Tyylihistoriaa keskiajasta modernismiin: Kertaustyyli (n. 1850-1900)

Blogisarjassamme 'Tyylihistoriaa keskiajasta modernismiin' esittelemme Suomen tyylikaudet ja niihin ajoittuvia esineitä Satakunnan Museon kokoelmista. Tyylikausia on yhteensä yksitoista, ja julkaisemme yhden tyylikauden kerrallaan, kolme joka viikko. Nyt esitysvuorossa on kertaustyyli.

Kertaustyyli eli historismi, ekletismi (n. 1850-1900)

Kertaustyylien aika on ajanjakso, josta ei löydy yhtä selvästi hallitsevaa, vaan useita, menneisiin aikakausiin pohjautuvia tyylikausia. Ne seurasivat toisiaan nopealla tempolla ja jäivät paikoin elämään toistensa rinnalle. Muodissa olivat uusgotiikka, uusrokokoo, klassismi eli uus-Ludvig-XVI:n tyyli, uusrenessanssi ja uusbarokki. Näistä vain uusrokokoo ja uusrenessanssi ilmenivät kaikilla taidekäsityön ja taideteollisuuden aloilla.

1800-luvun lopun Suomessa uusrenessanssista tuli arkkitehtuurin valtatyyli. Porissa aikakauden rakennuksista tunnetuin lienee Junneliuksen palatsi eli Porin kaupungintalo, jonka runsaskoristeinen sisustus kaakeliuuneineen ja seinä- ja kattomaalauksineen edustaa tyypillistä uusrenessanssia. 

Junneliuksen palatsi ja Porin nykyinen kaupungintalo. Molemmat valokuvat Satakunnan Museon kuvakokoelmat. Lisää kuvia Junneliuksen palatsista voit selata Satakunnan Museon Finna-sivustolla.

Uus-Ludvig-XVI:n tyyli tai Napoleon III:n uusklassismi noudatti 1700-luvun uusklassismia melko tarkasti. Vain tummien puulajien käyttö ja väritys erotti sen esikuvastaan. Tyyli tuli tunnetuksi 1867 Pariisin maailmannäyttelyssä. Suomessa se ei saavuttanut niin suurta suosiota kuin uusrokokoo. Lontoon, Pariisin ja Wienin maailmannäyttelyissä tuli tutuksi myös vieraiden maiden taidekäsityö. Orientalistista ornamentiikkaa yhdistettiin uusrenessanssiin ja uusrokokoohon.

Kertaustyylit syntyivät eräänlaisena kaipuuna romanttiseen menneisyyteen. Teollistumisen kehittyminen ja valmistusmenetelmien monipuolistuminen mahdollistivat sarjatuotannon, jolloin käsityön merkitys väheni. Oli siis uudistettava, mutta teollisuuden menetelmin ja vanhaa kerraten. Kertaustyylien kautta kutsutaan myös ekletismiksi tai historismiksi.

Eri tyylejä yhdistäen

Kenelläkään ei ollut varaa uusia sisustustaan nopeasti vaihtuvan muodin mukana, joten tyyleistä omaksuttiin jokaisesta jotakin. Kodeissa oli myös huoneita, joille vakiintui tiettyjä tehtäviä ja joihin tarvittiin tietyntyyppiset kalusteet. Herrainhuoneisiin ja ruokasaleihin sopi jykevä uusrenessanssi, salonkeihin ja olohuoneisiin elegantti ja kevyt uusrokokoo.

Jykevässä mutta väritykseltään kokonaan vaaleassa kaakeliuunissa on tyylillisesti sekä uusrokokoon että uusrenessanssin piirteitä. Kaakeliuuni on kuulunut vuorineuvos Juséliuksen kodin saliin Porissa.

Erään tuntemattoman porilaisen kodin salin kukkapylväät ja kalusteryhmä uusrenessanssia. Myös valaisimet ja kokolattiamatto ovat kertaustyyliset, ja suuret ruukkuihin kukkapylväiden päälle asetellut huonekasvit tulivat muotiin jo kertaustyylien ajan alussa. Interiööri on kuvattu vasta 1910-luvun alussa, mutta sisustuksessa uutta vuosisataa ja sen tyyliä edustavat vain tapetti ja pöydän kaitaliina. Huonekaluja ja sisustuksia muutettiin hitaasti taloudellisista, käytännöllisistä ja makusyistä, ja aivan kuten nykyisinkin monista kodeista löytyi menneiden vuosikymmenten muotihuonekaluja vielä pitkän ajan jälkeen. Mustavalkoinen lasinegatiivi, kuvaaja: Kustaa Emil Klint, Satakunnan Museon kokoelmat.

