Kevättalvi on maakuntatutkijalle suunnittelun aikaa. Silloin
istutaan työpöydän ääressä ja suunnitellaan kesän toimintaa. Paikallismuseoita
pyörittävät yhdistykset pitävät kevätkokouksensa, aloittavat pikkuhiljaa
museoiden siivoamisen kesäkautta varten ja ryhtyvät suunnittelemaan kesän
tapahtumia, oppaiden palkkaamisia, rakennusten korjaamista, luettelointia ja
sen sellaista. Suunnittelua, johon maakuntatutkija osallistuu ja kannustaa.
Etätyö ei sitä muuta. Uutta on se, että nyt kaikilla suunnitelmilla täytyy olla
myös varasuunnitelma. Ja varasuunnitelman varasuunnitelma: mitä sitten, jos
sulku jatkuukin koko kesän? Mitä sitten, jos se loppuukin jo toukokuussa? Mitä
sitten, jos tapahtuu mitä tahansa näiden kahden väliltä?
Uutta on myös se, että nyt joudutaan tosissaan miettimään, miten paikallismuseot selviävät hengissä tästä ajasta. Vain kesäkaudella auki olevat museot eivät ole vielä menettäneet museokävijöitään, mutta kesän tilanne on tietysti vielä auki. Kotiseutuyhdistykset ovat kuitenkin menettäneet yhden merkittävimmistä tulonlähteistään: tilojen vuokraamisen kevään juhliin ja kokouksiin. Nämä tulonmenetykset ovat ajaneet monet yhdistykset jo kriisiin. Museon pyörittäminen ei ole milloinkaan tuottavaa toimintaa ja viime vuoden tulot on käytetty viime vuoden menoihin. Paikallismuseoissa eletään kädestä suuhun ja merkittävin resurssi on niissä ihmisissä, jotka työtä tekevät talkoilla, rakkaudesta kotiseutuun. Heidän työpanoksensa ei kuitenkaan muutu rahaksi, jolla maksetaan kiinteistövero, lämmityskustannukset, jossain tapauksissa myös vuokrat, ostetaan rakennusmateriaalia vuotavaan kattoon, jne. Nyt jos koskaan paikallismuseot tarvitsevat oman yhteisönsä tuen ja yhdistykset jäsenmaksuja.
Etäkokous meneillään. Mukana Satakunta, Varsinaissuomi, Päijät-Häme ja Länsi-Uusimaa. Taustalla näkyvä vanhahko naishahmo ei osallistu kokoukseen, |
Mitä tapahtuu kotiseutu- ja paikallismuseoille nyt kun vuoden tärkein tulonlähde on jo menetetty? Muun muassa tätä pohtii ja ratkaisuja etsii maakuntatutkija. Mutta onneksi ei yksin. Meitä on parikymmentä henkilöä, kaikissa Suomen alueellisissa vastuumuseoissa ympäri Suomen Rovaniemeltä Helsinkiin ja Joensuusta Poriin. Etäkokousvälineet on tällä porukalla olleet käytössä jo paljon ennen tätä etäyöaikaa ja nyt entistä enemmän, koska yhdessä on helpompi löytää ratkaisuja. Ihmeellinen Internet, joka mahdollistaa nopean yhteydenpidon tavalla, joka tuntuu melkein oikealta kohtaamiselta, kun siihen on tottunut.
Olohuoneen pöytä työpöytänä. Alkaa tila olla kortilla kun jostain niitä kirjoja vain kertyy. Ja taimiakin on johonkin mahdutettava. |
PS. Vaikka Internetin ihmeellisestä maailmasta löytyy
vastaus moneen asiaan, on etätöiden aikana huomannut, kuinka paljon kaipaa
sitä, että pääsisi varmistamaan ja todentamaan asiat ihan oikeista kirjoista. Hakemaan
lihaa luiden ympärille lukemalla ja selailemalla oikeita kirjoja, oikeita
kortistoja, oikeita fyysisiä mappeja, joihin on tallentunut tietoa
vuosikymmenten ajalta useilta eri tutkijoilta. Kotikirjasto on ihan
kelvollinen, mutta ei mitään verrattuna museon kirjastoon. Sitä kaipaan
kovasti! Poikkeusaikana sieltä on saanut viedä kirjoja myös mukanaan ja niitä on
alkanut pikkuhiljaa kertyä kotiin kiitettäviä määriä. Koronan jälkeen muutto
takaisin omaan työhuoneeseen tulee olemaan pitkä ja painava.
Akuliina Aartolahti, Satakunnan Museon maakuntatutkija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti