Tyylihistoriaa keskiajasta modernismiin: Biedermeier (n. 1830-1850)

Blogisarjassamme 'Tyylihistoriaa keskiajasta modernismiin' esittelemme Suomen tyylikaudet ja niihin ajoittuvia esineitä Satakunnan Museon kokoelmista. Tyylikausia on yhteensä yksitoista, ja julkaisemme yhden tyylikauden kerrallaan, kolme joka viikko. Tällä kertaa vuorossa on biedermeier.

Biedermeier eli myöhäisempire (n. 1830-1850)

Juhlallisen empiren jälkeen alkoi Pohjois-Euroopassa levitä biedermeieriksi kutsuttu kevyempi ja keskiluokkaisempi tyyli. Näiden välille on vaikea vetää selvää rajaa ja biedermeier onkin myöhäisempiren rinnakkaistyyli.

Sotakamreeri Karl Henrik Berströmin ja hänen vaimonsa Aurora o.s. Thietz'in muotokuvat vuodelta 1845 Luvialta. Molemmat ovat pukeutuneet biedermeierin ajan iltapukumuodin mukaisesti.

Palmette-muotoinen painetusta paperista, luusta ja höyhenistä tehty viuhka, joka koostuu erillisistä terälehden muotoisista osioista yhtenäisen paperi- tai kangaspinnan sijaan. Amerikoissa nämä viuhkat tunnettiin 'Jenny Lind-viuhkoina' koska ne olivat aikakautena hyvin kuuluisan ruotsalaisen oopperalaulaja Jenny Lindin tyylin tavaramerkkejä. Viuhka on Porista 1850-luvulta.

Helmikirjonta on vanha taideompelun laji, joka nousi kukoistukseen 1800-luvun puolessa välissä. Tällöin muotiin tulivat kirkkaanväriset, kukka- ja kasviköynnösaiheiset kirjontatyöt. Biedermeierin suosituimpia koristeaiheita olivat runsaat ruusu- ja ruusukimppuaiheet. Helmikirjonnalla koristeltiin vaatteita, asusteita ja esim. miesten tupakointivälineitä. 1800-luvun loppupuolella somistettiin etupäässä sisustustekstiilejä ja kodin koriste-esineitä. Tupakkakukkaro on saatu museoon Vähäraumalta, Porista.

Tyypillinen biedermeier-ajan kultainen kivisormus. Sormuksen valmisti kultaseppä G. W. Mansner.

Kannellinen, visakoivusta valmistettu piipunpesä ilmentää koristelullaan biedermeierille ominaisia muotoja. Piipunpesä on 1800-luvun alkupuolelta.

Biedermeier syntyi Saksassa ja Itävallassa Wienin rauhankonferenssin (1814-15) jälkeen. Taloudellisen laman myötä huonekalupuusepät korvasivat kalliit, eksoottiset materiaalit huokeammilla kotimaisilla raaka-aineilla ja samalla esineiden muodot ja koristelu yksinkertaistuivat. Siinä missä empire oli ollut jäykkää ja aristokraattista, oli biedermeierille ominaista kodikkuus, käytännöllisyys ja lämminhenkisyys. Esineet ja huonekalut sovitettiin mittasuhteiltaan, muodoltaan ja hinnaltaan sopimaan suurimmaksi ostajakunnaksi nousseen keskiluokan koteihin.

Biedermeier mielletään usein yksinomaan porvalliseksi sisustustyyliksi. Tätä korostaa myös sille 1900-luvun alussa vakiintunut nimitys. Se on peräisin saksalaisista julkaisuista, joissa hahmot herrat Biedermann ja Bummelmeier parodioivat poroporvarillista elämäntapaa. Biedermeier oli kuitenkin tosiasiassa suosittua myös säätyläisten yksityiskodeissa.

Levitessään eri puolille Pohjois-Eurooppaa biedermeierin muodot yhdistettiin aina paikalliseen perinteeseen. Suomessa seurattiin pitkälti pietarilaista esinemuotia, jonka toteutus oli keskieurooppalaisia esikuviaan veistoksellisempaa ja koristeellisempaa.

Huonekalut

Huonekalujen materiaalina mahonki oli hallitseva, jopa siinä määrin, että koko tyyliä on kutsuttu mahonkityyliksi. Tummaa mahonkia käytettiin niin umpipuuna, viiluna kuin  maalattuna jäljitelmänäkin. Suosittuja materiaaleja olivat myös vaalea koivu ja visakoivu. Huonekalujen muotoilussa korostuivat aidot puupinnat, selkeä muotoilu sekä hillitty antikisoiva koristelu. Empirelle ominaiset metallikoristeet jäivät pois ja jäykät linjat pyöristyivät kaarevammiksi. 

Porin Kyläsaaressa käytössä ollut keinutuoli on ns. vanhempaa nakkilalaista mallia. Perimätiedon mukaan Villilän kartanon torppari Kustaa Fagerlund alkoi ensimmäisenä Nakkilassa valmistaa kuuluisaksi tullutta mallia. Tarinan mukaan esikuvana oli 1800-luvun alussa myötäjäislahjana Ahvenanmaalta Villilään tullut keinutuoli. Selkänoja on varustettu poikittaisilla, koristeelliseksi veistetyillä puilla. Keinutuoli on hieno esimerkki taidokkaasta, kansanomaisesta biedermeieristä.

Kansanomaisia biedermeier-tuolimalleja tunnetaan eri paikkakunnilla lukuisia erilaisia muunnoksia. Huittisista museoon saadun tuolin selkälautaa koristavat balusterin ja puoliauringon muotoon veistetyt koristeet.

Suomessa biedermeierin istuinhuonekalut olivat pääasiassa kahdentyyppisiä mukaillen joko pietarilaisia tai englantilais-skandinaavisia esikuvia. Esillä oleva tuoli edustaa rakenteeltaan kevyempää ja sirompaa englantilais-skandinaavista tyyppiä. Kauniisti kaartuva sivuviiva jatkuu yhtenäisenä aina etujaloista selkänojan huippuun. Silkkipäällysteinen istuinosa on irtonainen. Tuoli on peräisin Turusta.

Biedermeierin keskeisimmät huonekalut kuuluivat sohvakalustoon, jotka yleistyivät ajanjaksolla. Yhtenäiseksi kokonaisuudeksi suunniteltuun ja verhoiltuun kalustoon kuului yleensä sohva, pari nojatuolia, pikkutuoleja, pöytä sekä peili. Verhoilussa käytettiin leveäraitaisia silkkejä tai yksivärisiä jouhi-, villa- tai pellavakankaita.

Porissa käytössä ollut leposohva on 1830-luvulta. Muodoltaan epäsymmetrinen sohva on valmistettu aikakauden suosikkimateriaalista kiillotetusta mahongista.

Muut ajanjaksolla suositut huonekalutyypit, kuten ompelupöytä, sohvapöytä, erilaiset pelipöydät, piippuhylly ja kirjoituslipasto kertovat omalla tavallaan aikakauden porvarillisista ihanteista ja ajanviettotavoista.

Porista peräisin olevan pöydän pöytälevy on mahonkia, ja jalat on tehty koivusta.

Lyyran muotoinen uuninvarjostin. Puisen kehyksen keskellä on mustalla sametilla päällystetty levy, jossa on helmikirjontainen keskuskuvio.

Valuraudasta valmistettu sateenvarjoteline, jossa ajokoira istuu puun alla. Teline on Kyläsaaren kaupunginosasta Porista.

Sisustus

Biedermeier-interiööreille leimallista oli, että huonekaluja ei aseteltu seinänvierille, vaan ne olivat sijoiteltu käyttötarkoituksensa mukaan omiksi ryhmikseen. Ajanmukaisesti sisustetussa salongissa saattoi sohvakaluston muodostaman seurusteluryhmän lisäksi olla naisten ompelutöille omistettu ryhmä sekä pianon ympärille koottu musiikkiryhmä.

Pariaaniposliininen kannu, jonka pinnalla on monissa ajan astioissa ja ruukuissa tavattu kolmiulotteinen köynnöskoristeaihe. Biskviiposliinin lajin parinaaniposliinin valmistustapa keksittiin vuoden 1845 paikkeilla Iso-Britanniassa, ja kannun ruskea-valkoinen lasittamaton pinta jäljittelee marmorin kuvioita. Kasviköynnös on lasitettu hopeisella metallivärillä. Tämän Villeroy & Boch-tehtaan valmistamassa kannussa oleva leima oli tehtaalla käytössä vuosina 1842-1860. 

Filigraanilasi oli omana aikanaan huippumuodikasta. Ranskalainen mestari Charles Bredgem puhalsi Nuutajärven lasitehtaalla filigraanilasia vuosina 1857-1859. Molemmat karahvit ovat olleet käytössä Porissa.

Venäläisvalmisteiset kahvikuppi ja aluslautanen ovat 1850-luvulta.

Hopeinen teesiivilä on Johan Henrik Petreliuksen tuotantoa vuodelta 1844. Petrelius toimi Porissa kultaseppänä vuosina 1825-1867.

Pietarissa vuonna 1838 kultaseppä Aleksander Kortexin valmistama hopeinen sokerikko. Kannen nuppina on kukanoksa. Sokerikkoa on käytetty Porissa.

Teekannu on koristeltu kupurapakotuksin, mikä oli aikakaudelle ominainen koristelutapa. Kädensija on mustattua puuta. Hopeinen kannu on valmistettu Englannissa.

Sisustuksen väriasteikko tummui ajanjaksolla. Sapluunalla maalatut kukkaornamentit koristivat seiniä ja suosituiksi tulivat kaksi- ja kolmiväriset paperitapetit, joiden teollinen valmistus kotimaassa alkoi. Tekstiilit olivat tärkeässä osassa kodikkuuteen pyrkivässä sisustuksessa ja huoneissa oli runsaasti mattoja, pöytäliinoja sekä mutkikkaita verhoasetelmia. Korukäsityöt ja kirjotut tyynyt olivat hyvin muodikkaita.

Porin Pietniemessä käytössä ollutta messinkistä kynttilänjalkaa koristaa lyyra, yksi biedermeierin suosituimmista koristeaiheista.

Silkille maalattu tyynyn etukappale, joka noudattaa aikakaudella suosittuja kirjontatyylejä. 1850-luvulla valmistetun tyynyn kerrotaan olleen Akseli Gallen-Kallelan äidin Mathilda o.s. Wahlroosin häätyynyksi tekemä.

Biedermeierille tyypillistä oli eräänlainen hallitun epäjärjestyksen estetiikka. Huoneisiin aseteltiin sinne tänne monenlaisia pikkuesineitä, kuten paperikoreja, ompelurasioita ja posliiniastioita. Huonekasvit toivat sisätiloihin vihreyttä ympäri vuoden. Erityisessä suosiossa olivat kipsistä tai posliinista valmistetut koriste-esineet, joita siroteltiin näkyville paikoille sisustukseen; uunin reunuksille, pöydille ja erityisiin koriste-esinehyllyihin. 

Pieni koristetauluksi kehystetty kirjontatyö, jonka yläkehykseen on lisätyt metallinen koriste ja silkkikankaiset rusetit. Taulun kehys on kullattu.

Ompelurasia, jonka pahvinen runko on koristeltu miltei kauttaaltaan erilaisilla ja eri kokoisilla simpukoilla. Rasian painetulla paperilla päällystettyihin kylkiin on imitoitu puuleikkauksia. Rasia on peräisin Porista.

Edellisten tyylikausien blogikirjoituksiin voit tutustua tästä: keskiaika (n.1150-1550), renessanssi (1400-1660), barokki (n. 1660-1730), rokokoo (1730-1775/1750-1780),  kustavilaisuus (n.1775-1810) ja empire (n. 1810-1830).