Museon arki muuttui koronan vuoksi, osa 7: Mutkikasta luontokuvausta

Tässä blogikirjoitusten sarjassa työntekijät kertovat, millaisia muutoksia kevään 2020 koronavirus toi heidän töihinsä. Nyt työstään kertoo Luontotalo Arkin Martti.


Hei Sinulle ja kiitos tuhannesti kun ehdit kurkistaa pientä kirjoitelmaani.

Nimeni on Kosken Martti ja työskentelen Luontotalo Arkissa.

Keväisin energistä tekemistä ovat rytmittäneet ryhmävierailut opastuksineen, tapahtumat ja tilaisuudet sekä syksyn suunnittelu.

Tällä kertaa korona antoi erilaisen varjon keväthangille. Sellaisen muutoksen, mitä ei osannut kyynisimmissäkään ajatuksissa ajatella, ei varoa, ei valmistautua.

Peruutus, peruutettu, haluaisin peruuttaa...

Ei siirtämisen tuomaa jatkuvuutta, vaan ehdoton ja purkamaton sulku.

Hämmennys ja neuvottomuus tulivat valitettavan tutuiksi työkaluiksi.

Muutamien tuijotteluiden ja päänraapimisten jälkeen ryhtyi toimeen. Jatkoi työtään tässä oudoksi menneessä maailmassa. Ensin sulkemalla ja peruuttamalla ison osan omasta työnkuvastaan. Vuoden keskeisimmän sesongin äärellä.

Sitten tekemään rästejä pois, kokeilemaan uutta. Varovasti suunnitellen jopa mahdollista kesää ja luultavaa, tulevaa syksyä.

Kaunis kiitos tässä kohtaa työkavereille, joiden neuvokkuus ja toimeentarttuminen inspiroi ja auttoi rutkasti. Kiitos.

Museotyön perustehtävälle, dokumentoinnille syntyi erilaista aikaa ja tarvetta näin sulkuaikana. Omaa työtäni varten muodostui aika sekä tilaus harjoitella ja kokeilla miten lähiympäristön tallentaminen voisi sujua. En ole koskaan oikein perustanut tekniikasta, saati kokenut itseäni visuaalisena ihmisenä. Näillä valmiuksilla laitoin oman kytkypuhelimeni latinkiin ja lähdin ulos kuvaamaan lähiluontoa.

Muutaman puolikkaaksi rajatun naakan ja epämääräisen risukasan jälkeen piti keksiä vähän uusia kulmia koko asiaan.

Sulkuaikana on tullut lähiympäristö uudella tavalla tutkittavaksi. Pysähtyneestä maailmasta on löytynyt erilaisia muotoja sekä varjoja, rikkinäistä symmetriaa.

Ohessa muutama otos, jotka tarrautuivat dokumentointireissulta mukaan.

Mutkikas kohtaaminen

Aurinkoinen vanhus

Sininen peilikuva

Juuret kasvavat vedestä

Tyyni ja epäsymmetrinen

Läpitunkeva kevät

Ajankohtaisia asioita

Onko sinulla innostavia otoksia lähimetsästä, kotipihaltasi tai vaikkapa keittiön ikkunalaudalta?

Olisi kovin mukavaa, jos linkkaisit otoksiasi minulle ihasteltavaksi osoitteeseen martti.koski@pori.fi 

Valoa ja kaikkea kaunista toukokuuhun.

Museon arki muuttui koronan vuoksi, osa 6: Mitä ihmettä museolehtori tekee etänä?

Tässä blogikirjoitusten sarjassa museon työntekijät kertovat, millaisia muutoksia kevään 2020 koronavirus toi heidän töihinsä. Nyt työstään kertoo museolehtori Carita Tulkki.

Ensimmäiset etätyöpäivät olivat jännittäviä; vaikka käytänkin tietotekniikkaa päivittäin, niin mietin, että osaanko sittenkään ottaa yhteyttä työkavereihin Teams-kokouksen merkeissä, entä miten yhteydet yleensäkään toimivat kotoa käsin, pääsenkö käsiksi kaikkiin tarvitsemiini tiedostoihin ja mitä papereita ja kirjoja olisikaan pitänyt raahata työpaikalta kotiin taustatyötä varten? Olemme jo vuosien ajan kehittäneet museossa sisäistä tiedotusta, erilaisten asemien, alustojen ja ohjelmien käyttöä, tietenkin yhdessä kaupungin it-palveluiden, mutta myös ulkopuolisten toimijoiden kanssa. Nyt sen työn tulos on edessämme: homma toimii!

No mitä minä, museolehtori, täällä kotona sitten teen? Onhan iso osa työtäni kuitenkin yleisötyön organisointia ja toteuttamista sekä opastamista. Kun museoiden näyttelyt sulkeutuivat maaliskuussa, kaikki ryhmävaraukset ja yleisötilaisuudet, joita oli aika runsaasti, peruutettiin toukokuun loppuun asti. Etätöissä pitää pysytellä, jos työtehtävät sen vain sallivat. Nyt olen ehtinyt perehtyä sellaisiin asioihin, joita muuten olen tehnyt tunnin silloin, toisen tällöin. Olen mm. päivittänyt omaan työhöni liittyen Satakunnan Museon näyttelytyön opasta, miettinyt kahteen tulevaan näyttelyyn koululaisille ja muulle yleisölle sopivaa ohjelmaa ja olen mukana työryhmässä, jossa suunnitellaan Satakunnan Museon ja Porin taidemuseon organisaatiouudistusta. Yhteistyössä museolaisten kanssa olemme myös koostaneet yhteen ja mainostaneet jo valmiiksi olemassa olevia digitaalisia sisältöjä sekä tuottaneet uusia.

Tällä hetkellä suunnittelen kesän sekä syksyn tapahtumia. Mukana työssä on tavalla tai toisella lähes koko museon henkilökunta ja useita muita tahoja. Tulevaa suunnittelemme ajatuksella, että elämä palautuu normaaliin uomaansa viimeistään elo-syyskuussa. Osa kevään peruuntuneista tilaisuuksista pyritään järjestämänä syksyllä, mutta sen lisäksi tulee paljon uutta. Jotta nämä kymmenet Satakunnan Museon neljässä eri museossa pidettävät tilaisuudet– luennot, kulttuuri-iltapäivät, lasten työpajat, Porin Päivän –viikon, joulun tapahtumat, museon ystävien tilaisuudet ym. ym. – saadaan sovitettua yhteen ja lopulta järjestettyä, vaatii se kalenterin hallintaa, monta sähköpostiviestiä, puhelua ja kokousta. Tuloksena tästä suunnittelusta on toivottavasti loppukesällä ulos putkahtava kaiken kattava esite ja syyskauden kiinnostavat ja laadukkaat tapahtumat.

Lyijykynä ja paperikalenteri ovat edelleen päteviä työvälineitä vaikka sähköinen kalenteri on päivittäin ahkerassa käytössä Carita Tulkilla.

Etätyö on paljolti yksinäistä puurtamista, mutta päivääni piristävät asiakkailta ja työkavereilta tulevat viestit ja puhelut. Vähän epävirallisempaan kahvipöytä-ryhmään kilahtaa joltakin kollegalta aina silloin tällöin hauska kuva tai kommentti työpäivän kulusta. Ihanaa on nähdä tuttuja kasvoja Teams-kokouksessa. Sitten en olekaan enää niin yksin. Ja puolisoni työskentelee naapurihuoneessa. Tapaammekin pian muutaman askeleen päässä olevassa keittiössä lounaan ja kahvin merkeissä!

Carita Tulkki, Satakunnan Museon museolehtori

Museon arki muuttui koronan vuoksi, osa 5: Maakuntatutkija etätöissä

Tässä blogikirjoitusten sarjassa museon työntekijät kertovat, millaisia muutoksia kevään 2020 koronavirus toi heidän töihinsä. Vuorossa on maakuntatutkija Akuliina Aartolahti.

