perjantai 27. toukokuuta 2016

Perusnäyttelyn uusiminen harjoittelijan näkökulmasta


Satakunnan museolla tapahtuva harjoitteluni alkoi juuri hyvään aikaan. Perusnäyttelyn uusimiseen liittyvät suunnitelmat olivat alkaneet etenemään vauhdikkaasti ja sainkin palavereitten kautta heti hyvän ymmärryksen tulevista teemoista. Harjoittelijan silmin perusnäyttelyn uusiminen vaikuttaakin todella laajalta tehtävältä ja sitähän se on: museon perusnäyttely sulkeutuu elokuun lopulla ja tullaan avaaman uudestaan vasta vuoden 2018 alussa. Tällä välin museon työntekijät tulevatkin varmasti ahertamaan täysillä ja omistautuneesti tehdäkseen näyttelystä mahdollisimman onnistuneen ja mielenkiintoisen.

Uuden perusnäyttelyn ideana on tarjota kaikkea uutta tietoa etenkin juuri Satakuntaan liittyen, mistä johtuen sainkin tehtäväkseni etsiä lukuisia eri lähteitä koskien tunnettuja satakuntalaisia henkilöitä ja etsiä lisätietoa tärkeistä Satakunnassa tapahtuneista tapahtumista. Tietenkin myös sitä vanhaa ja tuttuakin tulee olemaan tarjolla, mutta kaikki pyritään esittelemään mahdollisimman uudessa, ”innokkaassa” ja samalla myös informatiivisessa muodossa, jotta ihmisten kiinnostus museota kohtaan kasvaisi.




Harjoitteluni aikana kävin arkistoissa läpi kymmenittäin eri kirjoja löytääkseni edes maininnan tietyistä henkilöistä. Tämän jälkeen kirjoittelin sitten kyseiset lähteet ylös siltä varalta, että nämä henkilöt tulevat valituiksi osaksi perusnäyttelyä, eikä työntekijä, joka heistä tulee lopulta kirjoittamaan, joudu kuluttamaan rajattua aikaansa niiden pitkäkestoiseen etsimiseen. Kävin läpi myös lukuisia haastatteluita tehtävää varten. Tämä ei ollut niin puuduttavaa kuin voisi luulla, vaan ihmisten muistelmien ja tarinoiden lukeminen oli hyvin kiehtovaa ja opettavaista. Etenkin sotavuosien kertomukset koskettivat.




Itse olen kotoisin Lapista ja muutin opiskelujen perässä tänne Poriin kolme vuotta sitten. Tästä syystä johtuen, en ennestään tuntenutkaan paljoa Porin saati Satakunnan historiasta. Museolla harjoitellessani opin kuitenkin tuntemaan tämän alueen historian melko hyvin ja huomasin oppineeni asioita, joita edes Porissa koko ikänsä asunut kaverini ei tiennyt. Esimerkkinä toimii huvittavasti mm. Taavi -siltana tunnetun ponttonilaiturin alkuperä.

Tällä hetkellä olen ollut täällä nyt noin kuukauden ajan ja ensi viikolla tuleekin olemaan harmillisesti viimeinen ”työpäiväni”. Tiedän, että lähden harjoittelusta kuitenkin oppineena ja jään odottelemaan innolla uuden perusnäyttelyn muodostumista!


Anna, museologian harjoittelija

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti