torstai 17. maaliskuuta 2022

Keväällä 2022 museonäyttelyt kertovat selviytymisestä

Satakunnan Museon monivuotinen tutkimustyö huipentuu 8.4.2022, kun toisen maailmansodan tapahtumia Porissa ja Satakunnassa esittelevät näyttelyt avautuvat Satakunnan Museossa ja Rosenlew-museossa. Nyt avajaisten kynnyksellä maailma on muuttunut. Euroopassa soditaan jälleen ja Suomenkin turvallisuus huolestuttaa vakavasti. Näyttelyistämme on tullut turhankin ajankohtaisia, mutta miten niistä voisi olla epävarmassa tilanteessa apua ja hyötyä? 

Talvisodan pommitusten tuhoja Porin 5. osassa Varvinkadulla helmikuussa 1940.
Kuva Kurt K. Karlsson, SatM.


Satakunnan Museossa avautuvan Sota Porissa -näyttelyn teemat ovat vaikeita ilman Ukrainan sodan vaikutustakin. Porin lentokentän sodanaikaisella historialla on arkeologi Teemu Väisäsen tutkimusten myötä näyttelyssä suuri rooli. Lentokenttää hallinnoivat tuolloin Saksan ilmavoimat, jotka räjäyttivät kentän lähtiessään Porista sodan lopussa. Vaikeat ja vaietutkin muistot natsihallintoa edustaneista saksalaisista ja sota-ajan tapahtumista elävät edelleen sota-ajan porilaisten lasten muistoissa, vaikka dokumentoitua tietoa niistä on ollut tähän asti vain vähän. 

Museon työ aiheen parissa on koettu tärkeäksi. Näyttelyllä halutaan tuoda yleisön ulottuville paitsi Väisäsen tutkimusten tuloksia, myös samaistuttavia näkökulmia kotirintamaan. Sota Porissa -näyttelyn kertojina toimivat kaksi todellisiin henkilöihin pohjautuvaa hahmoa, teini-ikäinen Irja Ahesmaa ja väestönsuojelupäällikkö Kurt Karlsson, jotka sodan silminnäkijöinä kokevat sota-ajan vaikutukset omasta näkökulmastaan. Rosenlew-museon Sodassa ja työssä -näyttelyssä ääneen pääsee sota-aikana tehdastyötä tekevä nainen, ja näyttelyssä avataan sota-ajan teollista toimintaa koko Satakunnassa. 

Tehdessämme näyttelyitä koronapandemian aikana löysimme sota-ajan porilaisesta arjesta monenlaisia yhtymäkohtia pandemian rajoituksiin ja epävarmuuteen - tanssiminen on Suomessa kielletty ennenkin. Venäjän hyökättyä Ukrainaan helmikuun lopussa näyttelyiden teemat siirtyivät äkkiä täysin uudella, järkyttävällä tavalla päivittäisiin uutiskuviin ja ajatuksiin. Sota on nykypäivän todellisuutta ja pelkäämme sitä myös täällä Suomessa. 

Sadonkorjuutalkoot perunapellolla Söörmarkussa syyskuussa 1942.
Kuva Kurt K. Karlsson, SatM.

Luultavasti kaikki eivät nyt halua nähdä sodasta kertovia näyttelyitä. Osalle museokäynti voi olla myös hyvä tapa unohtaa arjen huolet. Näyttelymme ovat nyt vaikeampia kuin kenties koskaan, mikä on meillekin täällä museolla iso haaste. Yritämme palata peruskysymyksiin, siihen miksi museot ovat olemassa: välitämme tietoa menneisyyden tapahtumista, jotta meidän kaikkien olisi helpompi ymmärtää maailmaa ympärillämme. Emme ehkä voi auttaa ymmärtämään Vladimir Putinia, mutta näyttelyillä on ainakin yksi viesti, joka puhuttelee tässä hetkessä – sodastakin on mahdollista selviytyä. Kotirintamalla puhallettiin yhteen hiileen, keksittiin pulan keskellä uskomattomia säästökeinoja ja autettiin toisia. Sota-ajasta voidaan kertoa näyttelyissä, koska järkyttävistä menetyksistä huolimatta niin moni kuitenkin selviytyi ja kertoi tarinansa jälkipolville.  

Toivomme, että uudet näyttelyt voivat auttaa mahdollisimman monia käsittelemään näitä epävarmoja aikoja. Emme tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta ennenkin on selviydytty.

Johanna Jakomaa
museonjohtaja
Satakunnan Museo

Ukrainan lippu liehui Porin torilla sodanvastaisessa mielenilmauksessa 26.2.2022.
Kuva Johanna Jakomaa.


keskiviikko 22. joulukuuta 2021

Yeah, it's hard to be a tonttu - kurkistus tonttuoppaiden työhön

Tämän vuoden tonttunäyttely avautui yleisölle 19.11.2021. Se sijoittuu ensimmäistä kertaa museon perusnäyttelyyn. Näyttelyn suunnittelu ja rakentaminen on ollut erilaista kuin aiempina vuosina, sillä nyt tontut piti sovittaa perusnäyttelyn lomaan, eikä niille ollut omaa erillistä tilaa kuten ennen. Emme kuitenkaan tiedä näyttelyn valmistelusta tai rakentamisesta hölkäsen pöläystä, sillä vain neljä päivää ennen Tonttunäyttelyn avautumista museon vahvuuteen hyppäsimme me, kolme innokasta tonttuopasta. Jotain joulusta tiesimme, ja ehkä hieman museotyöstäkin. Mutta kuinka vähän tiesimmekään! Tonttujen maailmasta emme juuri mitään. Jouluiset huivit kaulaamme kiedottuina, tiukujen helinän siivittämänä, marssimme jonossa pitkin museon käytäviä. 


Muutaman päivän valmistautumisen ja tonttuihin tutustumisen jälkeen olimmekin jo tulikokeen alla. Ensimmäiset ryhmät opastuksillemme saapuivat, ja olihan se jännittävää! Muistanko tonttujen nimiä? Saati ikää? Entä jos joku kysyy jotain? Entä jos jäädyn? Entä jos selviää, etten tiedä tontuista tuon taivaallista, ja osoittavat sormet syyttävät huijariksi? Nopeasti kuitenkin tontuista tutuiksi kävivät niin Nestori, Turo kuin Timokin, Hannusta nyt puhumattakaan! Ensimmäisinä päivinä ryhmiä ei ollut kovinkaan montaa, mutta joulua kohti varauskalenteri alkoi täyttyä. Jokainen meistä opasti kahdesta neljään ryhmää päivässä, eli voidaan puhua liukuhihnatyöstä. Ryhmät ovat erilaisia, sillä tonttuopastuksilla käy väkeä taaperoista vanhuksiin. Enää ei kuitenkaan jännitä, ainakaan yhtään niin paljon kuin alussa. Kun lapset esittävät tiukkoja kysymyksiä esimerkiksi siitä, miksi vauvatontulla on parta tai onko nää oikeita, vastauksemme tulevat jo lennosta. Olemme muovautuneet tonttuselityksen mestareiksi, ja esiinnymme vakuuttavasti tonttulogian asiantuntijoina. 



Ensimmäiset kolme viikkoa olivat kiireisiä. Opastuksiin piti valmentautua, ja sen lisäksi tehtäväksemme annettiin Tonttunäyttelyyn liittyvän somesisällön tuottaminen sekä Tonttuviikonlopun valmistelu. Keksimme idean Tonttusanomista, jonka vastaavaksi toimittajaksi valikoitui tietysti reportteritonttu Kaarle. Vakituisen palstan sai myös Historiatonttu Sofia. Tonttuviikonloppua varten valmistelimme Tonttusanomien näytenumeroajonka juttuja ilmestyi myös museon some-kanavilla. Tonttuviikonloppua edeltävä viikko oli työntäyteinen. Kaiken lisäksi vahvuudestamme oli parin päivän ajan poissa yksi tärkeä lenkki, kun Mitri joutui sairaslomalle. Työpäiviimme kuului mm. äänestyslipukkeiden ja nimitarrojen leikkaamista, äänestyslaatikon paketointia, 33:n tontun nimilaputtamista, karanneiden tonttujen piilottamista ja ohjelman suunnittelua. Kaiken tämän keskellä tietenkin opastimme, yhä enenevissä määrin. Kaikki valmistelu oli kuitenkin vaivan ja ylityötuntien arvoista, sillä viikonloppu sujui hienosti. Lapset näyttivät viihtyvän omatoimikierrosten parissa, ja vapaa Taavi-lavakin oli täynnä esityksiä. Apukäsinämme askartelupisteellä oli molempina päivinä Satakunnan museon ystäviä, ja heille kuuluu kiitos myös kahvilan pidosta.  



Tonttuviikonlopun jälkeen laskimme tietysti tonttuäänestyksen äänet ja julkistimme voittajan, mutta purkutöiden jälkeen saimme keskittyä täysillä opastuksiin ja sometyöhön. Johanna teki taustatyötä Historiatonttu Sofian Perjantain perinnepläjäyksiin, joita julkaistiin Facebookissa ja Instagramissa perjantaisin. Perinnepläjäysten idea oli esitellä jouluun liittyvää perinnetietoutta tontun näkökulmasta. Yhdessä muotoilimme tekstin niin, että se mahtui Instagramin merkkimäärään. Asiaa oli paljon, joten monta mielenkiintoista faktaa esimerkiksi tonttujen historiasta oli jätettävä pois. Halusimme myös nostaa Tonttulan naisia esiin, joten siitäkin kirjoitimme kaksiosaisen juttusarjan Tonttusanomien nimissä. Lisäksi teimme lisää tonttusanomien uutisia osittain tositapahtumiin perustuen, nimittäin toisinaan Tonttunäyttelyssä tapahtui kummia. Eräänkin viikonlopun jälkeen kaikki oli vähän vinksallaan: tallitonttu päällään pystyssä heinissä, paketit sikin sokin (jokunen vähän avattunakin) ja Tuttitontun tutit hujan hajan. Tonttusanomien kautta Tonttulan tontuista alkoi nousta esiin aivan uusia, ehkä vähän pimeitäkin, puolia. 



Jokaiselle tonttuoppaalle muodostui oma vastuualueensaMitri paneutui Tonttusanomien taittoon ja someseurantaan, Jonna piti huolen yhdessä suunniteltujen somesisältöjen julkaisemisesta, ja Johanna teki taustatyötä. Kaikilla oli myös omat vahvuutensa erilaisten ryhmien opastamisessa, vaikka jokainen sai kokeilla siipiään myös oman mukavuusalueensa ulkopuolella. Kolmistaan työskentely on ollut ennen kaikkea hauskaa. Olemme saaneet toisistamme vertaistukea, ja yhdessä sisältöjen tuottaminen on ollut hedelmällistä ja lopputulos enemmän kuin osiemme summa. Tiukkojen Excel-taulukkoanalyysien perusteella onnistuimme kasvattamaan museon Instagramin tykkäyksiä ja tavoitettavuutta yli 50%.  

Me tonttuoppaat annoimme tälle työlle kaiken mitä meillä annettavana oli, mutta saimme vielä enemmän. Saimme toisemme, kannustavan työyhteisön sekä valtavasti joulumieltä. Saimme myös kunnian jakaa joulumieltä sadoille lapsille ja lapsenmielisille, joiden innostuneet ilmeet ja nokkelat kommentit toivat pitkiinkin työpäiviin kepeyttä. Vaikka otsikossa nostalgisoitiin männävuosien suosikkiohjelman, The Joulukalenterin, sanoituksin, ei se tonttuna olo sitten lopulta niin rankkaa ollutkaan. 


Johanna, Jonna ja Mitri 


Kuvat: Satakunnan Museo, Mikael Leppäniemi

torstai 6. toukokuuta 2021