keskiviikko 6. toukokuuta 2020

Museon arki muuttui koronan vuoksi, osa 7: Mutkikasta luontokuvausta


Tässä blogikirjoitusten sarjassa työntekijät kertovat, millaisia muutoksia kevään 2020 koronavirus toi heidän töihinsä. Nyt työstään kertoo Luontotalo Arkin Martti.


Hei Sinulle ja kiitos tuhannesti kun ehdit kurkistaa pientä kirjoitelmaani.

Nimeni on Kosken Martti ja työskentelen Luontotalo Arkissa.

Keväisin energistä tekemistä ovat rytmittäneet ryhmävierailut opastuksineen, tapahtumat ja tilaisuudet sekä syksyn suunnittelu.

Tällä kertaa korona antoi erilaisen varjon keväthangille. Sellaisen muutoksen, mitä ei osannut kyynisimmissäkään ajatuksissa ajatella, ei varoa, ei valmistautua.

Peruutus, peruutettu, haluaisin peruuttaa...

Ei siirtämisen tuomaa jatkuvuutta, vaan ehdoton ja purkamaton sulku.

Hämmennys ja neuvottomuus tulivat valitettavan tutuiksi työkaluiksi.

Muutamien tuijotteluiden ja päänraapimisten jälkeen ryhtyi toimeen. Jatkoi työtään tässä oudoksi menneessä maailmassa. Ensin sulkemalla ja peruuttamalla ison osan omasta työnkuvastaan. Vuoden keskeisimmän sesongin äärellä.

Sitten tekemään rästejä pois, kokeilemaan uutta. Varovasti suunnitellen jopa mahdollista kesää ja luultavaa, tulevaa syksyä.

Kaunis kiitos tässä kohtaa työkavereille, joiden neuvokkuus ja toimeentarttuminen inspiroi ja auttoi rutkasti. Kiitos.

Museotyön perustehtävälle, dokumentoinnille syntyi erilaista aikaa ja tarvetta näin sulkuaikana. Omaa työtäni varten muodostui aika sekä tilaus harjoitella ja kokeilla miten lähiympäristön tallentaminen voisi sujua. En ole koskaan oikein perustanut tekniikasta, saati kokenut itseäni visuaalisena ihmisenä. Näillä valmiuksilla laitoin oman kytkypuhelimeni latinkiin ja lähdin ulos kuvaamaan lähiluontoa.

Muutaman puolikkaaksi rajatun naakan ja epämääräisen risukasan jälkeen piti keksiä vähän uusia kulmia koko asiaan.

Sulkuaikana on tullut lähiympäristö uudella tavalla tutkittavaksi. Pysähtyneestä maailmasta on löytynyt erilaisia muotoja sekä varjoja, rikkinäistä symmetriaa.

Ohessa muutama otos, jotka tarrautuivat dokumentointireissulta mukaan.


Mutkikas kohtaaminen

Aurinkoinen vanhus

Sininen peilikuva

Juuret kasvavat vedestä

Tyyni ja epäsymmetrinen

Läpitunkeva kevät

Ajankohtaisia asioita


Onko sinulla innostavia otoksia lähimetsästä, kotipihaltasi tai vaikkapa keittiön ikkunalaudalta?

Olisi kovin mukavaa, jos linkkaisit otoksiasi minulle ihasteltavaksi osoitteeseen martti.koski@pori.fi 

Valoa ja kaikkea kaunista toukokuuhun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti