Perusnäyttelyn uusiminen harjoittelijan näkökulmasta

Satakunnan museolla tapahtuva harjoitteluni alkoi juuri hyvään aikaan. Perusnäyttelyn uusimiseen liittyvät suunnitelmat olivat alkaneet etenemään vauhdikkaasti ja sainkin palavereitten kautta heti hyvän ymmärryksen tulevista teemoista. Harjoittelijan silmin perusnäyttelyn uusiminen vaikuttaakin todella laajalta tehtävältä ja sitähän se on: museon perusnäyttely sulkeutuu elokuun lopulla ja tullaan avaaman uudestaan vasta vuoden 2018 alussa. Tällä välin museon työntekijät tulevatkin varmasti ahertamaan täysillä ja omistautuneesti tehdäkseen näyttelystä mahdollisimman onnistuneen ja mielenkiintoisen.

Uuden perusnäyttelyn ideana on tarjota kaikkea uutta tietoa etenkin juuri Satakuntaan liittyen, mistä johtuen sainkin tehtäväkseni etsiä lukuisia eri lähteitä koskien tunnettuja satakuntalaisia henkilöitä ja etsiä lisätietoa tärkeistä Satakunnassa tapahtuneista tapahtumista. Tietenkin myös sitä vanhaa ja tuttuakin tulee olemaan tarjolla, mutta kaikki pyritään esittelemään mahdollisimman uudessa, ”innokkaassa” ja samalla myös informatiivisessa muodossa, jotta ihmisten kiinnostus museota kohtaan kasvaisi.

Harjoitteluni aikana kävin arkistoissa läpi kymmenittäin eri kirjoja löytääkseni edes maininnan tietyistä henkilöistä. Tämän jälkeen kirjoittelin sitten kyseiset lähteet ylös siltä varalta, että nämä henkilöt tulevat valituiksi osaksi perusnäyttelyä, eikä työntekijä, joka heistä tulee lopulta kirjoittamaan, joudu kuluttamaan rajattua aikaansa niiden pitkäkestoiseen etsimiseen. Kävin läpi myös lukuisia haastatteluita tehtävää varten. Tämä ei ollut niin puuduttavaa kuin voisi luulla, vaan ihmisten muistelmien ja tarinoiden lukeminen oli hyvin kiehtovaa ja opettavaista. Etenkin sotavuosien kertomukset koskettivat.

Itse olen kotoisin Lapista ja muutin opiskelujen perässä tänne Poriin kolme vuotta sitten. Tästä syystä johtuen, en ennestään tuntenutkaan paljoa Porin saati Satakunnan historiasta. Museolla harjoitellessani opin kuitenkin tuntemaan tämän alueen historian melko hyvin ja huomasin oppineeni asioita, joita edes Porissa koko ikänsä asunut kaverini ei tiennyt. Esimerkkinä toimii huvittavasti mm. Taavi -siltana tunnetun ponttonilaiturin alkuperä.

Tällä hetkellä olen ollut täällä nyt noin kuukauden ajan ja ensi viikolla tuleekin olemaan harmillisesti viimeinen ”työpäiväni”. Tiedän, että lähden harjoittelusta kuitenkin oppineena ja jään odottelemaan innolla uuden perusnäyttelyn muodostumista!

Anna, museologian harjoittelija

Muinaisjäännösretkeilyä ja arkeologisia ajatuksia

Toukokuun aurinkoiset säät ja museon arkeologisen retken valmistelu houkuttivat lähtemään kierrokselle Satakunnan hienoille muinaisjäännöksille. Samalla pieni arkeologi-iskuryhmämme mietiskeli tulevan perusnäyttelyn teemoihin sopivia tapoja käsitellä maakunnan rikasta esi- ja varhaishistoriaa. Aineistosta ei ole pulaa, sillä Satakunnan Museon arkeologinen kokoelma on monipuolinen ja mielenkiintoista kerrottavaa olisi paljon. Muinaisjäännökset ovat tietysti hienoimpia paikalla koettuina, mutta toisaalta museossa on mahdollista esittää paljon sellaista, jota silmä ei enää maisemassa tavoita.

Valkovuokkoja ja rautakautisia röykkiöitä Euran Harolassa. 

Satakunnan esihistorian laaja ja kattava esittely perusnäyttelyssä on tärkeää, sillä monille museo on edelleen juuri se paikka, jossa kaikki tieto vanhoista asioista on löydettävissä.  Me voimme myös hyvällä omallatunnolla keskittyä oman alueemme esihistoriaan ja painottaa erityisesti Lounais- ja Länsi-Suomessa esiintyneitä ilmiötä ja kulttuuripiirteitä. Muualla Satakunnan arkeologiaa ei laajasti esitellä. Koulujen historian opetuksessa esihistoriaa käsitellään vain vähän ja usein paikallisuutta huomioimatta.  Museovierailu voi avata silmät aivan uudenlaiseen oman ympäristön tarkkailuun.

Uudessa perusnäyttelyssä tavoitteenamme on tehdä esihistoria eläväksi ja tuoda se lähelle arkipäivää. Satoja tai jopa tuhansia vuosia vanhat kiviesineet vitriinissä eivät kuitenkaan yksinään riitä, niiden tarinat pitää myös kertoa. Toisaalta menneisyyteen ja erityisesti arkeologiaan liittyy aina hitunen seikkailua ja salaperäisyyttä. Sellaista pitäisi löytyä museostakin. Uusi tekniikka antaa paljon mahdollisuuksia, mutta erityistehosteissa museo ei voi kilpailla elokuvastudioiden ja pelitalojen kanssa. Elämyksellisyys täytyykin rakentaa muista lähtökohdista.

Harjavallan Kuumoonmäen monumentaaliröykkiöstä kerrotaan löydetyn pronssisapelin ja ihmisen luurangon...

ja tarinan mukaan Kaunismäen hiidenkiukaita vartioi suuri käärme.

Monille ihmisille aitojen esihistoriallisten esineiden näkeminen on kuitenkin näinä virtuaaliaineistojen aikoina jo sinällään elämys.  Usein koululaisryhmästä kuuluukin kysymys:"onko se ihan oikea?"

Leena / arkeologi

Eksotiikkaa ja hämmästystä esinevarastoissa

Perusnäyttelyn suunnittelu sekä valmistelutyöt jatkuvat, ja työmme on alkanut keskittyä esineistön valintaan uuteen perusnäyttelyyn teemojen mukaisesti. Esineitä läpikäydessämme varaston uumenista paljastuu myös erikummallisia esineitä, joista osa ei ole koskaan museoesinehistoriansa aikana päässyt näyttelyyn, ja jotka eivät esineinä ole millään mittarilla siitä tavanomaisimmasta päästä.

Yksi tällainen työntekijöiden keskuudessa viime viikkoina ihastusta herättänyt esine on allakuvattu tupakkakukkaro, jossa tupakka on ollut visusti varmassa tallessa itämaisen herrasmiehen turbaanin sisällä:

Tämän vinkeän esineen tarkempi historia on hämärän peitossa, mutta se on aikoinaan 1800-luvun puolivälissä päätynyt Poriin todennäköisesti merimiesten matkassa. Kooltaan tämä ihmispäätä kuvaava kukkaro on, varsin osuvasti, oikean ihmispään kokoinen. Konservaattorin näkökulmasta, meidän alaamme kun ovat materiaalit, kyseinen herrasmies on aarreaitta: turbaanipäähine on kuvioillista samettia, nyöritys punottua puuvillaa, kasvot kahta erityyppista nahkaa joka on osin maalattua, ja vielä kahta erilaista turkista viiksissä sekä hiuksissa.

Merimiesten mukana Poriin kulkeutui myös muita eksoottisia käyttöesineitä, joiden materiaalit poikkeavat tutuista kotimaisista. Ylläolevan kävelykepin metallirankaan on pujotettu lukuisia hain selkänikamia, jotka antavat sille sen erikoisen ulkonäön. Kävelykeppi on n. 1870-luvulta, ja Suomeen niitä tiedetään tuodun ainakin yksi toinen samanlainen nikamista valmistettu kävelykeppi, sekin merikapteenin mukana.

Myös muut merenelävät ovat päätyneet käyttöesineiksi. Tämä kohtalo odotti myös pallokalaa, jonka nahka on kovetettu ontoksi pullistuneeseen muotoonsa, ja sen mahassa on aukko - kalaa on käytetty lampunvarjostimena! Esine saapui meille valitettavasti ilman siinä käytettyä alkuperäistä lampunjalkaa, joten emme tiedä onko se kenties ollut pöytämallia vai jalkalamppu, mutta sen toi Suomeen kuuluisa lehtinainen Irja Spira, joka oli sen varta vasten teetättänyt matkoillaan Senegalissa 1930-luvulla.

Nämä hämmästyttävät haukan jaloista valmistetut kynttilänjalat edustavat menneisyyden metsästystrofeemuotia. Ne ovat tehty tuntemattoman kultasepän toimesta vuonna 1809, ja niistä löytyy Ruotsin kruunuleimat. Nämä olivat kokoelmissa jo ennen museon kokoelmiin saapumistaan - niitä varjeltiin kultaseppä Josef Israel Åkerstenin yksityiskokoelmassa, josta ne huutokaupan kautta päätyivät museolle.

Kokoelmissamme on siis sekä tuttua Satakuntaa että villiä maailmanmenoa, jota voidaan tarkastella tulevassa uudessa perusnäyttelyssämme!

Jaana Seppälä, konservaattori

Yleisöä kuunnellaan

Perusnäyttelyn uusiminen on käynnistynyt paitsi suunnittelutyöllä myös yleisön mielipiteitä kysymällä. Uusimista koskeva verkkokysely avattiin maaliskuussa. Sen jälkeen museosta on jalkauduttu yleisön pariin kuulemaan ajatuksia nykyisen näyttelyn hyvistä ja huonoista puolista sekä ennen kaikkea mitä uutta näyttelyssä halutaan nähdä ja kokea.

Museon nykyinen perusnäyttely on saanut vastauksissa kiittävää palautetta. Näyttelyn pidetyimmät kohteet ovat Porin kaupungin v. 1852 pienoismalli, Sigrid Juséliuksen huone, Laviasta kotoisin oleva Pekkalan kauppa ja sen innoittamana lasten leikkipaikaksi rakennettu Pikku-Pekkala.

Yleisö toivoo uuteen näyttelyyn englanninkielisiä tekstejä ja, että museossa voisi katselun lisäksi tehdä ja kuunnella enemmän. Muutama vastaaja toivoi poistettavaksi tukinuittoa esittävän sommitelman, joka viekin ison lattiatilan pohjakerroksessa. Muuten voisi sanoa, että toiveita on esitetty laajasti laidasta laitaan. Aikamoista taiteilua tämä näyttelysuunnittelu on.

Paraikaa museon henkilökunta työstää näyttelyn käsikirjoitusta, valitsee esineitä ja suunnittelee niiden esitystapoja. Kevään aikana voi vielä vaikuttaa vastaamalla kyselyyn vaikkapa 15.4. Isokarhun kauppakeskuksessa, jossa harjoittelijamme Tuulia kuuntelee mielipiteitänne ja toiveitanne. Verkkokyselyyn voi vastata toukokuun loppuun asti osoitteessa http://goo.gl/forms/2x9eYPa1hp.

Vastauksia olemme saaneet jo mukavat pari sataa, mutta uusia ajatuksia odotellaan vielä.

Riikka / projektisuunnittelija

Konservaattorin lapset

Museokokoelman esineet ovat vähän kuin konservaattorin omia lapsia: niistä pitää huolehtia ja niille haluaa antaa parhaat mahdolliset olot.  Toivoisi, että ne saisivat hyvän kodin loppuelämäkseen (joka jatkuu ikuisesti). Kun lapset lähetetään maailmalle eli esine menee näyttelyyn, haluaa konservaattoriemo varmistaa, että lapsonen voi hyvin oman kotipesän ulkopuolellakin.

Perusnäyttelyssä esineet joutuvat koville sen vuoksi, että näyttely kestää pitkän aikaa, jopa vuosikymmeniä. Kiertelin nykyisessä perusnäyttelyssäni ja mietiskelin, millä tavalla esineet jakselevat yli kymmenen vuoden esilläolon jälkeen. Uuden perusnäyttelyn myötä suurin osa esineistä vaihdetaan ja ne pääsevät lepäämään varastoon. Joitakin esineitä tai näyttelyteemoja halutaan kuitenkin säilyttää tulevassakin näyttelyssä, osa on yleisön suosikkeja ja jotkut ovat niin tärkeitä aiheita, että ne halutaan pitää mukana edelleen.

Tämä söpöläinen köllöttelee näyttelytason päällä. On mukavaa, että sitä ei ole suljettu häkkiin tai vitriiniin, mutta sen pehmeää karvaa voi olla aivan pakko ihan pikkuisen silittää. Ehkä olisi parasta, että kuutti pääsisi välillä turvaan varastoon.

Sigridin huone herättää ihastusta kaiken ikäisissä museokävijöissä. Nukenvaunujen silkkiverhot ovat niin arkaa materiaalia, että nekin pitää ehkä viedä välillä pimeään. Onneksi Sigridillä on paljon muitakin leluja!

  

Esineen ikä ei välttämättä tee sitä hauraammaksi. Nämä Satakunnan varhaisimmasta historiasta kertovat kiviesineet kestävät aikaa ja voivat hyvin jatkaa esiintymistään vielä vaikka kuinka kauan.

Usein vanhimmat esineet ovat ainutlaatuisia aarteita, joille ei ole kokoelmissa tuplakappaleita, jotta pitkään kestävän näyttelyn aikana voisi vaihtaa esineitä puuttumatta vitriinin tai osion sisältöön. Senkin vuoksi on aika ajoin hyvä uusia koko juttu.

 Onhan meillä esinevarastot pullollaan hienoja tavaroita, joista valita.

Jospa vaikka tämä lipas 1700-luvulta pääsisi tällä kertaa esille. Tämä ihanuus on yksi suosikeistani, ja siihen liittyy myös mielenkiintoinen tarina.

Tämä möhkäle sen sijaan saa jäädä paikoilleen! Onneksi se kestää aikaa ja katseita eikä hajoa ihan helposti.

Ihan kivaa silti, että jotain voi esittää myös pienoismallien avulla. Kokonainen laiva ei millään mahtuisi meidän museoomme.

Pohtimista ja tuumailua riittää siis vielä kovasti!

Kaisa Lindewall, konservaattori

Ihmisiä kiinnostaa elämä? - Uuden näyttelyn ideointia

Perusnäyttelyn uudistusprojektimme on vielä ideointivaiheessa. Pohdittavaa onkin riittänyt: Mikä nykyisessä näyttelyssä on erityisen hyvää ja mikä huonoa? Millaisia uusia aiheita pitäisi käsitellä? Mitä varastoissamme lepääviä aarteita halutaan esille? Miten hyödynnetään nykyään kaikkialla vaikuttavaa digitaalisuutta?

Edellisviikolla museon henkilökunnasta koottu näyttelytyöryhmä irtautui arkiympyröistä Reposaaren Repolinnaan pitämään ideointipäivää. Päivän tavoitteena oli koota yhteen ryhmäläisten ideat, joita onkin alkuvaiheessa lennellyt ilmassa vauhdikkaasti. Tärkeimpien ideoiden pohjalta pääsemme kokoamaan näyttelyn käsikirjoituksen rungon, sen punaisen langan.

Näyttelytyöryhmä koolla Repolinnassa.

Nyt tiedämme jo aika hyvin, millaiseen suuntaan haluamme näyttelyä kehittää. Emme paljasta yksityiskohtia vielä hetkeen, mutta erään keskeisen näkökulman voisi tiivistää ideointipäivän lennokkaista muistiinpanoista poimimaani lauseeseen: ”Ihmisiä kiinnostaa elämä”.

Haluamme näyttelyn kertovan kiinnostavalla tavalla entisaikojen elämästä: siitä miten arkea on eletty, esineitä käytetty ja millaisia tarinoita maakuntamme historian hämäristä on säilynyt kerrottavaksi. Tässäpä haastetta tuleviksi kuukausiksi!

Johanna / kokoelma-amanuenssi, näyttelytyöryhmän pj.

Satakunnan Museon perusnäyttely uusitaan: kommentoi ja esitä toiveesi!

Perusnäyttelyn uudistuksella halutaan tuoda yleisölle uutta nähtävää ja koettavaa. Nykyinen 15 vuotta esillä ollut perusnäyttely suljetaan elokuun 2016 lopussa ja uusi näyttely avataan vuoden 2018 alussa. Yleisöltä halutaan kysyä mielipiteitä nykyisestä näyttelystä sekä toiveita tulevan näyttelyn sisällöstä. Kyselyn kautta voi myös liittyä asiakasraatiin, jonka kautta voi vaikuttaa uuteen perusnäyttelyyn sen koko suunnitteluprosessin ajan.

Voit vastata kyselyyn verkossa tästä tai täyttämällä paperisen lomakkeen museossa.

Vastanneiden ja yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan kaksi Museokorttia. Museokortti oikeuttaa vapaapääsyn yli 200 kotimaiseen museokohteeseen. Arvonta suoritetaan kesäkuussa 2016.

Vastaa ja vaikuta!