoelmista. Tyylikausia on yhteensä yksitoista, ja julkaisemme yhden tyylikauden kerrallaan, kolme joka viikko. Nyt esitysvuorossa on empire.

Empire eli keisarityyli, Napoleonin tyyli, n. 1810-1830

Empire tuli Suomeen toisaalta Venäjältä, toisaalta Ruotsista. Tämä aika oli virkavallan ja byrokratian kulta-aikaa. Laki ja järjestys olivat kunniassa. Kotielämä kukoisti. Säätyläiskodeissa seurusteltiin, neulottiin, soitettiin pianoa, laulettiin ja luettiin romaaneja. 

Empire oli ennen kaikkea rakennus-, sisustus- ja koristetaiteen, taidekäsityön ja muodin tyyliä, joka syntyi Ranskan vallankumouksen aikaisesta antiikin ihailusta. Huonekalu- ja sisustustaiteessa vallitsivat Rooman keisariajan muodot ja koristeaiheet, Napoleonin Egyptin retket sekä Pompeijin seinämaalaustyylit.

Empiren yleisiä ominaisuuksia olivat suoraviivaisuus, jäykkyys ja pyrkimys juhlalliseen vaikutukseen. Väriasteikko on kova ja kylmä ja sitä hallitsivat huonekalujen tumma mahonki, loimukoivu, valkoinen ja kulta, kullatut pronssiornamentit sekä tekstiilien punaiset, vihreät ja keltaiset värit. Käytettiin myös arvokkaita kivilajeja, joita kultaukset tehostivat. Suosittuja koristeaiheita olivat miekat, kilvet, kypärät, sfinksit, kotkat, laakeriseppeleet, lyyrat, medaljongit, ristiin asetetut soihdut, munalistat, meander ja liljaketjut sekä vaakunat ja tuhkauurnat.

Rakennukset ja sisustus

Rakennustaiteeseen vaikuttivat roomalaiset triumfikaaret ja kreikkalaisten temppeleiden pylväskoristeiset julkisivut. Suomessa empire ei yleistynyt laajemmin. Venäläisvaikutteinen empirearkkitehtuuri tuli Suomeen C.L. Engelin ansiosta 1800-luvun alkupuolella vaikuttaen monumentaalirakennustaiteeseen, jossa muotoja sovellettiin myös puurakennuksiin.

Tapetit olivat usein yksivärisiä. Suosittiin voimakasta tummansinistä, punaista tai keltaista väritystä. Katon ja seinän rajassa oli leveä friisi. Uunit muistuttivat pylvästä tai jalustaa ja niiden päälle asetettiin uurnakoriste. Vaikka peilit olivat kalliita, niitä hankittiin konsolipöytien ylle ikkunoiden väleihin ja nurkkiin. Uutta oli psyyke eli lattialla vapaasti omassa telineessään liikkuva suuri peili, joka oli suosittu empire- ja biedermeierhuonekalu.

Pussimaisia kristallikruunuja suositummiksi tulivat amppelimaiset kattovalaisimet maljan pohjassa olevine pinjan käpyineen ja harjan Amoreineen, griippilyötteineen ja enkeleineen. Verhoasetelmat olivat näyttäviä. Verhotangot muodostuivat usein ristiin asetetuista keihäistä nuolineen.

Huonekalut

Huonekalut olivat temppelien kaltaisia. Koristeina olivat usein pilarit, kullatut veistokset ym. empiren koristeaiheet. Ornamentiikassa suosittiin messinkiheloitusta ja reliefien käyttöä. Maalauksen ja kultauksen rinnalle käyttöön tulivat jalot, kiillotetut puulajit, ennen kaikkea mahonki. Yhtenäiset sohvakalustot yleistyivät.

Tanskasta peräisin olevassa tuolityypissä on empirelle tyypillinen kaartuva hartialauta. Selkänojan alaosassa on viuhkakuvio sekä taakse päin kaartuvat takajalat.

 

Tanskasta peräisin olevassa sohvassa on empirelle tyypillistä klassisen antiikin kuviointeja käsinojien karmeissa sekä istuinosan etulistassa.

Tuolin selusta liittyi kiinteästi istuinosaan. Hartialautaa korostettiin voimakkaasti kaartamalla sitä selän mukaan. Uutena piirteenä selkänojaa kaarrettiin myös taakse päin. Etujalat kaartuivat eteen päin, takajalat taakse päin.

Sundin kartanosta peräisin oleva nahalla verhoiltu nojatuoli on suosittua gondolityyppiä kaartuvine pehmustettuine selustoineen. Sorvatuissa etujaloissa on laakerinlehtitupet ja sarjoissa lehtisauvaa. Hartialaudan reunassa on juoksevaa kahdeksikkonauhakoristelua.

 

Kaapit syrjäyttivät arkut. Lipasto menetti empireajalla jalat. Tilalle tuli matala jalusta. Korkeat lipastot eli chiffonierit keskellä olevine saranoilla liikkuvine laskulevyllisine kirjoitusalustoineen yleistyivät. Vetimet olivat usein rengassuisia leijonamaskaroneja.

Ompelupöydän jalassa komeileva lyyramuoto on yksi empiren suosituista koristeista. Koriste on jäänyt elämään myös lyyratunnuksena ylioppilaslakkiin.

Empireaikana tuli käyttöön ns. recamier-sohva, jolle tunnusomaista oli päätyjen voimakas kaartuminen ulos päin. Recamier-sohvan kaltainen, mutta lyhyempi ja rakenteeltaan penkkimäisempi uutuus oli ns. ikkunasohva, jollaisia asetettiin ikkunoiden eteen. Sängyt olivat päästä vedettäviä. Muotihuonekaluja oli myös chaise longue eli seslonki eli pidennetty tuoli.

Ranskalaistyyppisessä päästä vedettävässä sängyssä on empiren suosimia linjoja, raskaita tummia sävyjä ja kultaa. Sfinksi-koristeaihe palautuu muinaiseen Egyptiin. Sänky on otaksuttavasti kulkeutunut Suomeen Venäjältä erään tsaarin upseerin mukana.

Empire suosi pyöreätä pöytämallia. Tyypillisiä  olivat sohvapöydät, joissa oli nelikulmainen tai soikea pöytälevy. Jalka muodostui yleensä keskuspylväästä ja kolmesta tai neljästä käpäläjalasta. Uutuuksia olivat peili- ja pesupöydät.

Peilillisten toalettipöytien lisäksi on valmistettu pienikokoisia laatikolla varustettuja toalettipeilejä. Näiden peilien materiaalina oli usein mänty, mahonkivaneri, koivu tai jalava. Empiren aikana peilejä tuli käyttöön myös vaatimattomimpiin koteihin.

Ylimpien sosiaaliluokkien koteihin hankittiin soitin; spinetti, piano tai harppu.

Esineistö

Tunnusomaisimpia esineitä olivat polttokullatusta pronssista tehdyt pöytäkellot, kyntteliköt, lampetit ja kattokruunut kristalleineen ja kivilaatuineen (malakiitti, lapis lazuli eli lasuurikivi, porfyyri). Tyyliä kutsuttiinkin välillä myös 'uudeksi pronssikaudeksi'. 

Kullattua puuta olevan seinäkellon koneiston on valmistanut Ephr. Hedström, Tukholmassa. Kello noudattaa kustavilaisena aikana muotiin tullutta tyyppiä, mutta sen koristelu on empireä.

Marmorista ja pronssista valmistettu kynttilänjalkapari, jossa pylvään päällä seisovat karyatidit kannattelemassa kynttiläpiippuja. Muotokieli imitoi antiikin temppelipylväitä. Satakunnan Museon kokoelmat.

Suomessa ei vielä valmistettu posliiniesineitä, joten niitä tuotiin Englannista, Ranskasta ja Saksasta. Vähitellen  alkoi myös venäläisen posliinin tuonti Suomeen. Musta basalttikeramiikka oli tee- ja kahvikannujen sekä sokerikkojen ja kermakkojen materiaalina. Biskviistä tehtiin koristeveistoksia. Keisarityyli pelkisti astiat geometrisiin muotoihin. Uusina esinemuotoina tulivat hopealangoista punotut hedelmä- ja leipäkorit.

Empireajan lasikarahvi- ja pikari tarjoilukokonaisuudesta, johon kuuluu myös lasivati. Lasissa on viistehiottuja koristeita, ja karahvin korkki ja pikarin suuaukko ovat kullattuja. Kokonaisuutta käytti viimeksi F. F. Maexmontanin perhe Porissa, mutta astiat ovat alun perin hänen vaimonsa äidinäidiltä Ruotsista. Satakunnan Museon kokoelmat.  

Empireajan kahvikupeille on ominaista voimakkaasti muotoiltu korva sekä uurnamainen muoto. Moskovan Gardnerin tehtaan tuotantoa. Satakunnan Museon kokoelmat.

Kokonaiseen kahvikalustoon kuuluvat kahvikannu ja sokerikko ovat peräisin Ruotsin kuninkaallisesta hovista Kaarle XV ajalta. Ajalle on tyypillistä kermakon ja sokerikon suuri koko suhteessa muihin astioihin. Sokerikossa on tyypilliset leijonankäpäläjalat sekä -päät. Satakunnan Museon kokoelmat.  

Englantilaisen J. Ehlersin 1600-luvulla keksimästä basalttitavarasta eli lasittamattomasta kivitavarasta valmistettu teekannu. Empireaikana basaltista valmistettiin Englannissa arvokkaita käyttö- ja koriste-esineitä. Myös Rörstrandin tehdas Ruotsissa on valmistanut basalttiesineitä. Kahdeksansärmäinen Pompeijin fresco-tyylisiä pylväitä ja taruhahmoja sivuistoillaan kuvaileva kannu on ollut Gestrin-suvun käytössä Noormarkussa, Satakunnan Museon kokoelmat.

Erittäin suurikokoinen mantillatyylinen kilpikonnanluusta valmistettu koristekampa 1820-luvulta. Kamman taidokkaasti toteutettu reikäkoristelu noudattaa empireajan muussa sisustuksessa ja esineissä muodissa olleita koristeaiheita.

Empire oli viimeinen menneen maailman suuri tyyli.

Edellisten tyylikausien blogikirjoituksiin voit tutustua tästä: keskiaika (n.1150-1550), renessanssi (1400-1660), barokki (n. 1660-1730), rokokoo (1730-1775/1750-1780) ja kustavilaisuus (n.1775-1810).

Tyylihistoriaa keskiajasta modernismiin: Kustavilaisuus (n. 1775-1810)

Blogisarjassamme 'Tyylihistoriaa keskiajasta modernismiin' esittelemme Suomen tyylikaudet ja niihin ajoittuvia esineitä Satakunnan Museon kokoelmista. Julkaisemme yhden tyylikauden kerrallaan, kolme joka viikko, ja nyt esitysvuorossa on kustavilaisuus.

Kustavilaisuus (n. 1775-1810)

Herculaneumin ja Pompeijin kaivaukset synnyttivät innostuksen antiikin maailmaa kohtaan. 1700-luvun puolivälissä levisikin Eurooppaan Roomassa alkunsa saanut suoralinjainen uusklassinen tyyli  vaihtoehtona rokokoon kiemuraiselle ja keimailevalle hovityylille. Uusklassismista käytetään yleisesti nimeä Louis seize Ranskan kuningas Ludvig XI:n mukaan. 

Ruotsi-Suomeen uusklassismin toi kuningas Kustaa III, jonka mukaan tyyliä kutsutaan meillä kustavilaisuudeksi. Kustaa III:n henkilökohtainen kiinnostus kulttuuriin oli merkittävää koko aikakaudelle. Koristeellinen Ludvig XI:n tyyli muuttui Ruotsissa kuitenkin yksinkertaisempaan suuntaan. Kuninkaan matka Italiaan vuosina 1783-84 kehitti kustavilaisuutta vieläkin suoraviivaisemmaksi ja puhdaspiirteistä klassismia ihailevaksi. 

Luultavasti Katariina Johanna Eneskjöld (1768-1822), joka oli naimisissa porilaisen pormestari K. Mörtengrenin kanssa. 1790-luvulla maalatussa muotokuvassa Katariina on pukeutunut ajan muodin mukaan, joka oli rokokoosta yksinkertaistunutta, värisävyt noudattelivat sisustuksessakin muodissa olleita harmonisia värejä, ja vaatteiden linjat alkoivat olla lähellä empiren klassismia ihailevia vaateparsia. Satakunnan Museon kokoelmat.

Suomalaiset käsityöläiset omaksuivat myös nopeasti uuden tyylin, sillä kustavilaiset huonekalut selkeärakenteisina ja kotimaisten puulajien käytölle sopivina olivat kansanmestarienkin hallittavissa. Kustavilainen tyyli syrjäytti lopullisesti renessanssimuodot kansantaiteessa ja pysyi käytössä jopa 1800-luvun puoliväliin saakka.

Sisätilat

Kustavilaisen interiöörin pääväri oli helmenharmaa ja huoneet olivat jopa vieläkin valoisampia kuin rokokooajalla. Erityisen tyypillistä pohjoismaisessa klassismissa on pystysuoran linjan voimakas tehostuminen, joka antaa interiöörille ja koristelulle keveyden tunnun. Ovet, ikkunat ja niiden vuorilistoitukset maalattiin kustavilaisen aikana useimmiten harmaiksi. Seinäpintojen koristeluna käytettiin pannoo-kenttärajauksia, joihin liittyi usein käsivaramaalauksella toteutettua koristelua. 

Ylellisyyttä sisustukseen toivat kristallikruunut. Kustavilaistyylisessä kattokruunussa kristallinauhat riippuvat kahden metallikehän välissä ja yläosaa koristaa plyymi. Kynttilänvarret ovat kumoon kaadetun numero 5:n malliset. Pohjassa keskellä on kynttilänpesä, jossa poltettiin kynttilää arkipäivisin. Kristalleja kustavilaiskruunuissa on melko vähän. Satakunnan Museon kokoelmat.

Arkkitehtuurin ja sen koristelun esikuvat levisivät mallikirjojen avulla eri puolille Eurooppaa ja myös vähitellen Suomeen. Kirjoja julkaistiin mm. Pompeijin kaivauksista löytyneistä esineistä, mosaiikeista ja seinämaalauksista. 

1700-luvun lopun lampetti, johon on lasin alle tauluksi yhdistetty taitavasti toteutettu yksityiskohtainen silkkikirjontatyö. Kuva-aiheena on antiikin jumaltaruista inspiraation saanut uhrituli. Taidokkaat öljy- ja verivärimaalausta jäljittelevät silkkikirjontatyöt olivat nuorten naisten ja vaimojen taidonnäytteitä, ja niitä kehystettiin usein sisustustauluiksi. Satakunnan Museon kokoelmat.

Taulupari, joissa kehystettyinä painetut grafiikkateokset antiikin mytologian hahmoista. Erityisesti ranskalaisessa taiteessa kuvattiin muotokuvissa henkilöitä antiikin hahmoiksi pukeutuneina tai esitettiin Kreikan ja Rooman valtakuntien jumaltarujen aiheita. N. 1790-luku, Satakunnan Museon kokoelmat.

Koristeaiheet

Toistuvat kuvionauhat: laakerisauva, meandernauha, hammaslista, lehtisauva, juokseva koira, helmisauva ja kierteisnauha ovat olennainen osa kustavilaista koristeaiheistoa. Ne esiintyvät niin huonekaluissa, kehyksissä, metalliesineissä, tapeteissa kuin keramiikassakin.

Kuningas Kustaa III on lahjoittanut kahvikupin amiraali Cronstedtille Ruotsinsalmen meritaistelun 1789 voiton muistoksi. Koristeiden väritys on kustavilaisajalla muotiin tullutta mustaa ja kultaa. Koristekuvion aiheena on taistelun allegorinen kuvaus. Messingistä ja kuparista valmistettu kahvikannu on soikean sylinterin muotoinen, kahva on elegantisti muotoiltu kulmikkaaksi. Kannu on peräisin Porista. Satakunnan Museon kokoelmat.

