Kolmisen kuukautta sitten kesän tehdessä loppuaan olin aivan
uudenlaisen tilanteen edessä. Edeltävän kevään ylioppilaana, ensimmäistä kertaa
kolmeentoista vuoteen, minulla ei ollut koulua jossa aloittaa tai johon palata.
Minun oli aika keksiä, mitä tulisin alkavalla välivuodellani tekemään.
Mahdollisuuksia punnittuani päätin tarttua TE-toimistosta
tarjottuun mahdollisuuteen etsiä itselleni työkokeilupaikka. Kyseessä on
työsuhdetta muistuttava järjestely, jossa työntekijä saa palkan sijasta
työttömyystukea, mutta pääsee kokeilemaan työtä itseään kiinnostavan alan tai
aiheen parissa.
Itse historiasta kiinnostuneena päädyin kysymään paikkaa
Satakunnan Museosta, ja parin viikon päästä sainkin jo palata paikan päälle
ensimmäisen työkokeilupäiväni merkeissä.
Yritin etukäteen mielessäni arvailla, millaista työ
käytännössä olisi. Pääsisinköhän heti seuraamaan perusnäyttelyn purkua
lähietäisyydeltä, vai laitettaisiinko minut tekemään jotain aivan yksinkertaista
– ehkä keittämään kahvia ja silppuamaan paperia? No, tavallaan nämä molemmat
skenaariot toteutuivat. Ensimmäisen päiväni sain näet aloittaa leikkaamalla
kasoittain pahvisia lappuja oikeastaan edes tietämättä, mihin tarkoitukseen,
kun loppupäivästä taas löysin jo itseni kiikuttamasta tuhansia vuosia vanhoja
arkeologisia esineitä vitriineistä varastoon.
Erityisen vaikuttunut olin museon esinekokoelmien
näkemisestä: varastot ovat todellisia aarreaittoja, joita tutkimalla voisi
viettää varmasti loputtomasti aikaa. En ollut koskaan tullut ajatelleeksi, että
museolla olisi niin paljon kiinnostavia esineitä, jotka eivät ole päässeet
vielä näytille. Tässä vaiheessa käsitin entistä paremmin, miksi toimivakin
perusnäyttely on ajoittain syytä uusia.
 |
| Varastot ovat pullollaan mitä mielenkiintoisimpia ja näyttävimpiä esineitä. |
Eräs varsin mukava seikka oli myös se, että sain neuvoksi
kysyä tai selvittää rauhassa jonkin minua kiinnostavan esineen taustoja, mikäli
sellainen osuisi kohdalle. Olen siis saanut paitsi työskennellä hyvin
mielenkiintoisten tavaroiden ja tarinoiden keskellä, myös oppia niistä paljon
uutta.
 |
| Massiiviset tykitkin ovat löytäneet lepopaikan näyttelyn uudistamisen ajaksi. |
Museoiden maailma tekijöiden näkökulmasta on aiemmin ollut
minulle kohtalaisen vieras: taloon tullessani en oikeastaan ollut edes selvillä
siitä, mitä tarkoittaa konservointi – kun nyt taas esimerkiksi tiedän, että
monissa museoissa vietetään Einon (ei n:o, ei numeroa) päivää numeroimattomien
esineiden kunniaksi (vaikka aika murheenkryynejä ne toisinaan ovatkin).
 |
| Loputtomilta tuntuvat hyllyrivit voivat pitää sisällään oikeastaan ihan mitä tahansa. |
Tehtäväni täällä ovat olleet varsin monipuolisia: olen ollut
tyhjentämässä vanhaa perusnäyttelyä, etsinyt esineille omia paikkojaan varastoissa
ja saanut kirjoitettavakseni listan, johon kaikki perusnäyttelyssä olleet
esineet uusine paikkoineen merkitään. Olen toiminut juoksutyttönä esitteiden ja
muiden lappusten kuljettamisessa eri rakennusten välillä, ja minut on lähetetty
muun muassa kyselemään läheisestä ostoskeskuksesta
strutsinsulkapölyhuiskuja. Olen
käyttänyt tunteja selaamalla vanhoja valokuva-albumeita läpi uuteen näyttelyyn
sopivia kuvia etsien ja oppinut käsittelemään, skannaamaan ja muokkaamaan
niitä. Olen myös istunut sekä Satakunnan Museolla, Luontotalo Arkissa että
Rosenlew-museolla avoinnapidossa ja opetellut käyttämään näiden paikkojen
kassakoneita. Lisäksi tehtävänä on ollut erilaisia pikkuhommia, kuten
leikkikarkkirasioiden askartelua Pikku-Pekkalaa varten – ja päädyinpä vetämään
yhden päivän ajaksi lapsille valutyöpajaakin.
 |
| Pikku-Pekkalaa varten askartelu osoittautui yllättävän hauskaksi puuhaksi. |
Perusnäyttelyn tilat ovat tyhjentyneet hurjaa vauhtia, ja
ympärillä käy jatkuvasti aikamoinen vilske. En malttaisi odottaa uuden
perusnäyttelyn avautumista nyt, kun olen päässyt näkemään ja kuulemaan
suunnitelmia uudistuksista. Olisi myös hauskaa olla täällä vielä näyttelyn rakentamisvaiheessa,
mutta purkaminenkin on pitänyt sisällään vaikka mitä kiinnostavaa.
 |
| Perusnäyttelyn keskikerros on tällä hetkellä varsin erinäköinen kuin vielä muutama viikko sitten. |
Työkokeilua on nyt takana vajaat kolme kuukautta, enkä
äkkiseltään voisi kuvitella mielenkiintoisempaa tapaa, jolla olisin tuota aikaa
voinut viettää. Viikkojen aikana olen saanut oppia paljon uutta paitsi tulevan
työelämän, myös opiskeluihin liittyvän kiinnostukseni kannalta. Toisaalta, myös
arkipäiväinen uteliaisuus on saanut osansa: erityisen viihdyttävät hetket koimme
toisen harjoittelijan kanssa löytäessämme erään 1900-luvun alussa nuoruuttaan
eläneen Hilman kotialbumista tämän säilyttämää tunteikasta kirjeenvaihtoa eri
miesten kanssa – ja erityisesti yrittäessämme arvailla, kuka kenties juuri
näistä miehistä lopulta päätyi samasta albumista löytyneeseen koreaan
hääkuvaan.
 |
| Vanhojen valokuvien katseleminen on ollut erityisen kiehtovaa, sillä jokaisen takaa löytyy varmasti oma mielenkiintoinen tarinansa. |
Pauliina, työkokeilija