Kertaustyyleistä uusrokokoo oli yhtenäisin ja omaleimaisin. Se haki innoituksensa 1700-luvun rokokoosta, mutta ei kopioinut esikuviaan vaan muotoili ne uudestaan. Tärkeä piirre oli naturalismi. Rokokoon suosimia naturalistisia muotoja olivat muun muassa erilaiset kasviaiheet kuten lehdykät ja kukat sekä simpukankuoret. 

Uusrokokoo omaksuttiin Suomeen Pietarin välityksellä 1830-luvulla ja siitä tuli porvariston suosikkityyli. Alkuun rokokoon koristeaiheita yhdistettiin biedermeierin muotoihin. Mukavat ja pehmeät muodot ovat uusrokokoosisustukselle ominaisia. 1850-luvulla Suomessa yleistyi jousituksen käyttö huonekaluissa, mikä lisäsi huomattavasti istumismukavuutta. Tyypillisessä uusrokokoohuoneessa oli kirjavalla kankaalla päällystetty sohvakalusto ja siihen kuuluva korkea peili eli trymoo. Perinteisen S-kaarijalkaisen rokokootuolin lisäksi uutuutena tuli verhoiltu ja pehmustettu emmatuoli.

Uusrokokoosohva 1890-luvulta. Runsaskoristeisista käsi- ja selkänojista löytyy mm. kaksi kotkanpäätä ja näkinkenkäkuvioita. Jalat, selkänoja ja kädensijat ovat muodoltaan aaltomaisia.

1800-luvun lopulla valmistettu keveä ja erittäin koristeellinen uusrokokootuoli. Tuolia käytti valokuvaaja John Englund rekvisiittana valokuvausstudiossaan vuosisadanvaihteen Porissa.

Pähkinäpuinen uusrokokootuoli. Jaloissa on pukinsorkkia muistuttavat koristekaiverrukset, ja tuolin silkkikankaassa on kasviaiheet.

Tummaksi petsatussa uusrokokootuolissa on lenkkiselusta ja S-kaaren muotoiset jalat.

Uusrokokoon istuimista tyypillisin on emmatuoli, pehmustettu ja verhoiltu, tupsuin ja hapsuinkin koristeltu nojatuoli. Nimen alkuperästä ei ole tietoa.

Kankaalla päällystetty 1890-luvun uusrokokoonojatuoli, jonka selkänojan yläosassa on kiinteä tyyny. Vihreässä plyysikankaassa on kukkakuvioita, ja kullanvärisessä kankaassa seppeleitä. 

Uusrenessanssin huonekaluissa ominaispiirteenä olivat arkkitehtorisuus ja massiivisuus, mikä teki sisustuksesta paikoin raskaan. Seiniä kiersivät puolipaneelit, jykevän, tummasävyisen kalustuksen lisäksi huoneessa oli runsaasti tekstiilejä ja viherkasveja. 1880-luvulta lähtien uusbarokki ilmeni paljolti uusrenessanssissa barokkipiirteinä, kuten runsaana veistoskoristeluna, kierteissorvauksina tai pöytien pallojalkoina.

Uusrenessanssituolissa on sorvatut, alaspäin kapenevat jalat sekä sametilla päällystetyt istuin ja selusta. Selustassa on sorvatut nupit, hartialaudassa veistoskoristelua. Tämän tyyppisiä huonekaluja valmistettiin vuosisadanvaihteen molemmin puolin Venäjällä ja Suomessa.

Uusrenessanssinojatuoli n. 1880-luvulta, joka käsinojia koristavat hapsut. Tuolin on omistanut kauppias Vilho Koskinen Porissa.

Tammesta ja tekonahasta valmistettu massiivinen uusrenessanssisohva 1800-luvun lopulta. Sohvan käsinojia koristaa veistetyt merihirviöt, ja sohvan muita puuosia koristavat geometriset kuviot. Lyhyet jalat on pyöreiksi sorvatut. Kalusto löytyy N. Bomanin tuotekuvastosta, ja se on valmistettu Turussa.

1880-1890-lukujen messinkinen kattokruunu. Valaisin on sähkökäyttöinen, ja rungosta puiden oksien tapaan haarautuvia lamppuja siinä on yhteensä 10. 

Uusrenessanssin yleistyessä 1870-luvulla oli samanaikaisesti käytössä koko tyylirepertuaari. Haettiin enemmän tunnelmaa kuin historiallista korrektiutta. Hyväksyttiin myös ajatus siitä, että tärkeintä on luoda tunnelmallisuutta kuin tyylikokonaisuuksia. Vuosisadan lopulla valmistettiin huonekaluja, joihin sekoittui kaikkien tyylikausien piirteitä.

1800-luvun lopulta peräisin oleva suurikokoinen kirjoitusvälineteline, jossa on kahden mustepullon lisäksi mustekynäteline, tilaa imupapereille ja keskellä jalka kynttilää varten. Metallisen telineen runko on pronssattu. Käytetty Porissa, valmistuspaikka ja valmistaja tuntematon.

Uusrenessanssia edustava mustan ja vihreän kirjava malja Porista, 1890-luvulta.

Vuonna 1898 valmistettu fajanssimaljakko, jossa uusrokokoon piirteitä. Peräisin Porista.

Arabian valmistama kukkapylväs majolikaa. Miltei samanlaista muinaiskreikkalaisia ja -egyptiläisiä pylvästyylejä imitoivaa kukkatelinettä valmisti myös ruotsalainen Rörstrand. Kukkapylväs on alun perin kulkeutunut Poriin Oulusta.

Koristetyyny, jonka keskuskuvio on kanavatyönä toteutettu uusrokokootyylinen kuvio. Tyynyn reunoja kiertää vihreästä huovasta leikattu frilla. Tyyny on tehty 1890-luvulla, ja sitä on käytetty Porissa.

Neljä erilaista kertaustyylejä edustavaa keinutuolinmattoa. Niissä näkyy myös aikakaudelle tyypillisiä sisustusvärejä, joiden lisäksi suosittiin myös sinistä ja violettia. Kaikki keinutuolinmatot ovat 1880-1890-luvuilta, ja peräisin Porista.

Kirjomalla valmistettu uusrenessanssikuvioinen matto 1890-luvulta Porista. Maton reunoja kiertää meanderraita.

Teollisesti valmistettu plyysimatto 1880-luvulta. Mattoa on käytetty Kokemäellä.

Kertaustyylien aikana suosittu ruusuryijy Porista 1880-luvulta.

Hopeassa, uushopeassa ja niklatuissa esineissä uusrokokoo näkyi miltei ylikoristeellisuutena. Hopeaesineissä uusrokokoo oli vallitseva tyylisuunta, joka on pitänyt valta-asemansa näihin päiviin saakka.

Kattauksen keskuskoristeena käytetty malja, jonka ylempi osa toimi  tarvittaessa kukkamaljakkona. Alemmalle leveälle tasolle voitiin laittaa tarjottavia, kuten pikkuleipiä, hedelmiä tai karamelleja, ja jotkut säilyttivät siinä käyntikorttejakin. Maljan jalka on hopeaa, ja sen kukan terälehden muotoa imitoiva vihreä lasi on ns. uraanilasia, jossa päivänvalossa näkyy himmeä hohde, mutta joka loistaa kirkkaan vihreänä UV-valossa. Uraanilasiset koriste-esineet ja ruoka-astiat olivat muodissa vuosisadanvaihteen molemmin puolin. Maljassa on omistuskaiverrus vuodelta 1901, mutta se on saatettu valmistaa vielä 1890-luvun puolella ja on muodoltaan ja tyyliltään samanlainen kuin monet jo 1880-luvulta peräisin olevat tarjoilumaljat. Muoto säilyi suosittuna 1900-luvun alkupuolelle. Maljan on saanut lahjaksi ja omistanut Satakunnan Museon ensimmäinen johtaja Matti Kauppinen Porissa.

Liemimalja on valmistettu fajanssista. Kannen nupin koristeaiheena on naturalistinen artisokka, uusrokokoon suosituimpia kasviaiheita. 1800-luvun loppupuoli oli suurten päivällisten aikaa, jota keramiikka-, lasi- ja aterinteollisuus hyödyttivät ja hyödynsivät. Keramiikanvalmistajan, englantilaisen Davenportin astioita myytiin myös Suomessa. Astiastojen lisäksi valmistettiin myös koriste-esineitä. Liemikauha on uushopeaa ja puuta. Hopeaesineissä uusrokokoo oli vallitsevana tyylisuuntana, ja tyyliin pohjautuvia esineitä on tehty näihin päiviin saakka. Kauha on turkulaisen Wilhelm Petterssonin työtä. Pettersson toimi mestarina 1870-1900. Pesään on kaiverrettu nimikirjaimet A.S.M ja päivämäärä 24.12.1887. 

Suuri keraaminen Staffordshiressä Englannissa Wade-suvun omistamien keramiikkatehtaiden valmistama kauttaaltaan kuparilasitettu tarjoilukannu. Suvun kaksi yritystä keskittyivät kuparilasitettujen astioiden tuotantoon alkaen vuodesta 1867. Astiat ovat tyypillisesti leimaamattomia, ja kannussa nähtävän kolmiulotteisen peura-aiheen lisäksi suosittuja kohokuvioaiheita olivat tanssivat naiset sekä kukka-aiheet. Kaikkia yritysten sarjoja yhdistää astiat kokonaan peittävä kuparilasitus, kohokuviointi, ja kuparilasitteen päälle käsinmaalatut värilliset tehosteet, sininen yleisimmin käytettynä ainoana värinä.

Edellisten tyylikausien blogikirjoituksiin voit tutustua tästä: keskiaika (n.1150-1550), renessanssi (1400-1660), barokki (n. 1660-1730), rokokoo (1730-1775/1750-1780),  kustavilaisuus (n.1775-1810) ja empire (n. 1810-1830) ja biedermeier (n. 1830-1850).

Museon arki muuttui koronan vuoksi, osa 3: Viranomaistöitä ja kuvakokoelmanhallintaa etänä

Tässä blogikirjoitusten sarjassa museon työntekijät kertovat, millaisia muutoksia kevään 2020 koronavirus toi heidän töihinsä. Nyt ovat vuorossa rakennustutkija Liisa Nummelin, arkeologisesta kulttuuriperinnöstä vastaava amanuenssi Leena Koivisto ja arkistoista vastaava amanuenssi Timo Nordlund.

Rakennustutkijan työtä etänä

Täällä etätöissä viranomaistehtävät sujuvat entiseen malliin. Puhelin soi ja sähköpostia tulee asiakkailta niin kuin mitään koronaa ei olisikaan. Porin kaupungin uusi Aapeli -asianhallintajärjestelmä mahdollistaa myös lausuntojen kirjoittamisen ja niiden hyväksymisen täältä kotitoimistosta käsin ilman inhimillisiä tapaamisia. 

Liisa Nummelin kotitoimistossaan. Kuva Erkki Salomaa.

Joskus "maakunnan miesten" on kuitenkin vaikea ymmärtää sitä, miksi maastokatselmus ei onnistu! Sitäkin on silti jo kokeiltu Teamsin välityksellä! Yllättävän hyvin toimii, kuten myös 30 hengen viranomaisneuvottelut! Kyllä me suomalaiset ollaan aika kurinalaisia! Osataan pitää se mikrofoni pois päältä silloin, kun ei ole oma puheenvuoro, jolloin taataan häiriötön yhteys. Yhteisesti katsottavat tiedostotkin välittyvät. Varmaan uusia käytänteitä syntyy tulevaisuuttakin varten!

Rehellisyyden nimissä täytyy kuitenkin sanoa, että jotain jää välittymättä, kun ihmisiä ei enää lainkaan tapaa. Kyllä työkavereitakin on välillä kovasti ikävä!

Liisa Nummelin, Satakunnan Museon rakennustutkija

Arkeologiaa koronan aikaan

Keskiviikkoaamu valkenee harmaana – taas räntää. Tänään on tehty tasan 4 viikkoa etätöitä. Aamupalaksi on puuroa ja teetä, puoliso lähtee ajelemaan omaan toimistoonsa Olkiluotoon. Ydinjätettä ei ainakaan vielä loppusijoiteta etänä… Lahjon talon karvaiset lapset aamunameilla ja siirryn työhuoneeseen. Koira aloittaa päivänsä olohuoneen sohvalla, kissa tulee kohta seurakseni ja kiertää kirjahyllyn kautta työpöydälle. Kun en anna asettua parhaalle paikalle läppärin näppäimistölle, se löytää mieleisensä paikan työhuoneen sängyltä.

Leena Koivisto ja niskatyynynä Sale.

