Blogisarjassamme 'Tyylihistoriaa keskiajasta modernismiin' esittelemme Suomen tyylikaudet ja niihin ajoittuvia esineitä Satakunnan Museon kokoelmista. Tyylikausia on yhteensä yksitoista, ja julkaisemme yhden tyylikauden kerrallaan, kolme joka viikko. Nyt esitysvuorossa on tyyleistä tällä erää viimeinen eli modernismi (1950-luku).
1950-luku
– modernismin aikaa
1950-luku
oli Suomessa toipumisen ja uudistumisen aikaa. Rakentaminen oli
kiivasta ja maaseudun ja kaupunkien raja hämärtyi uusien lähiöiden
ns. metsäkaupunkien, kuten Tapiolan myötä. Arkkitehtuurin
ihanteita olivat selkeys ja rakenteellisuus, kuten 1930-luvun
funktionalismissa, mutta sävyt olivat lämpimämmät ja
luonnonmateriaaleja käytettiin runsaasti.
Suomalainen
taideteollisuus nosti päätään sodan päättymisen jälkeen ja
1950-luku sekä edelleen 1960-luku olivatkin suomalaisen muotoilun
suuria vuosikymmeniä. Suomalaisen muotoilun tuotteisiin liitettiin
kiehtovia kuvailuja, kuten taianomainen, alkuperäinen, rehellinen ja
luonnonläheinen. Muotoilussa käytettiin hyväksi uutta kehittynyttä
teknologiaa ja kansanperinnettä. Hienostunutta taideteollisuutta
perusteltiinkin suomalaisten hyvällä materiaalintajulla, maan
elinvoimaisella nuoruudella ja kansanomaisen käsityön vahvoilla
juurilla.
Arkkitehtuuri
Omakotitalorakentaminen
käynnistyi laajassa mitassa 1940-1950 -luvuilla jälleenrakentamisen
myötä. Sodan jälkeinen asuntopula oli suuri ja valmiiden
piirustusten mukaan rakennettavat tai talotehtaiden elementeistä
nopeasti pystytettävät puiset tyyppitalot olivat ratkaisu tähän
ongelmaan.
1950-luku
oli modernismin aikaa, mutta rintamamies- ja tyyppitalot on usein
nähty perinteisenä rakentamisena ja erityisesti sen
yksinkertaistamisena vaikka sarjatuotantona valmistetut talot olivat
hyvin moderni idea. Talojen sisätiloissa noudatettiin myös uusia
funktionalismin periaatteita. Talot olivat pieniä, joten niiden piti
olla käytännöllisiä. Aikanaan talot poikkesivat selvästi
ympäröivästä maisemasta, mutta nykyisin tyyppitalot ovat
merkittävä ja tyypillinen osa Suomen arkkitehtonista kerrostumaa
niin maaseudulla kuin kaupungeissa. Porissa tyyppitalojen muodostamia
pikkukyliä nousi kaupungin liepeille mm. Liinaharjaan, Musaan, 10.
osaan ja Uudellekoivistolle.
1950-luvulla
suurten ikäluokkien saavutettua kouluiän alkoi massiivinen uusien
koulutalojen rakentaminen. Vuosikymmenen alussa luotiin myös
Arava-järjestelmä, jonka avulla alettiin rakentaa kerrostaloja
taajamaväestön asunnonhankinnan tueksi. Poriin muodostui yksi
lähiön esiasteista, nk. Aravien alue kaupungin keskustan kupeeseen.
Alueen keskelle jätettiin puistoalue, jonka ympärille rakennettiin
7-kerroksisia tornitaloja, niiden viereen matalien lamellitalojen
vyöhyke ja talojen väliin Kiertokatu.
 |
| Ilmakuvasta hahmottuu hyvin Porin Aravien alueen 1950-luvun hengen mukainen rakenne kaarevine katuineen, vapaasti sijoittuvine rakennuksineen ja puistovyöhykkeineen. Satakunnan Museon kuvakokoelmat. |
 |
|
Kerrostalon
jalopuiset ovet ovat peräisin Porin Riihikedon Arava-alueen Kiertokatu 4:sta,
jossa uusittiin talon ulko-ovet syksyllä 2016. Ovet ovat nyt esillä perusnäyttelyssämme, Satakunnan Museon kokoelmat.
|
Vuonna
1952 saatiin sotakorvaukset maksettua ja sen myötä vapautui
resursseja rakentamiseen. Betoni ja harjateräs vapautuivat
säännöstelystä v. 1953 ja sen myötä kokeiltiinkin monia uusia
rakennustekniikoita. Aravien alueen ensimmäiset talot, ns.
Kiinanmuuri sekä korkeat tornitalot on kuitenkin vielä muurattu
tiilistä.
Sisustus
1950-luvulla
joka perheen tyyppiasunnoksi muodostui 2h+k. Pienet huoneet
pakottivat asukkaat valitsemaan usein kalustojen sijaan yksittäisiä
huonekaluja. Pöydissä oli jatkolevyt, tuolit työnnettiin
aterioiden välillä pöytien alle. Nojatuolien selät olivat
korkeita, pikkutuoleissa suosittiin pinnoja ja jalat sorvattiin
pyöreiksi. Esineet olivat kevyitä, huokeita ja asetettavissa
päällekkäin ja vierekkäin. Erilaiset ristikot, ruudukot,
rottingit ja lankapunokset sekä muovi olivat hyvin muodikkaita.
 |
| Ilmari Tapiovaaran kevyt ja ilmava pinnatuoli Mademoiselle (1956) on muotoilultaan hyvin tyypillinen 1950-luvun tuoli. Satakunnan Museon kokoelmat. |
 |
| Ajalle tyypillinen 1950-luvun loppupuolen tekonahalla päällystetty nojatuoli Porista. Satakunnan Museon kokoelmat. |
Puu
oli materiaalina suosittua. Pääosa huonekaluista tehtiin koivusta
ja männystä. Tummat puulajit kuten mahonki ja jalava tulivat myös
muotiin 1950-luvulla. Niitä yhdistettiin mielellään vaaleisiin
puulajeihin ja valmistettiin ns. rytmivanerisia huonekaluja, jossa
eriväriset puulajit muodostavat intarsiatyötä muistuttavia
kuvioita. Uutena puuta säästävä keksintönä tuli lastulevy.
 |
| Antti Nurmesniemi suunnitteli Palace-hotelliin huomiota herättäneen, liimatusta vanerista valmistetun, lypsyjakkaraa muistuttavan saunajakkaran (1951). Satakunnan Museon kokoelmat. |
Muovia
ja lastulevyä käytettiin 1950-luvulla jo runsaasti ja niiden
lisäksi alettiin valmistaa vaahtokumia. Vaahtokumi vaikutti
huonekalujen verhoiluun ja muotoiluun. Tuolien istuimet pienenivät
ja mukavuus saavutettiin paljon vähemmällä. Yksi 1950-luvun lopun
tyypillisimpiä huonekaluja oli patjalla pehmustettu laveri.
 |
| Olavi Hänninen suunnitteli Palace-hotelliin kahvilatuolin (1952), joka edustaa aikansa kansainvälistä linjaa. Tuolia valmistettiin muovista ja teräksestä. Satakunnan Museon kokoelmat. |
 |
| Samaan sarjaan kuuluvat tuolit. Erivärisillä buklee-kankailla päällystettyjen tuolien irrallisia istuintyynyjä voitiin tehosteeksi vaikka sekoittaa keskenään, kuten tuolien alkuperäinen porilainen omistaja on tehnyt. Tuolit ovat valmistettu vuosien 1950-54 välisenä aikana. Satakunnan Museon kokoelmat. |
 |
| 1950-luvulla ilmeisesti mittatilaustyönä valmistettu tuoli- ja sohvakokonaisuus on ollut käytössä 1970-luvulle asti Reposaaren konepajalla. Jalat ja runko on harmaaksi maalattua metallia, pehmustettu sohvarunko on päällystetty kapearaitaisella kankaalla. Satakunnan Museon kokoelmat. |
 |
| Hoover Ltd:n valmistama klassinen palloimuri. Sillä on imuroitu Porissa aina 1980-luvun puoleen väliin asti. Satakunnan Museon kokoelmat. |
 |
| Pieni metallinen pöytälamppu. Varsi messinkiä, muut metalliosat maalattu vaaleansinisiksi. Valaisin on 1950-luvulta ja palvellut Porissa. Satakunnan Museon kokoelmat. |
 |
| 1950-luvun makeisrasian kansi on kuvitettu ajalle tyypillisesti tyylitellyllä kukkakuvioinnilla, joka toistui usein myös mm. kangaskuvioinneissa. Satakunnan Museon kokoelmat. |
Keramiikka
ja lasi
1950-luvun
muotoilu oli jatkoa 1930-luvun funktionalismille. Kaj Franck on yksi
tunnetuimpia 1950-luvun suunnittelijoita. Hän korosti
suunnittelussaan yksinkertaisuutta, käytännöllisyyttä ja
ekologisuutta. Tunnetuimpia Franckin tuotteita on Kilta-astiasto,
jota Arabia valmisti vuosina 1953-1975. Kilta oli oikeastaan sarja
vapaasti yhdisteltäviä esineitä, joista saattoi koota oman mielen
mukaisen kokonaisuuden. Muodot olivat pelkistetyn yksinkertaiset ja
astiat olivat monikäyttöisiä ja pinottavia. Tämän lisäksi
astioissa oli selkeät perusvärit, keltainen, sininen, vihreä,
ruskea, valkoinen ja musta, jotka oli helppo yhdistää toisiinsa.
 |
| Kaj Franckin suunnittelema Kilta ei ollut varsinainen astiasto vaan enemminkin sarja astioita, joista saattoi kerätä mieleisensä kokonaisuuden. Astioita voitiin käyttää niin ruoan valmistukseen, tarjoiluun kuin säilytykseenkin. Satakunnan Museon kokoelmat. |
1950-luvulla
valmistettiin runsaasti myös lasia. Kaj Franck ja Saara Hopea
suunnittelivat Nuutajärvelle taidelasin lisäksi värikkäitä ja
pinottavia arkilaseja ja siirsivät ”Kilta-ajattelun” myös
lasiteollisuuteen. Tapio Wirkkala ja Timo Sarpaneva suunnittelivat
taas Iittalalle enemmän taidelasia, mutta myös arkista käyttölasia.
1950-luvun uuden suunnittelun myötä rohkea värinkäyttö yleistyi
Suomen lasituotannossa.
 |
| Gunnel Nyman suunnitteli lasia 1940-luvun lopulla vain Nuutajärven tehtaalle ja loi pohjan Nuutajärven maineelle korkeatasoisena lasitehtaana. Nymanin korkeaa maljakkoa valmistettiin myös eri väreissä. Tapio Wirkkalan pisaramainen lasimaljakko on valmistettu Iittalan tehtaalla, jonne hän suunnitteli paljon taidelasia. Satakunnan Museon kokoelmat. |
 |
| Saara Hopean lasit olivat muodoltaan kulmikkaampia verrattuna Kaj Franckin värilaseihin. Molemmat lasit olivat helposti säilytettäviä pinottavuuden vuoksi. Satakunnan Museon kokoelmat. |
 |
| 1950-luvun nelihenkinen malliperhe autenttisissa asuissaan. Pihainteriööri on esillä perusnäyttelyssämme, Satakunnan Museon kokoelmat. |
 |
Pienelle alle 3-vuotiaalle Harri-pojalle kuulunut lyhythihainen kauluspaita Punahilkka ja Susi-satuaiheisella kankaalla Porista 1950-luvun lopulta. Satakunnan Museon kokoelmat.
|
|
|
Naisen
pukeutumisen viimeisteli huivi tai päähine. Huivi suojasi käytännöllisesti myös
kampausta. Huivi voitiin kietaista myös hartioille tai pienempi liinanen
viehkosti kaulan ympärille. Erilaiset painokuviot, erityisesti kukkakuviot,
olivat muodikkaita huiveissakin. Tämän kukkakuvioisen ja värikkään huivin on
tuonut konemestari Heikki Kukkanen merimatkoiltaan vaimolleen Aini Kukkaselle
(1911-1994) 1950-luvulla. Satakunnan Museon kokoelmat.
|
 |
| Pieni kokonaan muovinen nalle 1950-luvulta. Muovi yleistyi materiaalina kaikkialla, myös leikkikaluissa - tässä se on korvannut perinteisen pehmeän teddykankaan. Nalle selvisi ehjänä leikeistä Porissa, Satakunnan Museon kokoelmat. |
 |
| 1950-luvun atomiajan virtaviivainen metallinen leluhävittäjä. Se on teollisena massatuotantona valmistettu Kiinassa, mutta hävittäjä oli Lars-Olof Lindrothin lapsuusajan aarre Porissa. Satakunnan Museon kokoelmat. |