Tyylihistoriaa keskiajasta modernismiin: Jugend (n. 1890-1910)

Blogisarjassamme 'Tyylihistoriaa keskiajasta modernismiin' esittelemme Suomen tyylikaudet ja niihin ajoittuvia esineitä Satakunnan Museon kokoelmista. Tyylikausia on yhteensä yksitoista, ja julkaisemme yhden tyylikauden kerrallaan, kolme joka viikko. Nyt esitysvuorossa on jugend.

Jugend

Kertaustyylien vastapainoksi syntyi 1890-luvulla erityisesti arkkitehtuurissa, taideteollisuudessa ja taiteessa vallinnut moderni tyylisuunta, jonka saksankielinen nimi oli peräisin Die Jugend -aikakauslehdestä. Jugendina tyyli tunnettiin myös Ruotsissa ja meillä. Ranskassa siitä käytettiin nimitystä l’art nouveau ja Englannissa modern style. Tyyli pohjautui englantilaisten William Morrisin ja John Ruskinin uudistusliikkeen ideoihin mm. pyrkimyksessä kokonaistaideteokseen, rakennuksen ja sisustuksen harmoniaan. Arvostettua olivat aidot materiaalit, tarkoituksenmukaisuus, työn korkea laatu ja käsityö. Jugendille tyypillisiä piirteitä olivat tyylitelty kasvi- ja eläinornamentiikka, kaariviivat, voimakas liike ja epäsymmetrinen muotokieli. Tyyli sisälsi laajan kirjon eri ilmaisutapoja.

Kansallisromantiikka

Suomessa jugend sai raikkaan kansallisen ilmeen. Meillä se liittyi läheisesti kansallisromantiikkaan, jonka lähtökohtana oli kaikkialla Euroopassa 1800-luvulla virinnyt kiinnostus oman maan menneisyyteen. Suomessa tärkeimmiksi virikkeitten antajiksi nousivat Kalevala ja karelianismi. Täkäläisen tyylin kuvioaiheet olivat suorempia ja jäykempiä kuin eurooppalaistyylisen jugendin. Koristeaiheet otettiin suomalaisesta luonnosta. Suosittuja olivat mm. käpy, pöllö, orava ja karhu yhdistettyinä karjalaiseen reunaornamentiikkaan. 

Jugendin tyyli yhdistyi lähes kaikkeen arkiseenkin käyttötavaraan. Almanakassa vuodelta 1906 esiintyy tyypillistä jugendin värimaailmaa ja kasvikoristeaiheita, ja seinäkalenteria vuodelta 1911 koristaa kansallisromanttinen maalauskuva metsä- ja järvenrantamaisemasta. Satakunnan Museon kokoelmat.

Suuren suosion saavuttanut Suomen paviljonki vuoden 1900 Pariisin maailmannäyttelyssä antoi hyvän kuvan maamme omaleimaisesta kansallisromanttisesta jugendista. Paviljonki oli usean eri alan taiteilijan laatima kokonaistaideteos, joka toi pienen, olemassa olostaan taistelevan maan kansainväliseen tietoisuuteen. Näyttelyosasto myös vaikutti tulevaan kotimaiseen suunnitteluun.

Rakennustaide

Akseli Gallén-Kallelan Ruovedelle 1894 rakennuttama Kalela, jonka esikuvana oli rikkaasti koristeltu karjalaistalo, näytti suuntaa kansallisromanttiselle rakennustaiteellemme. Tyylin merkittävimmät luomukset olivat Lars Sonckin sekä arkkitehtitoimisto Gesellius, Lindgren & Saarisen piirtämiä jyhkeitä kivirakennuksia. Rakennustaiteessa jugendin suosima epäsäännöllisyys näkyi niin, että rakennus ikään kuin ”kasvoi” paikalleen maaperän muotoa mukaillen. Ahtailla kaupunkitonteilla epäsymmetrisyyttä oli korostettava esim. tornien, ikkunoiden ja koristeiden sijoittelulla.

Pietniemen Vanhakartanon linnamainen päärakennus on valmistunut vuonna 1903 arkkitehti Usko Nyströmin piirustusten mukaan (rakennuksen päädyssä on rakennusvuosiluvut 1902 (-) 1903). Rakennuksessa on piirteitä kansallisromantiikasta ja jugendtyylistä. Rakennusta ympäröi laaja puisto. Nykyään kartano on yksityisomistuksessa. Mustavalkoinen kuva on otettu vuonna 1979. Kuvaaja: Jalo Porkkala, Satakunnan Museon kuvakokoelmat.

Kuvanveistäjä, paroni Emil Cedercreutz jonka taiteilijahuvila Ilmilinna valmistui Köyliön Ilmijärven rannalle vuonna 1905. Muodikkaan jugend-tyylisen rakennuksen oli suunnitellut arkkitehti Gustaf Strengell. Parivaljakon vetämissä vaunuissa istuu paroni itse, kuskina on Vihtori Vind. Kuva noin vuodelta 1910. Kuvaaja: Emil Kustaa Klint, Satakunnan Museon kuvakokoelmat.

Porissa Antinkadulla sijaitseva Lipsasen kiinteistö. Talon suunnitteli arkkitehti Otto Von Zalsen. Kuvaaja: Petri Aura, Satakunnan Museon kuvakokoelmat.

Suomen yhdyspankin rakennus osoitteessa Hallituskatu 3, Pori. Talo on alun perin rakennettu v. 1856-57, mutta se uudistettiin jugendtyyliseksi vuonna 1907 arkkitehtitoimisto Fagerholm & Nordmanin piirustusten mukaan. Valokuva on otettu todennäköisesti uudistuksen valmistumisen aikoihin, noin vuoden 1910 kieppeillä. Kuvaaja tuntematon, Satakunnan Museon kuvakokoelmat.

Kultaseppä Isak Sahan asuin- ja liikerakennus osoitteessa Antinkatu 13, Pori kuvattuna 1910-luvulla. Julkisivun suunnittelivat arkkitehdit Fagerholm & Nordman vuonna 1911. Kuvaaja: Sven Raita, Satakunnan Museon kuvakokoelmat.

Nybergin (tai Widbomin) taloksi kutsuttu kivirakennus, joka sijaitsi nykyisellä Hallituskadulla Porissa. Porin Kauppatorin Apteekin omistaja, apteekkari Gösta Widbom rakennutti talon vuonna 1912, ja sen suunnitteli porilainen arkkitehtuuritoimisto Fagerholm & Nordman. Valokuva on otettu vuonna 1912 talon valmistumisen aikoihin. Nybergin talo purettiin vuonna 1977. Kuvaaja: John Englund, Satakunnan Museon kuvakokoelmat.

Porin keskustassa sijaitseva Cygnaeuksen koulu sen valmistumisen aikoihin vuonna 1912. Koulurakennus edustaa jugendtyyliä, ja sen suunnitteli arkkitehti Usko Nyström. Kuvaaja: John Englund, Satakunnan Museon kuvakokoelmat. 

Suunnittelun pohjana käytettiin graniittia ja puuta, joilla oli myös kansallisesti merkittävä symboliarvo. Tyylillisiä ja teknisiä ideoita haettiin maamme keskiaikaisista kivilinnoista ja -kirkoista sekä kansanomaisesta puuarkkitehtuurista. Ihanteena oli arkkitehtoninen kokonaisuus huonekaluja, valaisimia ja tekstiilejä myöten.

Ruokasali, jossa huonekalut, esineet ja sisustus muodostavat tyylipuhtaan jugendkokonaisuuden. Ylähyllyillä koreilevat täpläkuvioidut keramiikkalautaset saattavat olla Iris-tehtaan tuotantoa. Satakunnan Museon kuvakokoelmat.

Apteekkari Sunbblomin jugendkodin ruokailusalin ikkunoita, Länsipuisto 20, Pori. August Krookin arkkitehtitoimisto suunnitteli rakennuksen lisäosat. Kuvaaja: Seppo Huovinen, Satakunnan Museon kuvakokoelmat.

Sisänäkymä apteekkari Sunbblomin jugendkodin ruokailusalista vuonna 1912. Kuvaaja: John Englund, Satakunnan Museon kuvakokoelmat.

Toinen Englundin vuonna 1912 ottamista näkymistä apteekkari Sunbblomin jugendkodin ruokailusalista. Kuvaaja: John Englund, Satakunnan Museon kuvakokoelmat.

Taideteollisuus ja käsityöt

Kansallisromantiikka oli korkeatasoisen taideteollisuuden aikaa. Tyylin kehitykseen vaikutti suuresti Gallén-Kallela, jonka monipuoliseen taiteelliseen tuotantoon kuuluivat myös tekstiilit, huonekalut sekä puuleikkaus- ja metallityöt. Vaikka Porvoossa toimineen Iris-tehtaan pääsuunnittelijat eivät olleetkaan syntyperältään suomalaisia, edustivat Louis Sparren huonekalut ja A.W. Finchin muotoilema Iris-keramiikka täkäläistä kansallisromantiikkaa parhaimmillaan. Myös Arabian tuotantoon kuului suomalaista jugendia kuten Saarisen ja Lindgrenin suunnittelema näyttävä Fennia –sarja. Nuutajärven lasitehdas valmisti korkeatasoisia art nouveau –tuotteita. 

Korvallinen koristekulho Iris-tehtaan tuotantoa. Iris-tehdas oli toiminnassa vain lyhyen aikaa vuosina 1897-1902, mutta ehti saada kansainvälistä huomiota tuotteillaan, jotka olivat esillä myös Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1900. Punasavista vihreäksi lasitettua kulhoa valmistettiin myös samalla kuvioinnilla tummansinisellä lasitteella tehtynä. Kulhon suunnitteli Alfred William Finch. Satakunnan Museon kokoelmat.

Kannellinen suurehko munakulho myöskin Iris-tehtaan tuotantoa. Punasavea, joka on lasitettu tummansiniseksi - samaa kulhoa valmistettiin myös metsänvihreällä lasitteella, jossa oli samanlaiset valkeat täpläkuvioinnit. Kulhon suunnitteli A. W. Finch. Satakunnan Museon kokoelmat.

Österberg & L:n valmistama metallinen kahvikannu 1900-luvun alusta, jota on käytetty Porissa. Satakunnan Museon kokoelmat.

Huonekalujen puuleikkauskoristeissa käytettiin kansallisromantiikan kuvioaiheita. Jugendin muotokieli näkyi käsinojien keveänä kaartumisena, tarkoituksenmukaisuus funktionalismia enteilevänä muodon pelkistymisenä ja mukavuus korkeiksi pehmustettuina istuimina. Verhoiluissa suosittiin raidallisia plyysejä sekä kirjottuja villakankaita. Kuvioaiheitten tapaan myös väritystä hallitsi luonto. Suosituin väri verhoilukankaissa ja muissakin sisustustekstiileissä oli vihreä. 