1700- ja 1800-lukujen vaihteesta oleva viuhka, jonka paperille on painettu kustavilaisen tyylin mukaisia kuva- ja koristeaiheita; kuvaa reunustaa tapeteista, esineistä ja huonekaluista tutut kuvioreunukset ja kuva-aiheen muodikkaaseen sinisävyiseen toteutukseen on yhdistetty tyyliteltyjä kasviaiheita ja antiikin raunioita. Satakunnan Museon kokoelmat.

Yleisiä koristeaiheita olivat erilaiset rosetit, joita veistettiin istuinhuonekalujen ja pöytien sarjojen liitoksiin. Keskeinen aihe oli myös rihlattu medaljonki, jota reunustivat rusetit tai laakerinlehvät. Rusettia käytettiin yksinäänkin kruunaavana elementtinä kehyksissä ja huonekaluissa. Kasviaiheet  muotoiltiin kaavamaisiksi. 

Soikion muotoisen peililampetin kullattu kehys on koristettu rusetilla sekä laakeriseppeleellä. Kultauksen tarkoituksena uusklassisissa esineissä oli jäljitellä roomalaisia pronssikalusteita. Satakunnan Museon kokoelmat.

Huonekalut

Kustavilaisen ajan merkittävin huonekalu oli lipasto. Suoralinjainen muoto mahdollisti vaneroiduissa pinnoissa monimutkaisen intarsiakoristelun. Myöhemmin intarsia korvattiin mahonkiviilutuksella, jota yhdistettiin messinkilistoihin ja pyöreisiin pronssiheloihin. Kulmat oli usein viistetty ja jalat alaspäin kapenevat. Lipasto varustettiin kivi-tai marmorilevyllä. 

Suoralinjaisessa lipastossa on monta kustavilaisajalle tyypillistä elementtiä: pinnassa on vinoruutuinen intarsiakoristelu, kulmat on viistetty ja etusivu on jaettu kahteen osaan messinkilistalla. Pronssivetimet ovat pyöreät ja avainkilpien koristeena on rusetit. Tumma marmorilevy ei ole alkuperäinen. Satakunnan Museon kokoelmat.

Senkin pinnan monista puulajeista koostuva rikas intarsiakoristelu on haalistunut ajan myötä. Myös toinen luisista avainkilvistä on vaurioitunut. Silti tämä Porista saatu pieni kaappi on varsin hienostunut esimerkki kustavilaisesta tyylistä ja edustaa korkeatasoista puusepäntyötä. Satakunnan Museon kokoelmat.

Antiikin ihailu muutti tuolit ryhdikkäiksi ja suoralinjaisiksi. Ranskalaistyyppisissä tuoleissa oli soikea tai suorakaiteenmuotoinen pehmustettu selkänoja.. Englantilaistyyppisiä tuoleja olivat lyhde-ja kilpiselustaiset sekä lootussäleiset tuolit. Nykyaikaan asti eläneellä pienaselustaisella tuolilla on myös englantilaiset esikuvat. Tuolin jalat sorvattiin usein pylväiksi, jotka kaventuivat alaspäin ja koristeiksi veistettiin pystykourut. Jalkojen etukulmiin veistettiin usein kukka-aihe neliön sisälle. Myös suora, alaspäin kapeneva jalkamalli oli yleinen.

Harmaaksi maalatun tuolin lenkkimäisessä selustassa ja lyhteenmuotoisessa selkälaudassa voi nähdä George Hepplewhiten vaikutusta. Englantilaistyyppisissä tuolimalleissa jalat yhdistyivät H-ristikoksi sorvatun välipuun avulla, ranskalaistyyppisissä tuoleissa tämä puuttuu.

Tuolit ja sohvat olivat miltei poikkeuksetta maalattuja. Harmaan eri sävyt ja kellertävä olivat suosittuja, mutta 1700-luvun lopulla tuli muotiin istuinhuonekalujen maalaaminen tai ootraaminen punaruskeaksi jäljittelemään mahonkia. Verhoilukankaissa raidalliset pellava- ja puuvillakankaat olivat tavallisia. Rokokoosta periytyvä ruutukuosi pieneni kooltaan. 

Myöhäiskustavilainen sohva on kuulunut maaherra de Carnallille Noormarkusta. Sohva on peräti 360cm pitkä. Pintakäsittely ja verhoilukangas eivät ole alkuperäisiä. Satakunnan Museon kokoelmat.

Kustavilaisen ajan muotiuutuus oli levitettävä sohvasänky, joka päivisin toimi sohvana ja öisin sänkynä. Kustavilainen sohvasänky erilaisina muunnoksina jäi elämään suomalaisessa sisustuksessa ja sitä valmistetaan edelleen.

1700-luvun lopulta oleva saarijärveläinen ryijy, jonka keskelle on kuvattu kuningas sotilaiden ja vartijoiden ympäröimänä. Ryijyn kerrotaan olevan Tukholmassa opin käyneen pappilan mamsellin kutoma. Ryijyn värisävyissä, kuvioiden ja reunojen koristekehyksen muotokielessä on havaittavissa aikakauden tyylisuuntauksen vaikutteita. Satakunnan Museon kokoelmat.

Edellisten tyylikausien blogikirjoituksiin voit tutustua tästä: keskiaika (n.1150-1550), renessanssi (1400-1660), barokki (n. 1660-1730) ja rokokoo (1730-1775/1750-1780).

Tyylihistoriaa keskiajasta modernismiin: Rokokoo (1730-1775, Ruotsi-Suomessa n. 1750-1780)

Blogisarjassamme 'Tyylihistoriaa keskiajasta modernismiin' esittelemme Suomen tyylikaudet ja niihin ajoittuvia esineitä Satakunnan Museon kokoelmista. Julkaisemme yhden tyylikauden kerrallaan, kolme joka viikko, ja nyt on vuorossa rokokoo. 

Rokokoo

Rokokoo syntyi Ranskassa 1700-luvun alussa, mutta alkoi vaikuttaa Suomessa vasta 1750-luvulla. Ranskassa rokokoo tunnetaan Ludvig XV:n tyylinä (kuningas Ludvig XV, 1710-74). Tyylikausi on saanut nimensä rocaillesta eli simpukasta pääornamenttinsa mukaan. Rokokoon tunnusmerkkejä simpukan lisäksi ovat kukat, kaappien jousenkaaren muotoiset yläsarjat sekä tuolien ja pöytien loivat S-kirjaimen muotoiset eli “cabriolet”-jalat.

Tyylissä ilmeni keveys, sirous, eleganssi, epäsäännöllisyys, oikullisuus sekä yllätyksellisyys. Sinä aikana ihailtiin maalaiselämää, jonka vuoksi koristeaiheet, värisävyt ja muodot otettiin pääasiassa luonnosta. Luonnonpalvonnan ansiosta tällöin myös Suomeen tulivat ensimmäiset maisemamaalaukset sekä kiinalaishenkiset kangastapetit temppeleineen, torneineen, puineen, ihmishahmoineen, nauhoineen ja köynnöksineen. Kiinaa pidettiin tämän ajan maallisena paratiisina.

Tuntematonta ylhäisömiestä esittävä muotokuva rokokoon alkuvuosilta, jolloin suuret peruukit ja runsaat kravatit olivat vielä muodissa. Kehyksissa näkyy rokokoon keveys, runsas kultaus ja koristelutyyli. Maalaus on Forspyyn rustitilalla Kokemäeltä. Tila ollut De la Gardie-suvulla ainakin vuodesta 1681 alkaen, jolloin sitä hallitsi kreivi Akseli Julius De la Gardie, ja sama suku hallitsi tilaa vuoteen 1755 saakka. Satakunnan Museon kokoelmat.

Rokokoomuodin kehittyessä miesten vaatetus muuttui linjakkaammaksi ja kevyemmäksi, ja raskaita peruukkeja ei välttämättä enää käytetty. Tuntemattoman mieshenkilön muotokuva on maalattu 1760/70-luvulla. Satakunnan Museon kokoelmat.

Silkkinen kevyesti pehmustettu, tikattu ja reunoiltaan hopeisella metallilankapitsillä koristeltu lompakko 1760-luvulta. Päällisivuilla hopeisin paljetein ja metallilangoin kirjaillut kukkakuviot, sisätaskuja koristaa hopea- ja silkkilangoin tehdyt monogrammi ja Blåfield-aatelissuvun vaakuna. Lompakko on kuulunut suvun tunnistamattomalle miesjäsenelle ja se on peräisin Ahlaisista. Satakunnan Museon kokoelmat. 

1770-luvun alussa maalattu muotokuva esittää Anna Charlotta Schröderheimia, os. von Stapelmohria (s. 1754 - k. 1792). Anna oli Kustaa III:n hovin kaunottaria, mutta joutui epäsuosioon terävän kielensä takia. Anna on esitty ranskalaistyyliseen vaateparteen puettuna, kaulassaan musta silkkinauha ja korkeassa kampauksessaan sisäpäähine. Soittimet, kuten tässä luuttu, viittasivat kohteensa sivistykseen ja asemaan vapaana työnteosta. Tekijä tuntematon, Satakunnan Museon kokoelmat.

Viuhka 1700-luvun kolmannelta neljännekseltä. Ludvig XVI- tyylinen kepeä idealisoidun maalaiselämän kuvaelma on kaarevalle paperille painettu grafiikkalehti, joka on väritetty akvarellimaalauksin. Ruoteet ovat luuta. Satakunnan Museon kokoelmat.

Hopeakorvakorut, joissa timantteja imitoivat viistehiotut lasit. Korvakoruissa toistuu rokokoon kukka-aihe. Satakunnan Museon kokoelmat.

Talonpoikaisnaiset yhdistivät kansanomaiseen pukeutumiseensa rokokoon muotikankaita erityisesti tykkimyssyissä. Suodenniemenläinen myssy on päällystetty beigepohjaisella värikkäästi suurikokoisien kukkakuvion kudotuin broseerauksin. Tykkimyssy on esillä perusnäyttelyssämme, Satakunnan Museon kokoelmat.

Rakennukset ja sisustus

Rokokoo esiintyi myös arkkitehtuurissa. Uranuurtajana Suomessa oli ruotsalainen yli-intendentti Carl Hårleman. Suurin uutuus rakennuksissa oli ranskalainen eli mansardikatto. Tällaisen taitetun katon alle mahtui useita ullakkohuoneita. Rakennuksen  suosituksi väriksi tuli harmaa, uutuutena keltainen eli okra. Rokokoon tyypillisiä keksintöjä olivat myös isot ikkunat, jolloin huoneet tulivat valoisammiksi, samalla sisustuksen värit vaalenivat ja kirkastuivat.  

Suomen arkkitehtuurin uranuurtajan, ruotsalaisen arkkitehdin, yli-intendentti Karl Hårlemanin (1700-53) muotokuva. Tekijä tuntematon, Satakunnan Museon kokoelmat.

Aikakausi suosi kehyksiä, ornamenttiryhmiä sekä listoja. Rokokoon aikana syntyivät myös monet kodikkuutta, mukavuutta ja käytännöllisyyttä tavoittelevat sisustus- ja tapakulttuurin muodot. Vuonna 1767 kaakeliuunin kiertävän hormiston keksiminen sekä leveämpien irtainten huonekalujen käyttöönotto olivat huomattavia uutuuksia. Peilitkin olivat tärkeitä sisustuselementtejä. Ne tasoittivat ikkunaseinillä valoeroa ja muualle sijoitettuna heijastivat ulkotilaa tuoden puutarhan sisälle.

Vauras väestö tapetoi seinänsä kultanahka- tai verkanahkatapetein. Kiertävät maalarit voivat myös maalata salien seinille taulumaisia kangastapetteja. Englannissa keksittiin jo  1720-luvulla painetut paperitapetit ja hieman myöhemmin ensimmäiset tapettimanufaktuurit perustettiin myös Suomeen.

Verhot kappoineen ommeltiin yksivärisistä tai raidallisista kankaista ja reunoja somistivat hapsukoristeet. Aikakauden lopulta on tietoja myös rullaverhoista. Vähitellen lattioille alkoi ilmestyä mattoja, jotka aluksi olivat kesäkäyttöön tarkoitettuja kotikutoisia kapeita käytävämattoja. Valonlähteinä toimivat kyntteliköt, mutta myös kristallikruunut tunnettiin. Pöydille ilmestyivät liinat.

Huonekalut

Huonekalut sulautuivat kokonaisuuteen. Myös monet huoneet sisustettiin tietyn päävärin sävyihin. Sohva oli rokokoon tärkeimpiä huonekaluja. Päällysmateriaalina käytettiin villakangasta, nahkaa ja pellavaa. Puuosat maalattiin helmenharmaiksi, keltaisiksi, vaaleanpunaisiksi, sinisiksi tai vihreiksi. Materiaalina käytettiin myös visakoivua tai lepänjuurta.  

Konsolikello muodostuu pöytäkellosta ja seinäkonsolista. Oheinen ranskalaismallinen konsolikello on päällystetty kilpikonnanluulla. Koneiston on valmistanut hollantilainen Adolf Nevir vuonna 1749. Satakunnan Museon kokoelmat.

Rokokooajan muotihuonekalu oli kaarevalinjainen kolmilaatikkoinen lipasto. Tukholmassa toimi lukuisia taitavia puuseppiä, jotka olivat omaksuneet rokokoon vaativan muotokielen puu-upotus- eli intarsia- ja polttokullattuine messinkikoristeineen. Lipasto on esillä perusnäyttelyssämme, Satakunnan Museon kokoelmat.

Varhaisrokokootuoli on englantilaisvaikutteinen ja ajoittuu 1700-luvun alkuun. Selusta on korkea. Etusarjassa on jousenkaariaihe ja etujalat kaartuvat. Istuin on kiinteästi pehmustettu ja nahalla verhoiltu. Satakunnan Museon kokoelmat.

Talonpoikaistuoleissa on harvoin rokokoovaikutteita, koska kokonaan kaartuvia muotoja oli vaikea toteuttaa. Satakunnan Museon kokoelmat.

Uusia huonekalutyyppejä keksittiin. Sellaisia olivat mm. konsolipöytä-peiliyhdistelmät, toaletti- ja yöpöydät, kirjoituslipastot, nurkkakaapit, mahapiirongit, peilit ja peililampetit. Suomalaista talonpoikaisrokokoota edustavat pääasiassa kaappikellot, kaapit sekä tuolit.

Pohjanmaalta peräisin oleva nurkkakaappi. Maalauskoristelu oli talonpoikaiskaappien huomattavin rokokoopiirre. Tyylin kiemuraiset koristeet olivat puutöinä vaikea jäljitellä, joten maalauksilla korvattiin se, mitä puusepäntaidoilla ei saavutettu. Satakunnan Museon kokoelmat.

Toinen rokokootyylinen talonpoikaiskaappi Pohjanmaalta. Satakunnan Museon kokoelmat.

Esineistö

1700-luvun Suomessa vallinneista iso- ja pikkuvihojen aiheuttamista lama-ajoista huolimatta rokokoo  alkoi esiintyä kartanoissa, pappiloissa sekä länsirannikon varakkaissa porvariskodeissa, joihin alettiin hankkia huonekalujen lisäksi kulta- ja hopeaseppien tekemiä lusikoita, kahvikannuja, kermakoita, sokerikoita sekä kynttilänjalkoja.

Messinkinen rokokookynttilänjalka Nakkilasta, Satakunnan Museon kokoelmat.

Itä-Intian kauppakomppanioiden laivat toivat kiinalaista posliinia Eurooppaan, kunnes vuonna 1709 saksalainen Johann Böttger keksi posliinin valmistusmenetelmän. Siitä syntyi Meissenin posliinitehdas. Sini-valkoisen posliinin lisäksi oli moniväristä posliinia sekä fajanssiastioita. Kuvioina suosittiin puutarha- ja maisema-aiheita. Suomen ensimmäinen keramiikkatehdas alkoi toimia Helsingin Herttoniemessä vuonna 1762. Parhaiten oikeuksiinsa rokokoon muotoilu pääsi hopeaesineissä. 

Edellisten tyylikausien blogikirjoituksiin voit tutustua tästä: keskiaika (n.1150-1550), renessanssi (1400-1660) ja barokki (n. 1660-1730).

