Perusnäyttelyn uusiminen harjoittelijan näkökulmasta

Satakunnan museolla tapahtuva harjoitteluni alkoi juuri hyvään aikaan. Perusnäyttelyn uusimiseen liittyvät suunnitelmat olivat alkaneet etenemään vauhdikkaasti ja sainkin palavereitten kautta heti hyvän ymmärryksen tulevista teemoista. Harjoittelijan silmin perusnäyttelyn uusiminen vaikuttaakin todella laajalta tehtävältä ja sitähän se on: museon perusnäyttely sulkeutuu elokuun lopulla ja tullaan avaaman uudestaan vasta vuoden 2018 alussa. Tällä välin museon työntekijät tulevatkin varmasti ahertamaan täysillä ja omistautuneesti tehdäkseen näyttelystä mahdollisimman onnistuneen ja mielenkiintoisen.

Uuden perusnäyttelyn ideana on tarjota kaikkea uutta tietoa etenkin juuri Satakuntaan liittyen, mistä johtuen sainkin tehtäväkseni etsiä lukuisia eri lähteitä koskien tunnettuja satakuntalaisia henkilöitä ja etsiä lisätietoa tärkeistä Satakunnassa tapahtuneista tapahtumista. Tietenkin myös sitä vanhaa ja tuttuakin tulee olemaan tarjolla, mutta kaikki pyritään esittelemään mahdollisimman uudessa, ”innokkaassa” ja samalla myös informatiivisessa muodossa, jotta ihmisten kiinnostus museota kohtaan kasvaisi.

Harjoitteluni aikana kävin arkistoissa läpi kymmenittäin eri kirjoja löytääkseni edes maininnan tietyistä henkilöistä. Tämän jälkeen kirjoittelin sitten kyseiset lähteet ylös siltä varalta, että nämä henkilöt tulevat valituiksi osaksi perusnäyttelyä, eikä työntekijä, joka heistä tulee lopulta kirjoittamaan, joudu kuluttamaan rajattua aikaansa niiden pitkäkestoiseen etsimiseen. Kävin läpi myös lukuisia haastatteluita tehtävää varten. Tämä ei ollut niin puuduttavaa kuin voisi luulla, vaan ihmisten muistelmien ja tarinoiden lukeminen oli hyvin kiehtovaa ja opettavaista. Etenkin sotavuosien kertomukset koskettivat.

Itse olen kotoisin Lapista ja muutin opiskelujen perässä tänne Poriin kolme vuotta sitten. Tästä syystä johtuen, en ennestään tuntenutkaan paljoa Porin saati Satakunnan historiasta. Museolla harjoitellessani opin kuitenkin tuntemaan tämän alueen historian melko hyvin ja huomasin oppineeni asioita, joita edes Porissa koko ikänsä asunut kaverini ei tiennyt. Esimerkkinä toimii huvittavasti mm. Taavi -siltana tunnetun ponttonilaiturin alkuperä.

Tällä hetkellä olen ollut täällä nyt noin kuukauden ajan ja ensi viikolla tuleekin olemaan harmillisesti viimeinen ”työpäiväni”. Tiedän, että lähden harjoittelusta kuitenkin oppineena ja jään odottelemaan innolla uuden perusnäyttelyn muodostumista!

Anna, museologian harjoittelija

Muinaisjäännösretkeilyä ja arkeologisia ajatuksia

Toukokuun aurinkoiset säät ja museon arkeologisen retken valmistelu houkuttivat lähtemään kierrokselle Satakunnan hienoille muinaisjäännöksille. Samalla pieni arkeologi-iskuryhmämme mietiskeli tulevan perusnäyttelyn teemoihin sopivia tapoja käsitellä maakunnan rikasta esi- ja varhaishistoriaa. Aineistosta ei ole pulaa, sillä Satakunnan Museon arkeologinen kokoelma on monipuolinen ja mielenkiintoista kerrottavaa olisi paljon. Muinaisjäännökset ovat tietysti hienoimpia paikalla koettuina, mutta toisaalta museossa on mahdollista esittää paljon sellaista, jota silmä ei enää maisemassa tavoita.

Valkovuokkoja ja rautakautisia röykkiöitä Euran Harolassa. 

Satakunnan esihistorian laaja ja kattava esittely perusnäyttelyssä on tärkeää, sillä monille museo on edelleen juuri se paikka, jossa kaikki tieto vanhoista asioista on löydettävissä.  Me voimme myös hyvällä omallatunnolla keskittyä oman alueemme esihistoriaan ja painottaa erityisesti Lounais- ja Länsi-Suomessa esiintyneitä ilmiötä ja kulttuuripiirteitä. Muualla Satakunnan arkeologiaa ei laajasti esitellä. Koulujen historian opetuksessa esihistoriaa käsitellään vain vähän ja usein paikallisuutta huomioimatta.  Museovierailu voi avata silmät aivan uudenlaiseen oman ympäristön tarkkailuun.

Uudessa perusnäyttelyssä tavoitteenamme on tehdä esihistoria eläväksi ja tuoda se lähelle arkipäivää. Satoja tai jopa tuhansia vuosia vanhat kiviesineet vitriinissä eivät kuitenkaan yksinään riitä, niiden tarinat pitää myös kertoa. Toisaalta menneisyyteen ja erityisesti arkeologiaan liittyy aina hitunen seikkailua ja salaperäisyyttä. Sellaista pitäisi löytyä museostakin. Uusi tekniikka antaa paljon mahdollisuuksia, mutta erityistehosteissa museo ei voi kilpailla elokuvastudioiden ja pelitalojen kanssa. Elämyksellisyys täytyykin rakentaa muista lähtökohdista.

Harjavallan Kuumoonmäen monumentaaliröykkiöstä kerrotaan löydetyn pronssisapelin ja ihmisen luurangon...

ja tarinan mukaan Kaunismäen hiidenkiukaita vartioi suuri käärme.

Monille ihmisille aitojen esihistoriallisten esineiden näkeminen on kuitenkin näinä virtuaaliaineistojen aikoina jo sinällään elämys.  Usein koululaisryhmästä kuuluukin kysymys:"onko se ihan oikea?"

Leena / arkeologi

Eksotiikkaa ja hämmästystä esinevarastoissa

Perusnäyttelyn suunnittelu sekä valmistelutyöt jatkuvat, ja työmme on alkanut keskittyä esineistön valintaan uuteen perusnäyttelyyn teemojen mukaisesti. Esineitä läpikäydessämme varaston uumenista paljastuu myös erikummallisia esineitä, joista osa ei ole koskaan museoesinehistoriansa aikana päässyt näyttelyyn, ja jotka eivät esineinä ole millään mittarilla siitä tavanomaisimmasta päästä.

Yksi tällainen työntekijöiden keskuudessa viime viikkoina ihastusta herättänyt esine on allakuvattu tupakkakukkaro, jossa tupakka on ollut visusti varmassa tallessa itämaisen herrasmiehen turbaanin sisällä:

Tämän vinkeän esineen tarkempi historia on hämärän peitossa, mutta se on aikoinaan 1800-luvun puolivälissä päätynyt Poriin todennäköisesti merimiesten matkassa. Kooltaan tämä ihmispäätä kuvaava kukkaro on, varsin osuvasti, oikean ihmispään kokoinen. Konservaattorin näkökulmasta, meidän alaamme kun ovat materiaalit, kyseinen herrasmies on aarreaitta: turbaanipäähine on kuvioillista samettia, nyöritys punottua puuvillaa, kasvot kahta erityyppista nahkaa joka on osin maalattua, ja vielä kahta erilaista turkista viiksissä sekä hiuksissa.

Merimiesten mukana Poriin kulkeutui myös muita eksoottisia käyttöesineitä, joiden materiaalit poikkeavat tutuista kotimaisista. Ylläolevan kävelykepin metallirankaan on pujotettu lukuisia hain selkänikamia, jotka antavat sille sen erikoisen ulkonäön. Kävelykeppi on n. 1870-luvulta, ja Suomeen niitä tiedetään tuodun ainakin yksi toinen samanlainen nikamista valmistettu kävelykeppi, sekin merikapteenin mukana.

Myös muut merenelävät ovat päätyneet käyttöesineiksi. Tämä kohtalo odotti myös pallokalaa, jonka nahka on kovetettu ontoksi pullistuneeseen muotoonsa, ja sen mahassa on aukko - kalaa on käytetty lampunvarjostimena! Esine saapui meille valitettavasti ilman siinä käytettyä alkuperäistä lampunjalkaa, joten emme tiedä onko se kenties ollut pöytämallia vai jalkalamppu, mutta sen toi Suomeen kuuluisa lehtinainen Irja Spira, joka oli sen varta vasten teetättänyt matkoillaan Senegalissa 1930-luvulla.

Nämä hämmästyttävät haukan jaloista valmistetut kynttilänjalat edustavat menneisyyden metsästystrofeemuotia. Ne ovat tehty tuntemattoman kultasepän toimesta vuonna 1809, ja niistä löytyy Ruotsin kruunuleimat. Nämä olivat kokoelmissa jo ennen museon kokoelmiin saapumistaan - niitä varjeltiin kultaseppä Josef Israel Åkerstenin yksityiskokoelmassa, josta ne huutokaupan kautta päätyivät museolle.

Kokoelmissamme on siis sekä tuttua Satakuntaa että villiä maailmanmenoa, jota voidaan tarkastella tulevassa uudessa perusnäyttelyssämme!

Jaana Seppälä, konservaattori