Vasemmalla oleva koristeveistoksin kuvioitu jugendtuoli on peräisin Luvialta - sen alkuperäinen vihreä maalipinta on pahoin kulunut. Oikealla oleva jugendtuoli pelkistettyine linjoneen kuului kirjailija Maila Talvion kodin Satakuntasalin kalustoon. Mailan Satakuntasali on rakennettu uudestaan museomme perusnäyttelyyn, jossa tuoli on samaan kalustoon kuuluvan puusohvan kanssa näytteillä.

Kuviollisella plyysillä verhoiltu nojatuoli on osa kalustekokonaisuutta, johon kuuluu kahden nojatuolin lisäksi sohva, neljä pikkutuolia ja pöytä. Peräisin Porista. Satakunnan Museon kokoelmat.

Tuoli vastaavasta kalustekokonaisuudesta, myös peräisin Porista. Vaikka tämä kalusto on puuosien linjoiltaan ylläolevaa yksinkertaistetumpi, on myös sen plyysikangasverhoilu väritykseltään ja tyyliltään samanlaista. Allaoleva sohva kuuluu tuolin kanssa samaan kalustoon. Satakunnan Museon kokoelmat.

Ylläolevan tuolin kanssa samaan kalustoon kuuluva korkeaselkäinen sohva. Satakunnan Museon kokoelmat.

Muodoltaan turkkilaistyylinen ottomaani on saanut ylleen jugendtyylisen verhoilun. Se on alun perin kuulunut Hotelli Otavan sisustukseen vuosisadan vaihteessa Porissa. Ottomaani on esillä perusnäyttelyssämme, Satakunnan Museon kokoelmat.

Vetolaatikollinen ompelupöytä 1900-luvun alusta Porista. Satakunnan Museon kokoelmat.

Uuninedusvarjostin 1890- ja 1900-lukujen taitteesta Porista. Punaruskealle villakankaalle on kirjottu silkkilangoin tyypillinen jugendin kukka-aihe. Puuosat ovat maalattu mustiksi. Satakunnan Museon kokoelmat.

Porissa käytetyn kookkaan, kuparisen kattovalaisimen pakotuskuvioinnin pöllö oli suosittu koristeaihe kansallisromantiikan aikaan. Valaisin on Porista. Satakunnan Museon kokoelmat.

Kattovalaisin, joka runko on messinkiä, ja kankaisen varjostimen alla roikkuu rivistö lasihelmistä punottuja koristeita. Vuosisadan vaihteesta, käytetty Porissa. Satakunnan Museon kokoelmat.

Tyylitelty jugend-kattokruunu. Muotoillut maitolasikuvut tuovat mieleen kävyt. Peräisin Porista. Satakunnan Museon kokoelmat.

Kaksiosainen keraaminen lasitettu kukkapylväs klassista jugend-tyyliä. Pylvään yläosassa olevan maljan saa tarvittaessa erikseen maljakoksi tai ruukuksi vaikka pöydän päälle. Satakunnan Museon kokoelmat.

Suomen Käsityön Ystävien yhdistys elvytti maan vanhaa kudontaperinnettä. Käsityön Ystävien malliston taidetekstiilit olivat arvokas osa suomalaista jugendia. Myös muita myyntimallistoja käytettiin ahkerasti ja monissa kodeissa kansallisromantiikka näkyikin selvimmin emännän kirjomina tai kutomina koristetekstiileinä.

Oikealla Akseli Gallen-Kallelan suunnittelema Liekki-ryijy Maila Talvion kodin Satakuntasalista. Ryijyn valmisti Suomen Käsityön Ystävät. Vasemmalla oleva Liekki-ryijystä mukailtu penkkiryijy on kuulunut Satakuntasalin penkille; se lienee uniikki mukaelma, sillä sille ei ole löytynyt vastaavaa. Ei tiedetä ketä se on suunnitellut ja toteuttanut, mutta sen koko on selvästi mukautettu huoneen penkin kokoon joten nähtävästi on haluttu luoda jotakin alkuperäiseen Liekki-ryijyyn sopivaa. Molemmat ovat esillä perusnäyttelyssämme Satakunnan Museossa.

Gallen-Kallela ei ollut ainoa suunnittelija, jota liekkiteema kiehtoi. Ilona Jalava suunnitteli tämän 'Tulenliekki'-nimisen ryijyn vuonna 1905. Ryijy on valmistettu ohjemallin mukaan kotona Merikarvialla 1900-luvun alussa. Satakunnan Museon kokoelmat.

Valikoima erilaisia jugend-tyylisiä keinutuolinmattoja Porin seudulta. Kaikki ovat valmistettu 1900-luvun alussa kotikäsitöinä. Satakunnan Museon kokoelmat.

Kaksi käsintehtyä kirjottua sisustustyynyä vuosisadan vaihteesta. Samantyyliset jugendtyynyt edustavat sisustuksen värimuodin ääripäitä. Ylempi vaaleampi tyynyistä on kuulunut vuorineuvos Juséliuksen kotiin, ja tumma tyyny on toisaalta Porista. Satakunnan Museon kokoelmat.

Itsetehty rasia miesten irtokauluksien säilyttämiseen. Rasia on tehty päällystämällä tukevasta pahvista leikattu muoto kirjaillulla pellavakankaalla. Se on valmistettu Porissa 1900-luvun alkuvuosina. Satakunnan Museon kokoelmat.

Käsipeilin kuparisen kehyksen pakotuskuviona on art nouveau-tyylistä lehti- ja köynnösornamentiikkaa sekä hiuksiaan kampaava naisfiguuri. Satakunnan Museon kokoelmat.

Kuparinen pakotuskohokuvioitu valokuvakehys, jossa tyylitellyt kukkakuviot. Satakunnan Museon kokoelmat.

Valokuva-albumi, jonka tekonahkaisiin kansiin on kohokuvioitu kukka-aihe. Albumin paksujen pahvisten sisälehtien ulkoreunat on kullattu. Satakunnan Museon kokoelmat.

Edellisten tyylikausien blogikirjoituksiin voit tutustua tästä: keskiaika (n. 1150-1550), renessanssi (1400-1660), barokki (n. 1660-1730), rokokoo (1730-1775/1750-1780), kustavilaisuus (n. 1775-1810), empire (n. 1810-1830), biedermeier (n. 1830-1850) ja kertaustyylit (n. 1850-1900).

Tyylihistoriaa keskiajasta modernismiin: Kertaustyyli (n. 1850-1900)

Blogisarjassamme 'Tyylihistoriaa keskiajasta modernismiin' esittelemme Suomen tyylikaudet ja niihin ajoittuvia esineitä Satakunnan Museon kokoelmista. Tyylikausia on yhteensä yksitoista, ja julkaisemme yhden tyylikauden kerrallaan, kolme joka viikko. Nyt esitysvuorossa on kertaustyyli.

Kertaustyyli eli historismi, ekletismi (n. 1850-1900)

Kertaustyylien aika on ajanjakso, josta ei löydy yhtä selvästi hallitsevaa, vaan useita, menneisiin aikakausiin pohjautuvia tyylikausia. Ne seurasivat toisiaan nopealla tempolla ja jäivät paikoin elämään toistensa rinnalle. Muodissa olivat uusgotiikka, uusrokokoo, klassismi eli uus-Ludvig-XVI:n tyyli, uusrenessanssi ja uusbarokki. Näistä vain uusrokokoo ja uusrenessanssi ilmenivät kaikilla taidekäsityön ja taideteollisuuden aloilla.

1800-luvun lopun Suomessa uusrenessanssista tuli arkkitehtuurin valtatyyli. Porissa aikakauden rakennuksista tunnetuin lienee Junneliuksen palatsi eli Porin kaupungintalo, jonka runsaskoristeinen sisustus kaakeliuuneineen ja seinä- ja kattomaalauksineen edustaa tyypillistä uusrenessanssia. 

Junneliuksen palatsi ja Porin nykyinen kaupungintalo. Molemmat valokuvat Satakunnan Museon kuvakokoelmat. Lisää kuvia Junneliuksen palatsista voit selata Satakunnan Museon Finna-sivustolla.

Uus-Ludvig-XVI:n tyyli tai Napoleon III:n uusklassismi noudatti 1700-luvun uusklassismia melko tarkasti. Vain tummien puulajien käyttö ja väritys erotti sen esikuvastaan. Tyyli tuli tunnetuksi 1867 Pariisin maailmannäyttelyssä. Suomessa se ei saavuttanut niin suurta suosiota kuin uusrokokoo. Lontoon, Pariisin ja Wienin maailmannäyttelyissä tuli tutuksi myös vieraiden maiden taidekäsityö. Orientalistista ornamentiikkaa yhdistettiin uusrenessanssiin ja uusrokokoohon.

Kertaustyylit syntyivät eräänlaisena kaipuuna romanttiseen menneisyyteen. Teollistumisen kehittyminen ja valmistusmenetelmien monipuolistuminen mahdollistivat sarjatuotannon, jolloin käsityön merkitys väheni. Oli siis uudistettava, mutta teollisuuden menetelmin ja vanhaa kerraten. Kertaustyylien kautta kutsutaan myös ekletismiksi tai historismiksi.

Eri tyylejä yhdistäen

Kenelläkään ei ollut varaa uusia sisustustaan nopeasti vaihtuvan muodin mukana, joten tyyleistä omaksuttiin jokaisesta jotakin. Kodeissa oli myös huoneita, joille vakiintui tiettyjä tehtäviä ja joihin tarvittiin tietyntyyppiset kalusteet. Herrainhuoneisiin ja ruokasaleihin sopi jykevä uusrenessanssi, salonkeihin ja olohuoneisiin elegantti ja kevyt uusrokokoo.

Jykevässä mutta väritykseltään kokonaan vaaleassa kaakeliuunissa on tyylillisesti sekä uusrokokoon että uusrenessanssin piirteitä. Kaakeliuuni on kuulunut vuorineuvos Juséliuksen kodin saliin Porissa.

Erään tuntemattoman porilaisen kodin salin kukkapylväät ja kalusteryhmä uusrenessanssia. Myös valaisimet ja kokolattiamatto ovat kertaustyyliset, ja suuret ruukkuihin kukkapylväiden päälle asetellut huonekasvit tulivat muotiin jo kertaustyylien ajan alussa. Interiööri on kuvattu vasta 1910-luvun alussa, mutta sisustuksessa uutta vuosisataa ja sen tyyliä edustavat vain tapetti ja pöydän kaitaliina. Huonekaluja ja sisustuksia muutettiin hitaasti taloudellisista, käytännöllisistä ja makusyistä, ja aivan kuten nykyisinkin monista kodeista löytyi menneiden vuosikymmenten muotihuonekaluja vielä pitkän ajan jälkeen. Mustavalkoinen lasinegatiivi, kuvaaja: Kustaa Emil Klint, Satakunnan Museon kokoelmat.

Kertaustyyleistä uusrokokoo oli yhtenäisin ja omaleimaisin. Se haki innoituksensa 1700-luvun rokokoosta, mutta ei kopioinut esikuviaan vaan muotoili ne uudestaan. Tärkeä piirre oli naturalismi. Rokokoon suosimia naturalistisia muotoja olivat muun muassa erilaiset kasviaiheet kuten lehdykät ja kukat sekä simpukankuoret. 

Uusrokokoo omaksuttiin Suomeen Pietarin välityksellä 1830-luvulla ja siitä tuli porvariston suosikkityyli. Alkuun rokokoon koristeaiheita yhdistettiin biedermeierin muotoihin. Mukavat ja pehmeät muodot ovat uusrokokoosisustukselle ominaisia. 1850-luvulla Suomessa yleistyi jousituksen käyttö huonekaluissa, mikä lisäsi huomattavasti istumismukavuutta. Tyypillisessä uusrokokoohuoneessa oli kirjavalla kankaalla päällystetty sohvakalusto ja siihen kuuluva korkea peili eli trymoo. Perinteisen S-kaarijalkaisen rokokootuolin lisäksi uutuutena tuli verhoiltu ja pehmustettu emmatuoli.

Uusrokokoosohva 1890-luvulta. Runsaskoristeisista käsi- ja selkänojista löytyy mm. kaksi kotkanpäätä ja näkinkenkäkuvioita. Jalat, selkänoja ja kädensijat ovat muodoltaan aaltomaisia.

1800-luvun lopulla valmistettu keveä ja erittäin koristeellinen uusrokokootuoli. Tuolia käytti valokuvaaja John Englund rekvisiittana valokuvausstudiossaan vuosisadanvaihteen Porissa.

Pähkinäpuinen uusrokokootuoli. Jaloissa on pukinsorkkia muistuttavat koristekaiverrukset, ja tuolin silkkikankaassa on kasviaiheet.

Tummaksi petsatussa uusrokokootuolissa on lenkkiselusta ja S-kaaren muotoiset jalat.

Uusrokokoon istuimista tyypillisin on emmatuoli, pehmustettu ja verhoiltu, tupsuin ja hapsuinkin koristeltu nojatuoli. Nimen alkuperästä ei ole tietoa.

Kankaalla päällystetty 1890-luvun uusrokokoonojatuoli, jonka selkänojan yläosassa on kiinteä tyyny. Vihreässä plyysikankaassa on kukkakuvioita, ja kullanvärisessä kankaassa seppeleitä. 

Uusrenessanssin huonekaluissa ominaispiirteenä olivat arkkitehtorisuus ja massiivisuus, mikä teki sisustuksesta paikoin raskaan. Seiniä kiersivät puolipaneelit, jykevän, tummasävyisen kalustuksen lisäksi huoneessa oli runsaasti tekstiilejä ja viherkasveja. 1880-luvulta lähtien uusbarokki ilmeni paljolti uusrenessanssissa barokkipiirteinä, kuten runsaana veistoskoristeluna, kierteissorvauksina tai pöytien pallojalkoina.

Uusrenessanssituolissa on sorvatut, alaspäin kapenevat jalat sekä sametilla päällystetyt istuin ja selusta. Selustassa on sorvatut nupit, hartialaudassa veistoskoristelua. Tämän tyyppisiä huonekaluja valmistettiin vuosisadanvaihteen molemmin puolin Venäjällä ja Suomessa.

Uusrenessanssinojatuoli n. 1880-luvulta, joka käsinojia koristavat hapsut. Tuolin on omistanut kauppias Vilho Koskinen Porissa.

Tammesta ja tekonahasta valmistettu massiivinen uusrenessanssisohva 1800-luvun lopulta. Sohvan käsinojia koristaa veistetyt merihirviöt, ja sohvan muita puuosia koristavat geometriset kuviot. Lyhyet jalat on pyöreiksi sorvatut. Kalusto löytyy N. Bomanin tuotekuvastosta, ja se on valmistettu Turussa.

1880-1890-lukujen messinkinen kattokruunu. Valaisin on sähkökäyttöinen, ja rungosta puiden oksien tapaan haarautuvia lamppuja siinä on yhteensä 10. 

Uusrenessanssin yleistyessä 1870-luvulla oli samanaikaisesti käytössä koko tyylirepertuaari. Haettiin enemmän tunnelmaa kuin historiallista korrektiutta. Hyväksyttiin myös ajatus siitä, että tärkeintä on luoda tunnelmallisuutta kuin tyylikokonaisuuksia. Vuosisadan lopulla valmistettiin huonekaluja, joihin sekoittui kaikkien tyylikausien piirteitä.

1800-luvun lopulta peräisin oleva suurikokoinen kirjoitusvälineteline, jossa on kahden mustepullon lisäksi mustekynäteline, tilaa imupapereille ja keskellä jalka kynttilää varten. Metallisen telineen runko on pronssattu. Käytetty Porissa, valmistuspaikka ja valmistaja tuntematon.

Uusrenessanssia edustava mustan ja vihreän kirjava malja Porista, 1890-luvulta.

Vuonna 1898 valmistettu fajanssimaljakko, jossa uusrokokoon piirteitä. Peräisin Porista.

Arabian valmistama kukkapylväs majolikaa. Miltei samanlaista muinaiskreikkalaisia ja -egyptiläisiä pylvästyylejä imitoivaa kukkatelinettä valmisti myös ruotsalainen Rörstrand. Kukkapylväs on alun perin kulkeutunut Poriin Oulusta.

Koristetyyny, jonka keskuskuvio on kanavatyönä toteutettu uusrokokootyylinen kuvio. Tyynyn reunoja kiertää vihreästä huovasta leikattu frilla. Tyyny on tehty 1890-luvulla, ja sitä on käytetty Porissa.

Neljä erilaista kertaustyylejä edustavaa keinutuolinmattoa. Niissä näkyy myös aikakaudelle tyypillisiä sisustusvärejä, joiden lisäksi suosittiin myös sinistä ja violettia. Kaikki keinutuolinmatot ovat 1880-1890-luvuilta, ja peräisin Porista.

Kirjomalla valmistettu uusrenessanssikuvioinen matto 1890-luvulta Porista. Maton reunoja kiertää meanderraita.

Teollisesti valmistettu plyysimatto 1880-luvulta. Mattoa on käytetty Kokemäellä.

Kertaustyylien aikana suosittu ruusuryijy Porista 1880-luvulta.

Hopeassa, uushopeassa ja niklatuissa esineissä uusrokokoo näkyi miltei ylikoristeellisuutena. Hopeaesineissä uusrokokoo oli vallitseva tyylisuunta, joka on pitänyt valta-asemansa näihin päiviin saakka.

Kattauksen keskuskoristeena käytetty malja, jonka ylempi osa toimi  tarvittaessa kukkamaljakkona. Alemmalle leveälle tasolle voitiin laittaa tarjottavia, kuten pikkuleipiä, hedelmiä tai karamelleja, ja jotkut säilyttivät siinä käyntikorttejakin. Maljan jalka on hopeaa, ja sen kukan terälehden muotoa imitoiva vihreä lasi on ns. uraanilasia, jossa päivänvalossa näkyy himmeä hohde, mutta joka loistaa kirkkaan vihreänä UV-valossa. Uraanilasiset koriste-esineet ja ruoka-astiat olivat muodissa vuosisadanvaihteen molemmin puolin. Maljassa on omistuskaiverrus vuodelta 1901, mutta se on saatettu valmistaa vielä 1890-luvun puolella ja on muodoltaan ja tyyliltään samanlainen kuin monet jo 1880-luvulta peräisin olevat tarjoilumaljat. Muoto säilyi suosittuna 1900-luvun alkupuolelle. Maljan on saanut lahjaksi ja omistanut Satakunnan Museon ensimmäinen johtaja Matti Kauppinen Porissa.

Liemimalja on valmistettu fajanssista. Kannen nupin koristeaiheena on naturalistinen artisokka, uusrokokoon suosituimpia kasviaiheita. 1800-luvun loppupuoli oli suurten päivällisten aikaa, jota keramiikka-, lasi- ja aterinteollisuus hyödyttivät ja hyödynsivät. Keramiikanvalmistajan, englantilaisen Davenportin astioita myytiin myös Suomessa. Astiastojen lisäksi valmistettiin myös koriste-esineitä. Liemikauha on uushopeaa ja puuta. Hopeaesineissä uusrokokoo oli vallitsevana tyylisuuntana, ja tyyliin pohjautuvia esineitä on tehty näihin päiviin saakka. Kauha on turkulaisen Wilhelm Petterssonin työtä. Pettersson toimi mestarina 1870-1900. Pesään on kaiverrettu nimikirjaimet A.S.M ja päivämäärä 24.12.1887. 

Suuri keraaminen Staffordshiressä Englannissa Wade-suvun omistamien keramiikkatehtaiden valmistama kauttaaltaan kuparilasitettu tarjoilukannu. Suvun kaksi yritystä keskittyivät kuparilasitettujen astioiden tuotantoon alkaen vuodesta 1867. Astiat ovat tyypillisesti leimaamattomia, ja kannussa nähtävän kolmiulotteisen peura-aiheen lisäksi suosittuja kohokuvioaiheita olivat tanssivat naiset sekä kukka-aiheet. Kaikkia yritysten sarjoja yhdistää astiat kokonaan peittävä kuparilasitus, kohokuviointi, ja kuparilasitteen päälle käsinmaalatut värilliset tehosteet, sininen yleisimmin käytettynä ainoana värinä.

Edellisten tyylikausien blogikirjoituksiin voit tutustua tästä: keskiaika (n.1150-1550), renessanssi (1400-1660), barokki (n. 1660-1730), rokokoo (1730-1775/1750-1780),  kustavilaisuus (n.1775-1810) ja empire (n. 1810-1830) ja biedermeier (n. 1830-1850).

Tyylihistoriaa keskiajasta modernismiin: Biedermeier (n. 1830-1850)

Blogisarjassamme 'Tyylihistoriaa keskiajasta modernismiin' esittelemme Suomen tyylikaudet ja niihin ajoittuvia esineitä Satakunnan Museon kokoelmista. Tyylikausia on yhteensä yksitoista, ja julkaisemme yhden tyylikauden kerrallaan, kolme joka viikko. Tällä kertaa vuorossa on biedermeier.

Biedermeier eli myöhäisempire (n. 1830-1850)

Juhlallisen empiren jälkeen alkoi Pohjois-Euroopassa levitä biedermeieriksi kutsuttu kevyempi ja keskiluokkaisempi tyyli. Näiden välille on vaikea vetää selvää rajaa ja biedermeier onkin myöhäisempiren rinnakkaistyyli.

Sotakamreeri Karl Henrik Berströmin ja hänen vaimonsa Aurora o.s. Thietz'in muotokuvat vuodelta 1845 Luvialta. Molemmat ovat pukeutuneet biedermeierin ajan iltapukumuodin mukaisesti.

Palmette-muotoinen painetusta paperista, luusta ja höyhenistä tehty viuhka, joka koostuu erillisistä terälehden muotoisista osioista yhtenäisen paperi- tai kangaspinnan sijaan. Amerikoissa nämä viuhkat tunnettiin 'Jenny Lind-viuhkoina' koska ne olivat aikakautena hyvin kuuluisan ruotsalaisen oopperalaulaja Jenny Lindin tyylin tavaramerkkejä. Viuhka on Porista 1850-luvulta.

Helmikirjonta on vanha taideompelun laji, joka nousi kukoistukseen 1800-luvun puolessa välissä. Tällöin muotiin tulivat kirkkaanväriset, kukka- ja kasviköynnösaiheiset kirjontatyöt. Biedermeierin suosituimpia koristeaiheita olivat runsaat ruusu- ja ruusukimppuaiheet. Helmikirjonnalla koristeltiin vaatteita, asusteita ja esim. miesten tupakointivälineitä. 1800-luvun loppupuolella somistettiin etupäässä sisustustekstiilejä ja kodin koriste-esineitä. Tupakkakukkaro on saatu museoon Vähäraumalta, Porista.

Tyypillinen biedermeier-ajan kultainen kivisormus. Sormuksen valmisti kultaseppä G. W. Mansner.

Kannellinen, visakoivusta valmistettu piipunpesä ilmentää koristelullaan biedermeierille ominaisia muotoja. Piipunpesä on 1800-luvun alkupuolelta.

Biedermeier syntyi Saksassa ja Itävallassa Wienin rauhankonferenssin (1814-15) jälkeen. Taloudellisen laman myötä huonekalupuusepät korvasivat kalliit, eksoottiset materiaalit huokeammilla kotimaisilla raaka-aineilla ja samalla esineiden muodot ja koristelu yksinkertaistuivat. Siinä missä empire oli ollut jäykkää ja aristokraattista, oli biedermeierille ominaista kodikkuus, käytännöllisyys ja lämminhenkisyys. Esineet ja huonekalut sovitettiin mittasuhteiltaan, muodoltaan ja hinnaltaan sopimaan suurimmaksi ostajakunnaksi nousseen keskiluokan koteihin.

Biedermeier mielletään usein yksinomaan porvalliseksi sisustustyyliksi. Tätä korostaa myös sille 1900-luvun alussa vakiintunut nimitys. Se on peräisin saksalaisista julkaisuista, joissa hahmot herrat Biedermann ja Bummelmeier parodioivat poroporvarillista elämäntapaa. Biedermeier oli kuitenkin tosiasiassa suosittua myös säätyläisten yksityiskodeissa.

Levitessään eri puolille Pohjois-Eurooppaa biedermeierin muodot yhdistettiin aina paikalliseen perinteeseen. Suomessa seurattiin pitkälti pietarilaista esinemuotia, jonka toteutus oli keskieurooppalaisia esikuviaan veistoksellisempaa ja koristeellisempaa.

Huonekalut

Huonekalujen materiaalina mahonki oli hallitseva, jopa siinä määrin, että koko tyyliä on kutsuttu mahonkityyliksi. Tummaa mahonkia käytettiin niin umpipuuna, viiluna kuin  maalattuna jäljitelmänäkin. Suosittuja materiaaleja olivat myös vaalea koivu ja visakoivu. Huonekalujen muotoilussa korostuivat aidot puupinnat, selkeä muotoilu sekä hillitty antikisoiva koristelu. Empirelle ominaiset metallikoristeet jäivät pois ja jäykät linjat pyöristyivät kaarevammiksi. 

Porin Kyläsaaressa käytössä ollut keinutuoli on ns. vanhempaa nakkilalaista mallia. Perimätiedon mukaan Villilän kartanon torppari Kustaa Fagerlund alkoi ensimmäisenä Nakkilassa valmistaa kuuluisaksi tullutta mallia. Tarinan mukaan esikuvana oli 1800-luvun alussa myötäjäislahjana Ahvenanmaalta Villilään tullut keinutuoli. Selkänoja on varustettu poikittaisilla, koristeelliseksi veistetyillä puilla. Keinutuoli on hieno esimerkki taidokkaasta, kansanomaisesta biedermeieristä.

Kansanomaisia biedermeier-tuolimalleja tunnetaan eri paikkakunnilla lukuisia erilaisia muunnoksia. Huittisista museoon saadun tuolin selkälautaa koristavat balusterin ja puoliauringon muotoon veistetyt koristeet.

Suomessa biedermeierin istuinhuonekalut olivat pääasiassa kahdentyyppisiä mukaillen joko pietarilaisia tai englantilais-skandinaavisia esikuvia. Esillä oleva tuoli edustaa rakenteeltaan kevyempää ja sirompaa englantilais-skandinaavista tyyppiä. Kauniisti kaartuva sivuviiva jatkuu yhtenäisenä aina etujaloista selkänojan huippuun. Silkkipäällysteinen istuinosa on irtonainen. Tuoli on peräisin Turusta.

Biedermeierin keskeisimmät huonekalut kuuluivat sohvakalustoon, jotka yleistyivät ajanjaksolla. Yhtenäiseksi kokonaisuudeksi suunniteltuun ja verhoiltuun kalustoon kuului yleensä sohva, pari nojatuolia, pikkutuoleja, pöytä sekä peili. Verhoilussa käytettiin leveäraitaisia silkkejä tai yksivärisiä jouhi-, villa- tai pellavakankaita.

Porissa käytössä ollut leposohva on 1830-luvulta. Muodoltaan epäsymmetrinen sohva on valmistettu aikakauden suosikkimateriaalista kiillotetusta mahongista.

Muut ajanjaksolla suositut huonekalutyypit, kuten ompelupöytä, sohvapöytä, erilaiset pelipöydät, piippuhylly ja kirjoituslipasto kertovat omalla tavallaan aikakauden porvarillisista ihanteista ja ajanviettotavoista.

Porista peräisin olevan pöydän pöytälevy on mahonkia, ja jalat on tehty koivusta.

Lyyran muotoinen uuninvarjostin. Puisen kehyksen keskellä on mustalla sametilla päällystetty levy, jossa on helmikirjontainen keskuskuvio.

Valuraudasta valmistettu sateenvarjoteline, jossa ajokoira istuu puun alla. Teline on Kyläsaaren kaupunginosasta Porista.

Sisustus

Biedermeier-interiööreille leimallista oli, että huonekaluja ei aseteltu seinänvierille, vaan ne olivat sijoiteltu käyttötarkoituksensa mukaan omiksi ryhmikseen. Ajanmukaisesti sisustetussa salongissa saattoi sohvakaluston muodostaman seurusteluryhmän lisäksi olla naisten ompelutöille omistettu ryhmä sekä pianon ympärille koottu musiikkiryhmä.

Pariaaniposliininen kannu, jonka pinnalla on monissa ajan astioissa ja ruukuissa tavattu kolmiulotteinen köynnöskoristeaihe. Biskviiposliinin lajin parinaaniposliinin valmistustapa keksittiin vuoden 1845 paikkeilla Iso-Britanniassa, ja kannun ruskea-valkoinen lasittamaton pinta jäljittelee marmorin kuvioita. Kasviköynnös on lasitettu hopeisella metallivärillä. Tämän Villeroy & Boch-tehtaan valmistamassa kannussa oleva leima oli tehtaalla käytössä vuosina 1842-1860. 

Filigraanilasi oli omana aikanaan huippumuodikasta. Ranskalainen mestari Charles Bredgem puhalsi Nuutajärven lasitehtaalla filigraanilasia vuosina 1857-1859. Molemmat karahvit ovat olleet käytössä Porissa.

Venäläisvalmisteiset kahvikuppi ja aluslautanen ovat 1850-luvulta.

Hopeinen teesiivilä on Johan Henrik Petreliuksen tuotantoa vuodelta 1844. Petrelius toimi Porissa kultaseppänä vuosina 1825-1867.

Pietarissa vuonna 1838 kultaseppä Aleksander Kortexin valmistama hopeinen sokerikko. Kannen nuppina on kukanoksa. Sokerikkoa on käytetty Porissa.

Teekannu on koristeltu kupurapakotuksin, mikä oli aikakaudelle ominainen koristelutapa. Kädensija on mustattua puuta. Hopeinen kannu on valmistettu Englannissa.

Sisustuksen väriasteikko tummui ajanjaksolla. Sapluunalla maalatut kukkaornamentit koristivat seiniä ja suosituiksi tulivat kaksi- ja kolmiväriset paperitapetit, joiden teollinen valmistus kotimaassa alkoi. Tekstiilit olivat tärkeässä osassa kodikkuuteen pyrkivässä sisustuksessa ja huoneissa oli runsaasti mattoja, pöytäliinoja sekä mutkikkaita verhoasetelmia. Korukäsityöt ja kirjotut tyynyt olivat hyvin muodikkaita.

Porin Pietniemessä käytössä ollutta messinkistä kynttilänjalkaa koristaa lyyra, yksi biedermeierin suosituimmista koristeaiheista.

Silkille maalattu tyynyn etukappale, joka noudattaa aikakaudella suosittuja kirjontatyylejä. 1850-luvulla valmistetun tyynyn kerrotaan olleen Akseli Gallen-Kallelan äidin Mathilda o.s. Wahlroosin häätyynyksi tekemä.

Biedermeierille tyypillistä oli eräänlainen hallitun epäjärjestyksen estetiikka. Huoneisiin aseteltiin sinne tänne monenlaisia pikkuesineitä, kuten paperikoreja, ompelurasioita ja posliiniastioita. Huonekasvit toivat sisätiloihin vihreyttä ympäri vuoden. Erityisessä suosiossa olivat kipsistä tai posliinista valmistetut koriste-esineet, joita siroteltiin näkyville paikoille sisustukseen; uunin reunuksille, pöydille ja erityisiin koriste-esinehyllyihin. 

Pieni koristetauluksi kehystetty kirjontatyö, jonka yläkehykseen on lisätyt metallinen koriste ja silkkikankaiset rusetit. Taulun kehys on kullattu.

Ompelurasia, jonka pahvinen runko on koristeltu miltei kauttaaltaan erilaisilla ja eri kokoisilla simpukoilla. Rasian painetulla paperilla päällystettyihin kylkiin on imitoitu puuleikkauksia. Rasia on peräisin Porista.

Edellisten tyylikausien blogikirjoituksiin voit tutustua tästä: keskiaika (n.1150-1550), renessanssi (1400-1660), barokki (n. 1660-1730), rokokoo (1730-1775/1750-1780),  kustavilaisuus (n.1775-1810) ja empire (n. 1810-1830).