Kevättalvi on maakuntatutkijalle suunnittelun aikaa. Silloin istutaan työpöydän ääressä ja suunnitellaan kesän toimintaa. Paikallismuseoita pyörittävät yhdistykset pitävät kevätkokouksensa, aloittavat pikkuhiljaa museoiden siivoamisen kesäkautta varten ja ryhtyvät suunnittelemaan kesän tapahtumia, oppaiden palkkaamisia, rakennusten korjaamista, luettelointia ja sen sellaista. Suunnittelua, johon maakuntatutkija osallistuu ja kannustaa. Etätyö ei sitä muuta. Uutta on se, että nyt kaikilla suunnitelmilla täytyy olla myös varasuunnitelma. Ja varasuunnitelman varasuunnitelma: mitä sitten, jos sulku jatkuukin koko kesän? Mitä sitten, jos se loppuukin jo toukokuussa? Mitä sitten, jos tapahtuu mitä tahansa näiden kahden väliltä?

Uutta on myös se, että nyt joudutaan tosissaan miettimään, miten paikallismuseot selviävät hengissä tästä ajasta. Vain kesäkaudella auki olevat museot eivät ole vielä menettäneet museokävijöitään, mutta kesän tilanne on tietysti vielä auki. Kotiseutuyhdistykset ovat kuitenkin menettäneet yhden merkittävimmistä tulonlähteistään: tilojen vuokraamisen kevään juhliin ja kokouksiin. Nämä tulonmenetykset ovat ajaneet monet yhdistykset jo kriisiin. Museon pyörittäminen ei ole milloinkaan tuottavaa toimintaa ja viime vuoden tulot on käytetty viime vuoden menoihin. Paikallismuseoissa eletään kädestä suuhun ja merkittävin resurssi on niissä ihmisissä, jotka työtä tekevät talkoilla, rakkaudesta kotiseutuun. Heidän työpanoksensa ei kuitenkaan muutu rahaksi, jolla maksetaan kiinteistövero, lämmityskustannukset, jossain tapauksissa myös vuokrat, ostetaan rakennusmateriaalia vuotavaan kattoon, jne. Nyt jos koskaan paikallismuseot tarvitsevat oman yhteisönsä tuen ja yhdistykset jäsenmaksuja.

Etäkokous meneillään. Mukana Satakunta, Varsinaissuomi, Päijät-Häme ja Länsi-Uusimaa. Taustalla näkyvä vanhahko naishahmo ei osallistu kokoukseen, 

Mitä tapahtuu kotiseutu- ja paikallismuseoille nyt kun vuoden tärkein tulonlähde on jo menetetty? Muun muassa tätä pohtii ja ratkaisuja etsii maakuntatutkija. Mutta onneksi ei yksin.  Meitä on parikymmentä henkilöä, kaikissa Suomen alueellisissa vastuumuseoissa ympäri Suomen Rovaniemeltä Helsinkiin ja Joensuusta Poriin. Etäkokousvälineet on tällä porukalla olleet käytössä jo paljon ennen tätä etäyöaikaa ja nyt entistä enemmän, koska yhdessä on helpompi löytää ratkaisuja. Ihmeellinen Internet, joka mahdollistaa nopean yhteydenpidon tavalla, joka tuntuu melkein oikealta kohtaamiselta, kun siihen on tottunut.

Olohuoneen pöytä työpöytänä. Alkaa tila olla kortilla kun jostain niitä kirjoja vain kertyy. Ja taimiakin on johonkin mahdutettava.

PS. Vaikka Internetin ihmeellisestä maailmasta löytyy vastaus moneen asiaan, on etätöiden aikana huomannut, kuinka paljon kaipaa sitä, että pääsisi varmistamaan ja todentamaan asiat ihan oikeista kirjoista. Hakemaan lihaa luiden ympärille lukemalla ja selailemalla oikeita kirjoja, oikeita kortistoja, oikeita fyysisiä mappeja, joihin on tallentunut tietoa vuosikymmenten ajalta useilta eri tutkijoilta. Kotikirjasto on ihan kelvollinen, mutta ei mitään verrattuna museon kirjastoon. Sitä kaipaan kovasti! Poikkeusaikana sieltä on saanut viedä kirjoja myös mukanaan ja niitä on alkanut pikkuhiljaa kertyä kotiin kiitettäviä määriä. Koronan jälkeen muutto takaisin omaan työhuoneeseen tulee olemaan pitkä ja painava.

Akuliina Aartolahti, Satakunnan Museon maakuntatutkija

Museon arki muuttui koronan vuoksi, osa 3: Viranomaistöitä ja kuvakokoelmanhallintaa etänä

Tässä blogikirjoitusten sarjassa museon työntekijät kertovat, millaisia muutoksia kevään 2020 koronavirus toi heidän töihinsä. Nyt ovat vuorossa rakennustutkija Liisa Nummelin, arkeologisesta kulttuuriperinnöstä vastaava amanuenssi Leena Koivisto ja arkistoista vastaava amanuenssi Timo Nordlund.

Rakennustutkijan työtä etänä

Täällä etätöissä viranomaistehtävät sujuvat entiseen malliin. Puhelin soi ja sähköpostia tulee asiakkailta niin kuin mitään koronaa ei olisikaan. Porin kaupungin uusi Aapeli -asianhallintajärjestelmä mahdollistaa myös lausuntojen kirjoittamisen ja niiden hyväksymisen täältä kotitoimistosta käsin ilman inhimillisiä tapaamisia. 

Liisa Nummelin kotitoimistossaan. Kuva Erkki Salomaa.

Joskus "maakunnan miesten" on kuitenkin vaikea ymmärtää sitä, miksi maastokatselmus ei onnistu! Sitäkin on silti jo kokeiltu Teamsin välityksellä! Yllättävän hyvin toimii, kuten myös 30 hengen viranomaisneuvottelut! Kyllä me suomalaiset ollaan aika kurinalaisia! Osataan pitää se mikrofoni pois päältä silloin, kun ei ole oma puheenvuoro, jolloin taataan häiriötön yhteys. Yhteisesti katsottavat tiedostotkin välittyvät. Varmaan uusia käytänteitä syntyy tulevaisuuttakin varten!

Rehellisyyden nimissä täytyy kuitenkin sanoa, että jotain jää välittymättä, kun ihmisiä ei enää lainkaan tapaa. Kyllä työkavereitakin on välillä kovasti ikävä!

Liisa Nummelin, Satakunnan Museon rakennustutkija

Arkeologiaa koronan aikaan

Keskiviikkoaamu valkenee harmaana – taas räntää. Tänään on tehty tasan 4 viikkoa etätöitä. Aamupalaksi on puuroa ja teetä, puoliso lähtee ajelemaan omaan toimistoonsa Olkiluotoon. Ydinjätettä ei ainakaan vielä loppusijoiteta etänä… Lahjon talon karvaiset lapset aamunameilla ja siirryn työhuoneeseen. Koira aloittaa päivänsä olohuoneen sohvalla, kissa tulee kohta seurakseni ja kiertää kirjahyllyn kautta työpöydälle. Kun en anna asettua parhaalle paikalle läppärin näppäimistölle, se löytää mieleisensä paikan työhuoneen sängyltä.

Leena Koivisto ja niskatyynynä Sale.

Käyn läpi sähköposteja. Huomaa hyvin, että ihmisillä on pääsiäisenä ollut aikaa ulkoilla ja kierrellä maakunnan metsiä. Ilmoituksia mahdollisista uusista muinaisjäännöksistä on useita. Myös metallinetisijöitä on ollut liikkeellä. Vastailen ja vien tietoja muinaisjäännösrekisteriin. Ilmoituksia metsänkäsittelystä lähellä muinaisjäännöksiä on tullut muutama. Ilmeisesti hakkuita tehdään koronasta huolimatta. Käyn välillä keittämässä kahvia ja päästän koiran ulos. Tänään on yksi etäkokous – Sammallahdenmäen maailmanperintökohteen hoitokunta kokoontuu.  On pakko käydä vilkaisemassa peilistä, että hiukset eivät ole ihan pystyssä eikä villapaidan etumuksessa ole koko viikon lounaslistaa. Etätoimistossa ei todellakaan tuhlata aikaa ehostamiseen tai asukokonaisuuksien suunnittelemiseen! Kaksi tuntia ruudun tuijotusta, keskustelua ja kuuntelemista vaatii enemmän keskittymistä, kuin vastaava kokous yhteisen pöydän ympärillä. Kokouksen jälkeen päässä surisee, koira haluaa sisälle ja kissa kiipeää olkapäälle. Lisää kahvia. Juttelen vielä kollegan kanssa puhelimessa yhdessä kirjoitettavasta lausunnosta.