Tyylihistoriaa keskiajasta modernismiin: Barokki (n. 1660-1730)

Blogisarjassamme 'Tyylihistoriaa keskiajasta modernismiin' esittelemme Suomen tyylikaudet ja niihin ajoittuvia tai niiden tyyliä edustavia esineitä Satakunnan Museon kokoelmista. Julkaisemme yhden tyylikauden kerrallaan, kolme joka viikko, ja nyt olemme siirtyneet barokkiin.

Barokki (n. 1660 – 1730)

Renessanssista siirryttiin barokkiin 1600-luvun kuluessa. Rehevä ja veistoksellinen barokkityyli muotoutui Italiassa 1600-luvun alkuvuosikymmeninä, mutta suurin osa barokin esine- ja asumiskulttuurin uutuuksista kehittyi loistoonsa Ranskassa. Versailles’n linna puistoineen antoi vaikutteita arkkitehtuuriin, sisustukseen ja taidekäsityöhön. Aurinkokuninkaan hovista tuli muodin keskus, jonka tyyliä ja seremonioita muut Euroopan hovit jäljittelivät. Barokki alkoi näkyä Pohjois-Euroopan palatseissa 1660-luvulta lähtien. Ranskalaisen esinemuodin leviäminen nopeutui, kun uskonvapautensa 1685 menettäneet hugenotit pakenivat Ranskasta Pohjois-Euroopan protestanttisiin maihin. Monet heistä olivat taitavia käsityöläisiä. Hollannissa ja Englannissa tyylistä kehittyi yksinkertaisempi ja kodikkaampi muunnos, joka vastasi paremmin porvarillisen ostajakunnan tarpeita.

Ruotsi-Suomessa barokkikausi osui yksiin suurvalta-ajan kanssa. Muodin edelläkävijänä toimi rikas ylhäisaateli, joka hankki palatseihinsa sekä uuden sisustustyylin esineitä että tekijöitä Hollannista, Saksasta, Englannista ja Ranskasta. Kotimaiset käsityömestarit oppivat pian valmistamaan esikuvia mukaillen barokkityylisiä huonekaluja, astioita, koriste-esineitä ja tekstiilejä. Tyylin piirteitä omaksuttiin myös kirkkojen sisustuksesta. Vasta 1700-luvun kuluessa, korkeakulttuurin siirtyessä jo rokokoohon omaksuttiin barokin kuvioaiheita sekä tumma ja rehevä värimaailma kansantaiteeseen. Talonpoikaiskalusteissa ja tekstiileissä tyylin piirteet säilyivät 1800-luvulle.

Ylhäisönaisen muotokuva Forspyyn rustitilalta Kokemäeltä noin 1660-luvulta. Tuona aikana tilaa hallitsi De la Gardie-suku. Muodissa vallitsivat keski-eurooppalaiset vaikutteet, ja kankaissa toistuivat runsaat kukka- ja koristeaiheet. Satakunnan Museon kokoelmat.

Koristeaiheet

Antiikista otettujen aiheiden, kuten pylväiden, pilastereiden, köynnösten ja seppeleiden lisäksi barokki suosi kasvikuvioita. Jo antiikin aikana suosittua akanthuskasvin lehteä käytettiin sekä barokin arkkitehtuurissa että taidekäsitöissä monina eri versioina. Ajan muotiuutuus oli tulppaani, joka oli suosittu koristeaihe niin maalattuna, veistettynä, pakotettuna, kirjottuna kuin kudottunakin. Se löysi tiensä myös suomalaisiin kansanomaisiin ryijyihin ja vahvakuvioisen kolmitulppaaniryijyn keskeisin esiintymisalue oli Kokemäenjokilaakso. 

Kokemäkeläinen kansanomainen kolmikukkainen tulppaaniryijy 1800-luvun alusta, jossa edelleen nähtävissä tyypilliset barokin peinteen runsaat väri- ja kasvikoristeluaiheet tulppaaneineen. Ryijy on Häyhtiön kylästä, Satakunnan Museon kokoelmat.

Muita barokin lempiaiheita olivat balusteri, simpukankuori ja viuhkamaiseen muotoon levitetty palmunlehtiaihe eli palmetti, myöhäisbarokin aikaan myös jousenkaari. Huonekaluissa olivat kaiverrus- ja maalauskoristeitten lisäksi suosittuja kierteis- ja sitä helpommin toteutettava pallosorvaus. Sorvatut jalat päättyivät nuppiin, veistetyt usein eläimen tassuihin.

Suurvalta-aika oli Ruotsi-Suomessa hopeasepäntyön kukoistuskautta. Erilaisilla juoma-astioilla oli keskeinen asema barokkiesineitten joukossa ja kannellinen, runsaasti koristettu juomakannu oli hopeaseppien tavallisin mestarinnäyte. Tämä kannu on valmistettu Tukholmassa 1686-88. Satakunnan Museon kokoelmat.

Huonekalut

Kalusteissa alettiin kiinnittää huomiota mukavuuteen ja käytännöllisyyteen. Tuoleihin tulivat topatut istuimet sekä selkänojat ja myös nojatuoleja valmistettiin. Verhoilu oli usein nahkaa, toisinaan myös gobeliinia tai kirjottua kangasta. Englannista tuotiin tuoleja, joissa pehmustuksen tilalla oli rottinkipunosta. Barokkituolien jaloissa käytettiin H-muotoista tukiristikkoa.