Käyn läpi sähköposteja. Huomaa hyvin, että ihmisillä on pääsiäisenä ollut aikaa ulkoilla ja kierrellä maakunnan metsiä. Ilmoituksia mahdollisista uusista muinaisjäännöksistä on useita. Myös metallinetisijöitä on ollut liikkeellä. Vastailen ja vien tietoja muinaisjäännösrekisteriin. Ilmoituksia metsänkäsittelystä lähellä muinaisjäännöksiä on tullut muutama. Ilmeisesti hakkuita tehdään koronasta huolimatta. Käyn välillä keittämässä kahvia ja päästän koiran ulos. Tänään on yksi etäkokous – Sammallahdenmäen maailmanperintökohteen hoitokunta kokoontuu.  On pakko käydä vilkaisemassa peilistä, että hiukset eivät ole ihan pystyssä eikä villapaidan etumuksessa ole koko viikon lounaslistaa. Etätoimistossa ei todellakaan tuhlata aikaa ehostamiseen tai asukokonaisuuksien suunnittelemiseen! Kaksi tuntia ruudun tuijotusta, keskustelua ja kuuntelemista vaatii enemmän keskittymistä, kuin vastaava kokous yhteisen pöydän ympärillä. Kokouksen jälkeen päässä surisee, koira haluaa sisälle ja kissa kiipeää olkapäälle. Lisää kahvia. Juttelen vielä kollegan kanssa puhelimessa yhdessä kirjoitettavasta lausunnosta.

Etätöistä on nopeasti tullut uutta normaalia. Hämmästyttävän helposti asiat hoituvat, kollegat ympäri Suomea ovat itseasiassa tavoitettavissa helpommin kuin ennen, kun kaikki istuvat tietokoneidensa vieressä. Oman museon väen kanssa vitsaillaan Teamsissa. Erilaiset kirjahyllyt, työhuoneiden katot ja keittiöiden seinät tulevat ruudun kautta tutuiksi. Kuten myös meidän kaupungin helpparilaiset, jotka ovat muuten ihan huipputyppejä! Näiden kokemusten jälkeen alan kyllä harkita tarkemmin, onko järkeä matkustaa Helsinkiin yhden kolmen tunnin kokouksen vuoksi. Silti oikeasti yhdessä juodut kokouskahvit tuntuvat tällä hetkellä saavuttamattomalta luksukselta!

Leena Koivisto, Satakunnan Museon amanuenssi

Kuvakokoelmanhallintaa myös etänä

Etätyöt kuva- ja arkistokokoelmien parissa ovat sujuneet varsin mallikkaasti. Vaikka en ole kantanut lähemmäs puolta miljoonaa valokuvaa kotiin etätoimistolle, ovat kokoelmapalvelut olleet käytettävissä miltei tavalliseen tapaan. Valokuvia on kysytty muun muassa aina New Yorkista, Tukholmasta ja totta kai Porista asti. Kaikki ovat saaneet haluamansa aineistot julkaisuunsa, tutkimukseensa tai vaikkapa kotinsa seinälle. Tarvittaessa olen polkaissut fillarilla museolle ja kuvannut halutut negatiivit asiakkaalle. Tässä kohtaa muutaman minuutin mittaisesta työmatkasta on kieltämättä syytä olla tyytyväinen.

Poikkeusaikana Satakunnan Museon Finna-sivuston merkitys on korostunut entisestään. Vaikka museon ovet ovat kiinni, on pääsy museon digitoituihin aineistoihin mahdollista. Käynnissä olevat projektit, kuten valokuvaaja John Englundin ja Satakunnan Kansan lasinegatiivien digitointihankkeet tuovat viikoittain Finnaan uutta mielenkiintoista nähtävää. Lisäksi olemme dokumentoineet koronaviruksen aiheuttamia poikkeusolosuhteita paikallisesti – myös näitä aineistoja on jo nähtävissä Finnassa. Olemme myös panostaneet mielenkiintoisten kuvakokonaisuuksien digitointiin. Paraikaa työstämme valokuvaaja Sven Raidan 35 mm diasarjaa Porista vuodelta 1955, joka on varhaisimpia museon kokoelmissa olevia värikuvasarjoja. 1955 vuoden tunnelmia ilmestyy Finnaan ihmisten iloksi mahdollisimman pian.

Timo Nordlund kuvahommissa - omakuva museossa.

Etäyhteyksien turvin on hoidettu myös muuta ajankohtaista museon ja kaupungin henkilökunnan kesken: museon uuden kokoelmahallintajärjestelmän hankintaprosessia, museon kokoelmapoliittisen ohjelman päivittämistä ja joulukuussa avautuvan näyttelyn tekemistä. Toisin sanoen, mitään ei ole jäänyt poikkeusaikojen vuoksi tekemättä!

Timo Nordlund, Satakunnan Museon amanuenssi