Etätöistä on nopeasti tullut uutta normaalia. Hämmästyttävän helposti asiat hoituvat, kollegat ympäri Suomea ovat itseasiassa tavoitettavissa helpommin kuin ennen, kun kaikki istuvat tietokoneidensa vieressä. Oman museon väen kanssa vitsaillaan Teamsissa. Erilaiset kirjahyllyt, työhuoneiden katot ja keittiöiden seinät tulevat ruudun kautta tutuiksi. Kuten myös meidän kaupungin helpparilaiset, jotka ovat muuten ihan huipputyppejä! Näiden kokemusten jälkeen alan kyllä harkita tarkemmin, onko järkeä matkustaa Helsinkiin yhden kolmen tunnin kokouksen vuoksi. Silti oikeasti yhdessä juodut kokouskahvit tuntuvat tällä hetkellä saavuttamattomalta luksukselta!

Leena Koivisto, Satakunnan Museon amanuenssi

Kuvakokoelmanhallintaa myös etänä

Etätyöt kuva- ja arkistokokoelmien parissa ovat sujuneet varsin mallikkaasti. Vaikka en ole kantanut lähemmäs puolta miljoonaa valokuvaa kotiin etätoimistolle, ovat kokoelmapalvelut olleet käytettävissä miltei tavalliseen tapaan. Valokuvia on kysytty muun muassa aina New Yorkista, Tukholmasta ja totta kai Porista asti. Kaikki ovat saaneet haluamansa aineistot julkaisuunsa, tutkimukseensa tai vaikkapa kotinsa seinälle. Tarvittaessa olen polkaissut fillarilla museolle ja kuvannut halutut negatiivit asiakkaalle. Tässä kohtaa muutaman minuutin mittaisesta työmatkasta on kieltämättä syytä olla tyytyväinen.

Poikkeusaikana Satakunnan Museon Finna-sivuston merkitys on korostunut entisestään. Vaikka museon ovet ovat kiinni, on pääsy museon digitoituihin aineistoihin mahdollista. Käynnissä olevat projektit, kuten valokuvaaja John Englundin ja Satakunnan Kansan lasinegatiivien digitointihankkeet tuovat viikoittain Finnaan uutta mielenkiintoista nähtävää. Lisäksi olemme dokumentoineet koronaviruksen aiheuttamia poikkeusolosuhteita paikallisesti – myös näitä aineistoja on jo nähtävissä Finnassa. Olemme myös panostaneet mielenkiintoisten kuvakokonaisuuksien digitointiin. Paraikaa työstämme valokuvaaja Sven Raidan 35 mm diasarjaa Porista vuodelta 1955, joka on varhaisimpia museon kokoelmissa olevia värikuvasarjoja. 1955 vuoden tunnelmia ilmestyy Finnaan ihmisten iloksi mahdollisimman pian.

Timo Nordlund kuvahommissa - omakuva museossa.

Etäyhteyksien turvin on hoidettu myös muuta ajankohtaista museon ja kaupungin henkilökunnan kesken: museon uuden kokoelmahallintajärjestelmän hankintaprosessia, museon kokoelmapoliittisen ohjelman päivittämistä ja joulukuussa avautuvan näyttelyn tekemistä. Toisin sanoen, mitään ei ole jäänyt poikkeusaikojen vuoksi tekemättä!

Timo Nordlund, Satakunnan Museon amanuenssi