1600-luvun lopun kalustemuotia edustava nahkaverhoiltu, matalaselustainen hollantilaistyylinen tuoli on Hämeenkyröstä. Satakunnan Museon kokoelmat.  

Länsisuomalainen myöhäisbarokkituoli, talonpoikaisversio 1700-luvun alun englantilaistyylin mukaisesta korkeaselustaisesta tuolista, on toteutettu ilman verhoilua. Satakunnan Museon kokoelmat. 

Tämä tuoli on tarinan mukaan kuulunut Anolan kartanossa asuneelle tunnetulle sotapäällikölle Akseli Kurjelle (1555-1630). Se kuitenkin edustaa vasta 1600-1700-luvun vaihteen barokkityyliä, joten sotapäällikön aikaa se ei vielä ole nähnyt. On kuitenkin mahdollista, että tuoli on ollut Kurki-suvun hallussa Anolassa. Jossakin vaiheessa tuoli on kulkeutunut toiseen nakkilalaiseen kartanoon, Villilään. Tuolin puuosat ovat alun perin olleet maalattu siniharmaaksi. Nahkaosat ovat tiettävästi hirvennahkaa. Hartialaudan yläosa on katkennut: Sitä on koristanut simpukkakuvio, jollaisilla aikakauden tuoleja Suomessa usein koristeltiin. Tuoli on esillä perusnäyttelyssämme, Satakunnan Museon kokoelmat.

Pöytien ulkonäkö tuli tärkeäksi ja koristelua lisättiin pääasiassa jalkoihin. Barokin tunnusomaisin huonekalu oli kookas ja raskas, kaksiovinen kaappi, jossa oli voimakas otsalista, profiloidut peilirakenteet sekä suuret pallojalat. Suosittuja olivat myös kabinettikaapit, joissa oli korkea, kierresorvattu jalusta. Arkuista tuli kuperakantisia, kun niitä ei enää käytetty istuimina tuolien lisääntyessä sisustuksessa.

Suurten arkkujen tapaan myös säilytyslippaitten kannet muuttuivat kuperiksi. Perimätiedon mukaan tämän lehtipuista kaiverretun lippaan on valmistanut kenraalimajuri Karl And. Sinclair ollessaan Ison vihan aikana sotavankeudessa Venäjällä. Satakunnan Museon kokoelmat.

Yksi hollantilais-englantilaisen barokin uutuuksista oli klassista pilasteria muistuttava kaappikello. Sen tarkka ajannäyttö perustui 1650-luvulla keksittyyn heiluritekniikkaan. Taidokas köynnösornamentti ja spiraalipilasterit ajoittavat tämän Noormarkusta peräisin olevan kellon kaapin 1600-luvun lopulle, mutta kellotaulu on 1700-luvun jälkipuolelta. Kaappikello on esillä perusnäyttelyssämme, Satakunnan Museon kokoelmat.  

Sisustus

Seremoniallinen elämäntapa jakoi palatsien ja kartanoitten tilat kolmeen eri ryhmään, taloustiloihin, mukavasti ja viihtyisästi sisustettuihin vallasväen asuinhuoneisiin sekä juhlaviin edustustiloihin. Barokin sisustusmuoti edellytti, että seinät joko maalattiin tai verhoiltiin seinävaatteilla ja myös tapettien käyttö alkoi yleistyä. Lisäksi ainakin edustustiloissa oli kattomaalaukset. Sisustukseen pyrittiin luomaan mahdollisimman harmonisia, tarkoin harkittuja kokonaisuuksia. 

Peileistä tuli barokkisisustuksen keskeinen elementti, kun kalliin ylellisyystuotteen valmistukseen 1600-luvun jälkipuolella kehitettiin uusi menetelmä.

Peltoniemen torpasta, Karijoelta saadun pienen seinäpeilin kehyksessä on koristeena palmetti. Satakunnan Museon kokoelmat.

Messinkipellistä pakotetut kynttilälampetit yleistyivät barokkikaudella. Taustakilven reunus oli runsaasti koristettu ja kupera keskiosa kiillotettu kynttilän valoa hyvin heijastavaksi. Tässä lampetin ylälevyä koristaa iso palmettikuvio. Satakunnan Museon kokoelmat.

 Messinkisiä kynttilänjalkoja koristettiin sekä pakotuskuvioin että kierteillä. Lautasen mallinen hedelmä- ja kasviaihein koristeltu kynttilänjalka on Merikarvian Köörtilästä. Satakunnan Museon kokoelmat.

Messinkinen kynttilänjalka, jossa yhdistyvät barokille tyypilliset kasviaiheet ja kierrekoristelu. Satakunnan Museon kokoelmat.

Vielä 1500-luvulla kalustus oli ollut kaikilla yhtä niukkaa, mutta barokkiaikana eri säätyjen sisustustyylit eriytyivät. Ranskalaisen hovibarokin kullatut ja silkillä verhotut huonekalut kuuluivat aristokratian koteihin. Hillityt hollantilais-englantilaiset barokkiesineet sopivat porvariston sekä papiston saleihin ja kamareihin, mutta talonpojat sisustivat tupansa yhä käytännöllisillä renessanssikalusteilla.

Tinakantinen, lasitettu keramiikkakannu on saksalaista alkuperää. Satakunnan Museon kokoelmat.

Kaiverruskoristeinen, pullea, kannellinen tinatuoppi on peräisin Porista. Satakunnan Museon kokoelmat.

Edellisten tyylikausien blogikirjoituksiin voit tutustua tästä: keskiaika (n.1150-1550) ja renessanssi (1400-1660).